Alkuun5355

Kalevala kirja netissä

Jakso 54 - Kuolo Pohjolan isännän

Huvittuneen näköisenä Lemminkäinen nousi ylös penkiltä käsiään levitellen: "Etkö sinä sokea edes sen vertaa näe, että ei minulla häntää ole, vaikka onkin härän voimat. En minä lattialta oluttani latki. Latkikoon sonnit!"

Hän hypähti kerkeästi tuvan pöydälle, antoi ylimielisen katseensa kiertää juhlaväkeä, iski saapasta pöytään ja alkoi sitten laulaa hänkin. Jo kohta tuvassa leimahti, kova paukahdus lukitsi korvat ja savu täytti huoneen. Sen haihduttua seisoi keskellä lattiaa iso, musta sonni. Kohotti häntänsä ja alkoi sontia lattialle. Sitten se mylväisi kerran, heilautti päätään ja alkoi nuolla olutta lattialta. Ja nuollessaan se jokaisella kielen lipaisulla kutistui kutistumistaan lopulta kadoten kokonaan. Ja lattia oli kuiva.

Vain pahanhajuinen sontakasa jäi muistuttamaan läsnäolijoita sonnin käynnistä.

Ihmiset tuvassa katsoivat kauhuissaan vuoroin isäntää, vuoroin Lemminkäistä. Tajuttiin, että kaksi mahtavaa otti nyt yhteen tosissaan. Ja että toinen ei tulisi enää iltaa näkemään.

Ensimmäisenä tuvasta poistui pujopartainen pieni mies vaimonsa kera ja hetkeä myöhemmin koko juominkeja viettänyt juhlakansa oli liikkeellä tungeksien ulkoilmaan. Mekastus oli ankara kun he pakenivat kahta suurta miekkaa, jotka pian alkaisivat tuvassa viuhua. Eikä Rutjan koskeenkaan yksikään kaivannut.

Ulos päästyään jotkut jatkoivat aitalle asti. Ja niin peloissaan olivat, että varustautuivat miehet viikatteilla ja aidanseipäillä, kuka mitäkin käteensä sai. Ei parempia ollut, kun ei hääväki miekkoja matkassaan kantanut. Pelokkaina jäivät riittävän matkan päähän Pohjolan akan taloa kiertävästä aidasta. Jäivät sinne uteliaina odottamaan, että mitä tuleman pitäisi. Ja taisivat pelätä Pohjolan akan kostoakin, jos nyt suin päin pakoon pötkisivät ja Pohjolan väen yksin jättäisivät.

Tuvassa kaksi miestä seisoi pöydän vastakkaisilla puolilla ottaen mittaa toisistaan. "Minä laulan suden sinun surmaksesi!" sanoi Pohjolan isäntä vahvalla äänellä ojentaen samalla kätensä laulun aloittaakseen.

"Ja minä laulan jäniksen sen nenän etehen!" vastasi Lemminkäinen itsevarmasti, kasvot kireässä hymyssä. Tuijottivat miehet ankarasti toisiansa. Molemmat tajusivat, että laulamalla tämä ei päättyisi. Toinen olisi aina toistaan ovelampi. Vaikka halki yön laulaisivat.

"Ei tässä pidot parane jollei vieraat vähene!" murahti Pohjolan isäntä. "Talo työhön ja vieras tielle. Painu tiehesi, mokoma. Mene takaisin Kalevalaasi, niin kauan kuin vielä jalkasi kantavat."

Lemminkäinen potkaisi pienen jakkaran tieltään ja käyskenteli tyhjentyneessä huoneessa isännän silmien edessä. Siirtyi sivummalle kuin olisi tehnyt tilaa toiselle. Hymyillen hän vastasi: "Pelottelemallako luulet saavasi minun täältä poistumaan. Ei tätä miestä. Ei sinun puheillasi."

Pohjolan isäntä tempaisi seinällä roikkuneen miekkansa. Kuin itselleen hiljaisella äänellä lausahti: "Onkin jo turhan pitkään seinällä roikkunut ja työtä odottanut."

Ojensi miekan Lemminkäistä kohti: "Nyt, sinä Kalevalan Lemminkäinen. Tätä sinä tulit hakemaan ja tätä sinä saat. Nyt katsotaan miekkojen kera, mihinkä täältä matkaasi jatkat. Tämä terä on sinua varten taottu!"

"Mikäpä on minun miekkaani käyttää," vastasi Lemminkäinen vetäen omansa esiin tupestaan. Kämmenet aivan kihelmöivät tulevasta koitoksesta. "Olen minä ennenkin rautaa heilautellut ja päitä pudotellut. Katsotaan vaan, että kummalla miekka taipuu paremmin. Ei minun isäni koskaan epäillyt miekkaansa käyttää, ja voin sanoa sinulle, että on totisesti poika isäänsä tullut."

"Vai olet isääsi tullut!" hymähti Pohjolan isäntä pilkallisesti astuen keskemmälle tyhjää tupaa. Oli miehillä nyt tilaa taistella, kun häävieraat olivat kaikonneet. "Mahdatko edes tietää, kuka sinun isäsi olikaan! Joku satunnainen ohikulkija kävi äitiäsi astumassa kun miehensä konnanteillä juoksi. Kalevalaisen kantturan äpärä sinä olet. Et mitään sen suurempaa!"

Mittelivät miehet hetken aikaa katseillaan toisiansa vastustajansa aloitusta odottaen. Lemminkäinen katsoi kohti sojottavan miekan terää ja katsettaan siitä hellittämättä sanoi vastustajalleen: "Miekkasi on sormen puolikkaan pitempi. Joten ei muuta kuin aloitat. Vaan jos haluat pitää ruman pääsi hartioillasi, niin sitten lasket aseesi ja anot nöyrästi armoa!"

Tuostakos Pohjolan isäntä suutahtamaan. Silmissä välähti ja miekka heilahti Lemminkäisen päälakea tavoitellen. Heilautti toisenkin kerran, vaan ei nytkään osunut. Kolmas isku raapaisi jo hihansuuta ennen kuin orteen napsahti. Palanen puuta lennähti lattialle kierien penkin alle.

"Onko orsi poloinen tehnyt jotain pahaa sinulle, kun sitä noin kurjasti kohtelet. Kamanatkin on kohta sälöillä," alkoi Lemminkäinen ilkkua Pohjolan isäntää, jonka kasvoille kiukku nostatti tumman punan. "Eiköhän jatketa pihalla, eikä täällä akkojen ryijyjen joukossa. Ei sotketa lattiaa verellä."

Isäntä laski miekkansa alemmas kertoen eleellään, että oli ehdotuksen hyväksynyt. "Se minulle sopii. Sama tuo on, missä minä kallosi halkaisen!"

Menivät miehet ulos toisiaan kyräillen. Kansa kohahti ja muutamat oven lähelle jääneet riensivät kauemmas. Juhlaväen hevoset vietiin kiireellä syrjemmälle ja pihalle muodostui tyhjä tanner aidan edustalle, hääväen keskelle. Hyvä olisikin siinä miesten otella, tasaisella maalla kivisen kaivon äärellä.

"Anna vaan tulla, Pohjolan isäntä. Taipuuko pitkä miekkasi täällä taivaan alla yhtään sen paremmin."

Taas heiluivat miekat ja hiekka pölisi jaloissa. Pohjolan isäntä huitaisi raivoisasti kahdella kädellä yrittäen osua Lemminkäistä päähän, mutta tämä heilautti päätään syrjään ja terä meni ohi otsaa viistäen. Ei edes naarmua tullut, vaikka ilmavirta kasvoja siveli.

Lemminkäinen hypähti kärpän nopeudella eteenpäin isännän avointa kylkeä tavoitellen, mutta tämä otti askeleen taaemmas. Ja lähemmäs ei ollut Lemminkäisen meneminen. Oli miekka taas tanassa odottamassa. Ja kerkeästi se liikkuikin, sai kalevalainen huomata.

Toden totta, ihasteli Lemminkäinen mielessään, oli Pohjolan isäntä ennenkin miekkaa käyttänyt. Tuollaisen kanssa olisi hyvä sotia käydä.

Välkähti pitkästä miekasta Päiväläinen, kun kiiltävä terä sukelsi alas Lemminkäisen jalkaa tavoittamaan. Vaan liian vikkelä oli kalevalainen. Miekkansa terällä ohjasi iskun maata vasten ja isännän miekka vain raapaisi uran Päiväläisen paahteessa kuivaneeseen maahan. Vaan ei ase miehen kädestä pudonnut.

Kevyesti tanssi Lemminkäinen pitkin pihamaata, kärsivällisesti Pohjolan isäntää väsyttäen ja virhettä vaanien. Kansa alkoi pitää näkemästään ja ihastuneet huokailut tulivat ihmisten suusta aina vähän päästä, kun toinen taitojaan näytti ja toinen niihin vastasi. Uteliaina kiiluivat juhlaväen silmät. Naisetkaan eivät mittelöä kauhistelleet.

Liikkui ihmisjoukko miesten mukana kauemmas ja tunki hetken päästä taas lähemmäs. Pysytellen viisaasti monta miekanterää kauempana.

Päiväläinen, oivalsi Lemminkäinen mielessään. Sinä kirkas Päiväläinen, joka yöpuulle olet pian menossa. Sinustako minä ystävän sainkin!

Hän kiersi tannerta Pohjolan isäntää tavoitellen ja jokaisella askeleella siirtyi Päiväläistä kohti. Ja saikin lopulta taivaan laelta jo hieman alemmas valuneen Päiväläisen selkänsä taa. Pyyhkäisi hätäisesti hikeä silmästään katsetta vastustajansa miekasta irrottamatta.

Hypähti ylös kaivon partaalle ja kovaäänisesti härnäsi vihansa vallassa ollutta Pohjolan miestä: "Pohjolan kuningasko sinä luulet olevasi, kun miekkasi vain ohi huitoo. Meillä päin akat ja kakaratkin pystyvät parempaan." Ja hetken sanojaan valittuaan pilkkasi lisää: "Vaan niinhän ne täällä sanovatkin, jotta akka täällä on vallassa, kun perheessä ei ole perheen päätä, vaan ainoastaan pelkkä tolpan pää!"

Tuo oli liian röyhkeää Pohjolan isännän korvissa johon jo kuului naurun pyrskähdyksiä juhlaväen parista. Ison miehen mielessä kuohahti ja varovaisuus unohtui. "Se on loppusi," hän tivahti ja Päiväläisen häikäisemänä otti askeleen eteen iskien lujasti kohti Lemminkäistä. Tämä oli iskun etukäteen arvannut ja hypähti samantien syrjään - ja lähemmäs vihamiestään. Pohjolan isännän oli äkisti vetäistävä miekkansa takaisin ja terä sipaisi lahjettaan polven päältä. Tuli housuihin pieni repeämä, taisi pisara punaistakin esiin purskahtaa.

"Tyhmä tosiaan", huohotti Lemminkäinen. "Omaa polveasi miekalla tavoittelet," hän jatkoi Pohjolan isäntää yhä härnäten. Tämä vilkaisi kuumottavaa jalkaansa, vain kiitävän hetken ajan, haavaa etsien. Se hetki riitti kalevalaiselle. Kun vastustaja oli laskenut silmänsä Lemminkäisen miekasta, heilautti kalevalainen asettaan kaksin käsin. Kirkas terä viuhahti halki ilman ja iski voimalla isoon mieheen.

Irtosi pää Pohjolan isännältä. Lennähti kuin lanttu maan kamaralle kierimään.

Seuraavaksi 55:
Pakoon Pohjolasta