Kellokytkin sytyttää huoneen takanurkassa olevan lampun 15 minuuttia ennen kelloradiota.
Tällöin makuuhuoneeseen tulee hajavaloa minun vielä nukkuessani, mikä yleensä riittää herättämään minut ennen
kellonääntä.
Herätyslamppu käytössä yli 10 vuotta
Kellokytkimenä olen käyttänyt aivan tavallista 15 minuutin jaksoissa säädettävää aikakytkintä.
Lampuksi kelpaa mikä tahansa lamppu, kunhan sen valo ei suuntaudu suoraan nukkujan silmiin. Joko pienitehoinen tai "nurkan taakse" sijoitettava. Valokuvassa on kohdevalaisin, joka on tosiaan suunnattu kattoon ja sijaitsee vieläpä huoneen vastakkaisessa nurkassa.
Tarvitaan heikkotehoista valoa, ei päivänvaloa. Valon alkaessa siivilöityä silmäluomieni lävitse minun vielä nukkuessani se alkaa valmistella minun elimistöäni maailman vaaleuteen ja heräämiseen. Kelloradion herätessä elämään olen jo tottuneet valoisuuteen. Voin avata silmäni yhtään siristelemättä ja olen myös virkeä.
Idea toimii erinomaisesti talvisaikaan kun maailma on vielä aamullakin pimeä. Kokemuksia on jostain 1980-luvulta lähtien.
Luonnollinen herääminen
Käyttämäni rytmitys - ensin hajavalo, sitten herätys - toimii aika pitkälti samoin kuin auringon nousu kesäaikaan. Tuloksena on luonnollinen herääminen. Se on paljon miellyttävämpää, kuin herätä herätyskellon räminään.
Kaltaiselleno aamu-uniselle tämä on ollut todellinen helpotus. Valmis sarastusvalaisin maksaa helposti päälle 100 euroa.
Herätysvalaisin toimii talvella
Vuorotyöläinen joutuu nousemaan milloin mihinkin aikaan ja tämä on erityisesti vuorotyöläisen herätyskello pimeänä vuodenaikana.
Vaan vaaransakin sillä on. Olen jo niin pahasti "miellyttävän heräämisen orja", että pimeässä ylösnousu tuntuu todella vastenmieliseltä.