Alkuun 19 21

Kalevala kirja netissä

Jakso 20 - Taistelu aitauksessa

Lemminkäinen aikoi jo yöpuulle käydä, mutta lauhtuva talvi-ilma tuoksui niin tavattoman hyvälle raskaan metsänkäynninjälkeen. Itseään täynnä olevan miehen oli aivan pakko tallustella komeaa saalista ihailemaan. Vaikka olikin aitaukseen suljettu, oli eläin vielä varmuuden vuoksi suuresta sarvestaan vahvalla köydellä puuhun sidottu. Siellä se ihmistä mulkoili.

Ei malttanut kalevalainen mieltään vaan avasi portin ja meni sisälleaitaukseen. Silitteli hirven selkää sille hiljakseen jutellen."Komea olet, kuomaseni. En ole ennen kaltaistasi eläintäkiinni ottanutkaan. Karvasi on vahva ja kiiltävä. Hyvän taljanminä sinusta saan, sopii sen päällä neitosten kansaa makoilla.Mutta ennen kuin minä sinut nyljen, saa Lapin akka leikellä sinustaomat osansa. Mitä ikinä se vanha noita sinusta tahtoneekaan!"

Siitäkös Hiien hirvi kuohahti! Lemminkäisen korviin se sylkäisi kuuluvat sanansa: "Lemposinut vieköön jos aiot minun taljallani neitojen kanssa makoilla.Ja Lapin akan terien eteen et totta vie minua taluta!" Raivopäänvoimilla se riuhtaisi ja sarvesta kuului rusahdus. Heti peräänvieläkin villimpi riuhtaisu ja sarvi katkesi.

Yksisarvisenakin isokokoinen eläin olivaarallinen ja aseettomana Lemminkäisen oli hypättävä syrjäänettei olisi jäänyt hirven seivästettäväksi. Yritti kuitenkin mies pidätellä saalistaan."Minulta et kyllä karkaa!" hänhuudahti tarrautuen käsillään sarvenkärkeen. Voimakas eläin vain heilautti päätään ja vapautui helposti Lemminkäisen otteesta.

Vapauden tulvahtaessa Hiien hirven mieleen, se villiintyi riehumaan ympäri aitausta ihmistä jahdaten. Pienimmät aidanseipäät rusahtelivat poikki sorkkien kiivaasti iskiessä ja lentelivät siruset ympäri aitausta. Osuivat sorkat Lemminkäiseenkin, pahasti olkapäähän. Tuskaisasti älähtäen tuupertui mies maahan ja hänen oli ryömittävä hätäisesti aidan alitse eläimen vihan välttääkseen.

Jo havaitsi hirvi tilaisuutensa tulleen. Se ryntäsi voimalla kohti porttia, jonka Lemminkäinen oli vain kevyesti takanaan sulkenut. Poroja varten tehty portti rutisi eläimen ryntäyksen edessä eikä se hirven vihaa kestänyt vaan silpoutui palasiksi. Ja Hiien hirvellä oli edessään avoin tunturi. Se oli taas vapaa. Eläinryntäsi juoksuun kohti pimeää ja mennessään mylvi riemukkaasti Lemminkäistä pilkaten.

Siihen hirmuiseen ääneen heräsi koko kylän väki. Monessa kodassa miehet ponkaisivat säikähtäneinä pystyyn ja ryntäsivät lumihankeen paljain jaloin kirves tai keihäs kädessään.Jokunen ehti näkemäänkin, kun Hiien hirvi katosi tunturiin, jossa alkava lumisade ja yön suoma pimeys otti sen samantien huomaansa.

Aitauksessa olkaansa pitelevä Lemminkäinen pääsi vaivoin pystyyn. Mies oli vihainen itselleen, kun oli niin huolimaton ollut. "Kirottu hirvi! Vaan minun näpeistäni eivät saaliit pakene!" hän kiukkusi tuskasta irvistellen.

Lappalaisten estelyistä piittaamatta otti vaivalloisesti suksensa ja lähti lykkimään hirven perään. Tunturin laella potkaisi kalhulla itsensä vauhdikkaaseen luisuun rinnettä alas, mutta kipeän kätensä kanssa ei hallinnut menoaan. Ohjautui lyly juurakkoon lennättäen miehen nurin hankeen. Silloinkas meni lylystä kärki ja kalhu kannan takaa poikki katkesi.

Hirvi oli pimeän suojassa ja pian alkoivat jäljetkin kadota taivaalta leijuvan lumen alle.

"Turhaanpa sinä hirven perään lähditkään," lausahti Lemminkäisen jälkiä seurannut, aiemmin oppaana toiminut poromies. Jata-kolo katseli pimeään jossa ei enää mitään näkynyt. "On alkamassa pitkä yö, eikä sen keskeltä ihminen hirveä löydä."

Apealla mielellä Lemminkäinen myönsi poromiehen puheet oikeiksi. Kättään pidellen hän raahusti kotaan apua saamaan. Masentuneena mies moitiskeli itseään: "Että pitikin lähteä uhmamielellä hirveä takaa-ajamaan. Nyt särin vielä hyvät suksetkin."

Saattoi olla ensimmäinen kerta tämän kalevalaisen elon tiellä, kun mies totisesti tyhmyyksiään katui. Ja syvällä mielensä sokkeloissa häntä ihan pelotti. Häntä vallan pelotti ajatus paluusta Kalevalaan. Kelvottomana, ilman hirveä ja ilman morsianta.

Seuraavana aamuna, raskaan unen jälkeen, oli käsi kuin tulessa. Makoili mies kodassa sekavia houraillen kuumeen vain yltyessä. Jo pusertui tuskan pisaroita vahvankin miehen otsalle. Ei ollut Lemminkäisestä enää hirven hiihtäjäksi, ei lyhyemmänkään matkan taittajaksi.

Lapinnoitaakin apuun kutsuttiin. Aikansa rummutettuaan ja taikoja tehtyään hän poistui kodasta kertoen, että pienen ajan perästä asiat olisivat paremmin. Ja oikeassa olikin. Hyvä hoito ja lapinnoidan rohdot tekivät työtään ja kuumeen synkimmän vaiheen taituttua alkoi Lemminkäinen taas tuntea elävänsä. Käden kipu laantui pelkäksi jomotukseksi ja sormetkin liikkuivat mikä kertoi luiden sentään ehjinä pysyneen. Kättä saattoi pian kääntääkin, vaan ei aivan vielä keihästä heittää.

Hirvi oli miehen mielessä päivin ja tuli se uniinkin mylvimään. Masentunut kalevalalainen katsoi kuitenkin parhaaksi jäädä lappalaisten pariin parantelemaan vahingoittunutta kättään. Tarjoutui maksamaan olostaan hopeahiekalla, jota oli vielä hitunen jäljellä.

Elo kävi nopeasti yksitoikkoiseksi. Ei jaksanut edes Lapin neidoista kiinnostua, vaikka heitä kävikin esittäytymissä, joutavia asioita kodassa toimittamassa. Sirkeäsilmäisiä, mustatukkaisia veitikoita olivat, mutta Lemminkäinen heitä tuskin huomasi. Kaihoisat katseet eivät miestä tavoittaneet. Metsämiestä epäonnistuminen painoi raskaasti. Että kun saalis oli jo saatu, niin se vielä piti pakoon päästää! Ja pelkkää omaa tyhmyyttään! Jo hänelle nauraisivat harakatkin! Ja kuinka Kyllikki häntä pilkkaisikaan! Ei nainen edes sanoja tarvitsisi!

Kättään parantelevan joutilaan miehen ajatukset palasivat yhä uudestaan isokokoiseen hirveen, joka silkalla raivolla oli murtanut kahleensa ja repinyt itsensä vapaaksi. Sellaista eläintä Lemminkäinen osasi katkeruudestaan huolimatta kunnioittaa. Se oli hänen arvoisensa saalis, jota kuka tahansa ei pyytämään kykenisikään.

Lemminkäinen tiesi kohdanneensa arvoisensa vastustajan. Äänettömien öiden kuluessa mieli hamusi yhä ahnaammin jäisille soille ja paksulumisiin metsiin. Jossain siellä hänen saaliinsa piilotteli. Hänen hirvensä. Lemminkäisen hirvi.

Syttyi kalevalaiseen aivan toisenlainen kuume. Oli miehen matkaan päästävä.