Arkisto
2001
JUHLAPUHE 20-V JUHLISSA
11.12.2001
Karjalan Keksijät r.y:n nyt jo entinen
puheenjohtaja toivottaa yhdistyksen jäsenille ja erityisesti yhdistyksen
ruoriin tarttuneellee uudelle johdolle menestyksekästä työrupeamaa
keksijäyhdistyksen johdossa.
Keksimisen kaksi vuosikymmentä
Juhlapuhe yhdistyksen 20-vuotisjuhlissa
Yrityksiä hallitsevat johtajat,
valtioita presidentit, mutta ihmiskunnan historiaa hallitsevat keksinnöt.
Etelä-Karjalan Keksijät
ja Tuotekehittäjät r.y:n nimisen yhdistyksen perustamisasiakirjan
allekirjoittivat 15.10.1981 Kauko Määttä, Leo Kojo ja Antti
Hamunen parinkymmenen muun ollessa mukana.
Silloin keksijäin järjestäytyminen
oli vielä uutta: keskusjärjestö oli vasta kymmenvuotias
taaperoinen ja muita yhdistyksiä eri puolilla maata 13.
Liikkeellelähtö oli kuitenkin
varsin reipas: yhdistys kokosi riveihinsä muutamassa kuukaudessa kolmisenkymmentä
jäsentä. Nythän jäsenmäärä on reilut
50
Alkuaikojen toiminta tuntuu varsin
tutulta vielä nykyäänkin: jäsenet esittelivät
keksintöjään ja kertoivat omista kokemuksistaan, oltiin
messuilla yhdistyksen tunnusten alla ja vierailtiin maakunnassa kunnanisien
tai eri yritysten luona.
Hyvästä vastaanotosta kertoo
myös se, että alkuaikoina useat lähialueen kunnat tukivat
yhdistystä taloudellisesti. Julkinen tuki päättyi lamakauden
alettua.
Kerran vuodessa järjestettiin
yksi muita näyttävämpi tapahtuma; seminaari, paneeli tai
vastaava. Tilaisuudet tuottivat sekä myönteistä julkisuutta
että myös uusia jäseniä.
Ensimmäisen kymmenvuotistaipaleen
päättyessä palkittiin opiskelijoita luovuudesta. Silloin
Lappeenrannan ja Imatran teknillisilla oppilaitoksilla sekä Käsi-
ja taideteollisuusoppilaitoksella. Samoin palkittiin ainekirjoittajia.
Pitäisikö sanoa, että
nyt historia toistaa itseään. Uusia ajatuksia tuottavalle keksijäyhteisölle
itsensä toistaminen on varsin kaksipiippuinen kysymys !
Jäsenten saavutuksista kertoo
kultamitali Brysselin kansainvälisillä keksintömessuilla
ja useampia vuoden keksijän arvonimiä. Jäseniämme on
myös ollut keskusjärjestömme Keken hallituksessa sekä
keksijöitä rahoittavan Keksintösäätiön valtuuskunnassa.
Kuinka keksijän maailma on muuttunut
näiden kahden vuosikymmenen aikana?
Keksijä-käsitteen
arkipäiväistyminen on eräs muutos, joka näkyy varsin
selvästi ainekirjoituksissa. Tämä siitä huolimatta,
että aikaeroa on vain kymmenen vuotta.
Pelle Peloton-nimitys, joka joskus
on keksijöitä loukannut, on tänä päivänä
lähestulkoon neutraali ilmaus.
Todettakoon tässä yhteydessä,
että minä opin aikoinani lukemaan Aku Ankka lehden avulla. Pelle
Peloton keksii mitä vaan ja hänen keksintönsä ovat
eettisesti hyväksyttäviä. Tuo mainio veijari oli silloin
- ja on edelleen - minun sankareitani.
Tulevilta vuosilta sopii aina odottaa
paljon
Jäsenkunnan ukkoutumisen
pysäyttämiseksi on erinomaisen asia, että uudella puheenjohtajalla
ja sihteerillä on tukikohta Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa.
Yhdistyksen kannalta odotan nuoren keksijäsukupolven alkavan
vaikuttaa yhdistyksessä. Toimihenkilöiden vaihto aina muutaman
vuoden välein pitää yhdistyksen virkeänä.
Uskon, että ruohonjuuritason
keksimisen istuttaminen Skinnarilan otolliseen maaperään voisi
tuottaa erinomaista tulosta. Keksijäyhdistys voi antaa lahjakkaille
nuorille ymmärrystä keksimisen monitahoisuudesta. Hyviä
tuotteitahan saadaan aikaan joko hyvän teoreettisen koulutuksen tai
hyvän käytännön kokemuksen pohjalta. Vaan todellisten
huippujen synty vaatii niitä molempia.
Odotan mielenkiinnolla näkeväni
ajan, jolloin perinteiset yritykset alkavat käyttää keksijöitä
samaan
tapaan kuin insinööri- tai mainostoimistoja. - Ikuinen optimisti
kun olen.
Tämä ilta on varattu luovuuden
kunniaksi !
Seppo Jyrkinen
PUUROJUHLAT YLEISÖN
PYYNNÖSTÄ tiistaina 11.12.
Useiden
jäsenten toivomuksesta järjestetään perinteiset puuronsyöntitalkoot
tiistaina 11.12. klo 18:00 alkaen Viipurin Golf-seuran ravintolassa.
INNOVATIIVISET MILJÖÖT
- SEMINAARI 10.12.2001
Lappeenrannan
ylioppilastalo, Laserkatu 10 - Käsittelee aihetta "kuinka korkeakoulujen
työ edesauttaisi innovatiivisten yritysten syntyä".
16.00
Tilaisuuden avaus - yksikönjohtaja Pekka Kähkönen - TEK
ry
16.15
eTampere –hanke ja yrityskiihdyttämö - tj Pekka Jussila - Hermia
Yrityskehitys Oy
16.45
Alueellisen innovaatiotoiminnan kehittäminen aluekeskusohjelman näkökulmasta
- prof Jyrki Ahola - LTKK
17.15
Kahvitarjoilu
17.30
Kaupunkien kilpailukyky ja tarvittavat kompetenssit - prof
Markku Sotarauta – Tampereen yliopisto/alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö
18.15
Innovatiiviset miljööt - Johtaja Juha Kostiainen – YIT Oy
Seminaarin
taustasta
TEK ry on
organisoinutkehitysprojektin, jossa yhdistetään korkeakoulujen
tutkimustieto innovatiivisuutta edistävään ja yrittäjyyttä
synnyttävään toimintaan aluetasolla. Hankke etsii vastauksia
kysymyksiin...
millainen kaupunki
on kilpailukykyinen?
miten paikallista
toimintaympäristöä voidaan kehittää innovatiivisemmaksi?
mikä tulisi
olla valtion ja paikallisten kehittäjien työnjako osaamispohjaisen
yritystoiminnan edellytysten luomisessa?
kuinka kehitetään
teknologiakeskuksia ja osaamiskeskustoimintaa nykyistä paremmin yritysten
uudistumista ja yhteistyötä tukevaksi?
toimivatko teknologiayrityksille
tarjottavat rahoituspalvelut ja erikoistuneet yrityspalvelut tehokkaasti?
voidaanko alueellisia
hyviä käytäntöjä mallintaa ja siirtää
toisten alueiden vahvuuksien lisäämiseksi?
Myös Karjalan Keksijät
palkittiin
Innosuomi-kilpailuun
liittyen KarKe ry palkittiin Kaakkois-Suomen Innotunnustuksella yhdessä
Kymen Innovaatioyhdistyksen kanssa. Tunnustus - ja komea, halkaisijaltaan
lähes puolimetrinen palkontolautanen - annettiin innovaatioiden ja
keksijöiden hyväksi tehdytä pitkäaikaisesta työstä.
Lue lisää
Etelä-Saimaan
arkistosta 21.11.2001 Talous-sivuilta
KarKella onnistuneet
20 vuotisjuhlat
40 jäsentä
ja vierasta Skinnarilan Hovissa. Juhlat onnistuivat
lukuisten kommenttien mukaan ihan mukavasti. Laura Matilaisen viulu-
ja flyygeliesitykset pitivät yllä tunnelmaa ja Karjalan Lauluveikkojen
kuoroesitys - 12 henkeä - suorastaan jylisi Toivo Kuulan huvilassa.
Esiintyille kaunis kiitos.
Juhlissa palkittiin
3 opinnäytettä ja 4 ainetta.
Etelä-Saimaa
huomioi tapahtuman lauantaina: kunnon artikkeli ja molemmat aineet. Se
on myös internetissä Etelä-Saimaan
arkistossa 17.11.2001 Talous-osastolla.
LTKK:n opinnäytekilpailun
palkitut
1.
Antti Tarkiainen; diplomityö "Sähkökäyttöjen kaapelivärähtelyt"
(Leo Kojo -palkinto)
2. Julius
Luukko; väitöskirja "Direct Torque Control of Permanent magnet
Synchronous Machines - Analysis and Implementation"
3. Tiina Ojala;pro
gradu tutkielma "Intra-organizational use of communication tools in value
nets - Cases from the ICT industry"
Etelä-Karjalan lukioiden
ainekirjoituskilpailun palkitut
Jaettu
1. palkinto; Mari Pääkkönen, Savitaipaleen lukio: "Keksintö,
jota ilman en tulisi toimeen" sekä Nina Rasmussen, Kimpisen lukio:
"Mikä saa ihmisen keksimään"
3. Palkinto;
Hanna Uosukainen, Rautjärven lukio, "Keksijän muotokuva"
4. Kunniamaininta
Saara Saarela; Imatran yhteislukio, "Prinssi George Jr. ja pieni tiedemies"
Kaikkiin palkintoihin
liittyi pieni rahapalkinto yhteensä 10.000 mk, kunniakirja ja lisäksi
ensimmäisiksi sijoittuneet saivat Pertti Kolarin suunnitteleman Innoseed
-pienoispatsaan.
30.10. KarKen syyskokous
valitsi uuden puheenjohtajan
KarKen uusi puheenjohtaja
vuonna 2002 on Juha Varis. LTKK:lla
työskentelevä Juha on hankkinut järjestökokemusta toimimalla
liki kymmenen vuotta vanhojen autojen parissa. Samassa kokouksessa yhdistyksen
hallitukseen valittiin myös juhlataphtuman rahoituksessa aktiivisti
toiminut Pertti Kolari sekä yhdistykseen
vastikään liittynyt Patrick Hackmann.
Ruodusta poistuva puheenjohtaja toivottaa
menestystä uudelle johdolle.