Petsamon kunta syntyi 1920 Tarton rauhansopimuksen seurauksena; se oli vaihtokauppa Repolan ja Porajärven kuntiin. Pinta-alaa oli 10.000km² ja asukkaita sotien alla hieman yli 5.100. Vain yksi asukas kahta neliökilometriä kohden.
Petsamon suuri lupaus vastaitsenäistyneelle Suomelle oli jäätön satama, joka oli myös riittävän syvä valtamerialuksille. Tämä oli merkittävä asia aikana, jolloin talvi eristi Suomen puoleksi vuodeksi koko läntisestä maailmasta. Tuolloin jäänmurtajat olivat heikkotehoisia, purjealuksilta puuttui kyky kulkea Itämeren jäärailoissa ja uudet tekniset keksinnöt, radio ja puhelin, vasta ottivat ensiaskeleitaan. Petsamon myötä alttiin vakavissaan tutkia rautatien vetämistä Jäämeren rannalle saakka.
Turistimaisemat ovat kaikkialla kauniita – Kuva: Otso Pietinen, Museovirasto
Mahtavat kalansaaliit kiehtoivat etelän ihmisten mielikuvitusta – Kuva: Nordström, Museovirasto.
Luonnonolot
Petsamon keskiosissa ja siitä etelämmäs on havupuuta ja koivumetsää, pohjoisessa puutonta loivamuotoista tunturialuetta aapasoineen ja aivan pohjoisimpana ovat Jäämeren vuonot. Korkein tunturi on yli 700 metrinen Joutsenpää.
Petsamon maisemaa kesäasussaan – Olavi Erämetsä 1931
Heinäkuun keskilämpötila on +10°C tietämissä ja Jäämeren tuulet kylmiä vuodenajasta riippumatta. Romanttista hämyä antaa yötön yö, joka Petsamossa kestää 73 vuorokautta.
Talvimaisema Petsamosta – Erkki Mikkola 1934
Yhteiskunnan elämä
Petsamon hallinnollinen keskus oli Parkkinan kylä. Suurin asutustaajama puolestaan oli keskeisellä paikalla sijainnut 30 talon muodostama Salmijärvi.
Petsamoon perustettiin kaksi kansakoulua 1921 ja sotien alla koulupiirejä oli 9. Alakansakouluissa oli 67 oppilasta, yläkansakouluissa 101. Suomenkielisten osuus noin 80%. Kaksi koulua antoi jatko-opetusta parille kymmenelle lapselle.
Pienimuotoisia, jopa savotoilla kiertäviä kirjastoja perustettiin ainakin 1920-luvun lopulta alkaen. Varsinainen kirjastolaitos rakennettiin sittemmin valtion tuella.
Alue oli monikulttuurinen: siellä asui suomalaisia, saamelaisia, karjalaisia, venäläisiä, norjalaisia, komeja sekä inkeriläisiä.
Suomalaisten investoinnit alueelle olivat merkittäviä ja kontrasti vanhan ja uuden välillä on ollut jyrkkä. Etenkin Petsamon kaivoksen rakentaminen vaikutti yhteiskuntaan.
Funkkistyylinen Petsamon osuuskauppa Parkkinan kylällä – Kuva: Otso Pietinen 1938
Paikallisilla asukkailla oli useita asumuksia joista romantiikka oli kaukana: Petsamon talvikylä oli karu – Kuva: Kustaa Vilkuna 1927
Elinkeinot
Pohjoisen jäämeren rannalla oleva tundraan kuuluva alue on alkuperäisesti ollut kolttasaamelaisten asuttamaa poronhoitoaluetta. Toinen merkittävä elinkeino on ollut kalastus. Elämä oli erittäin karua: pienet pellot raivattiin käsin, kasvukausi lyhyt, eikä erityisen lämmin. Viljelijällä ei ollut varaa virheisiin.
Maanteitä ei juurikaan ollut ja porot hoitivat kuljetukset – Kuva: Karl Nickul 1936
Jäämeressä oli runsaasti turskaa ja silliä ja Petsamoon on parhaimmillaan tukeutunut pitkälti toista tuhatta kalastusalusta.
Ragnar Nordstöm perusti Petsamon Kala Oy:n 1930 luvulla. Sitä seurasi Petsamon Öljy- ja Kalajauhotehdas, jolla oli oma laituri Liinahamarissa. Tavoitteet olivat suuret: tehdas olisi voinut tuottaa 100 tonnia kalajauhoa vuorokaudessa!
Jäämeri antoi elämän - turskasta poistetaan selkäruoto – Kuva: Uuno Peltoniemi 1936
Saksalaisetkin halusivat rakentaa alueelle kalajauhotehtaan, todellisuudessa laivastolleen tukipaikan, mutta siihen Suomen hallitus ei suostunut. Sittemmin Neuvostoliiton hallitus luovutti Saksalle tukikohta-alueen Sapadnaja Liza vuonon alueelta Murmanskin länsipuolelta.
Merkittävin viesti alueen valoisasta tulevaisuudesta, oli Petsamon Nikkeli Oy:n pääkonttorin valmistuminen 1938 Kolosjoelle ja kaivoksen rakentamisen aloittaminen.
Vapaussota jälkimaininkeineen
Aitta kuusen juurella Kuesm Illepin syyspaikassa Kukkesjaurilla – Kuva: Karl Nickul, Museovirasto
Suomen Vapaussodan aikana Oskari Tokoi ja Edvard Gylling allekirjoittivat Suomen sosialistisen työväentasavallan nimissä sopimuksen Petsamon alueen liittämisestä Suomeen.
Suomen itsenäistymisen jälkeen Petsamon valtiollinen olemus jäi suurvaltapolitiikan jalkoihin. Saksa kieltäytyi tunnustamasta Petsamoa Suomen osaksi ja Iso-Britannia ja Yhdysvallat puolestaan eivät tunnustaneet edes Suomen itsenäisyyttä.
Venäjän ollessa sisällissodan kaaoksessa ilman voimakasta keskusvaltaa, yksityiset suomalaiset eturyhmittymät halusivat varmistaa Petsamon alueen kuulumisen Suomelle. Renvallin aloitteesta alueelle lähetettiin pieni aseellinen joukko, joka joutui laukaustenvaihtoon englantilaisten kanssa ja kohdattuaan Jäämeren rannalla risteilijä Cochranen 9,2” tykit, se vetäytyi pois alueelta. Walleniuksen retkikunta meni vuoden 1920 alussa valtiollisen rajan yli ilman Vennolan hallituksen virallista lupaa, mutta sai nenilleen ja palasi pian Suomen puolelle.
Tarton rauhansopimus ratkaisi tilanteen ilman sotatoimia ja alue liitettiin virallisesti Suomeen - nyt toiseen kertaan.
Norjan vastainen raja
Kolttaköngäs (Boris Gleb) Suomen ja Norjan rajalla – Museovirasto
Valtiolliset rajat eivät tuolloin olleet pyhiä; Ruotsi oli lähettänyt sotajoukkoja Ahvenanmaalle ja britit Murmanskiin sekä Koivistolle. Lähes kaikki länsimaat alistivat heikompia kansoja ympäri Afrikkaa, Aasiaa ja Etelä-Amerikkaa. Siirtomaapolitiikka oli väkivallan politiikkaa huolimatta siitä, että sitä harjoittivat demokraattiset ja ”humaanit” länsimaat.
Norjalaislehdissä oli esitetty ennen Tarton sopimusta vaatimuksia Koltakönkään alueeseen sekä Enontekiöön ja Utsjokeen. Lehdissä myös epäiltiin suomalaisten havittelevan Norjan alueita. Tämän taustalla on ilmeisesti ollut 1800-luvun historia: suomalaisten sulkeminen pois Jäämereltä, suomalaisten kansallinen herääminen ja suomensukuisten kveenien norjalaistaminen.
Mielenkiinto Pohjois-Suomen alueisiin jatkui vielä Tarton rauhan jälkeenkin. Norjan ulkoministeriö halusi 1920-luvulla osoittaa, että Norjalla oli oikeuksia ”kauempana idässä”. Se toimitti Kansainliitolle Aftenpostenissa julkaistun vetoomuksen Petsamon liittämisestä Norjaan.
Itsenäisyyden aika
Heti itsenäistymisen jälkeen lehdistö antoi alueen oloista varsin synkän, ja totuudenmukaisen kuvan: Jäämeren rannalla nälkä ja kurjuus oli yleistä ja infrastruktuuri heikoissa kantimissa. Alue oli ollut tsaarien Venäjälle suuren valtakunnan äärimmäinen, merkityksetön nurkka. Sinne ei vienyt edes maantietä.
Suomen viranomaisia kaivattiin Petsamoon olosuhteiden paranemiseksi. Jäämeren rannalle saapuivat koululaitos, terveydenhoito ja postitoimi. Presidentti Ståhlberg vieraili alueella 1921.
Paavali Sverloffin lapset Vassi ja Annaz – Kuva: Karl Nickul, Museovirasto
Outas Semenoff heinittää nutukkaitaan – Kuva: Ilmari Manninen, Museovirasto
Liikenneyhteydet
Aluksi Petsamo oli lähes täysin eristetty muusta Suomesta, mutta tämä muuttui 1931, jolloin maantie Ivalosta Liinahamariin valmistui. Parhaimmillaan postiautot kulkivat viisi kertaa päivässä. Jäämerentie oli ollut pienelle maalle todella suuri tiehanke, jonka toteutuminen oli kestänyt 10 vuotta.
Postiauto Benz Gaggenau Helsingistä Petsamoon 1931. Kuormana häkäpöntön tarvitsemat pilkkeet. – Kuva: Postimuseo
Rautatien rakentaminen otettiin 1920 vakavasti pohdinnan alle. Syksyllä 1939 hallitus esitti toteutusta eduskunnalle sodan kuitenkin vetäessä viivan suunnitelmien yli. Jatkosodan aikana myös Saksan Lapin armeija ehdotti sitä, mutta Hitler piti maanteitä tärkeämpinä.
Lentokenttä valmistui marraskuussa 1939 ja Aero Oy käytti sitä matkustajaliikenteeseen kesästä 1940 kesään 1941.
Säännöllistä lentoliikennettä Petsamoon: de Havilland Dragon Rapide (OH-BLA "Salama") – Kuva: Volmar Laurila 1940, Suomen Ilmailumuseo
Yhteiskunnan muutos
Alue suomalaistui varsin nopeasti: muualta tulleet asukkaat lähes nelinkertaistivat Petsamon asukaskannan kahdessa vuosikymmenessä. Jäämeren rantamaisemiin saapui viranhaltijoita etelästä ja asioita alettiin hoitaa samalla tavoin kuin muuallakin Suomessa. Varsinkin iäkkäämpää, muuttumattomuuden olotilaan tottunutta alkuperäisväkeä, yhteiskunnan nopea muutos on saattanut närästää pahastikin.
Petsamo oli miehinen maa. Vuonna 1922 väestöstä 54% oli miehiä, kun koko maan luku oli 49%.
Suomen Matkailijayhdistyksen keittiö matkailijahotellissa 1939 – Kuva: Aarne Pietinen, Museovirasto
Saamelaisen tuvan keittiönurkka 1936 – Kuva: Eino Nikkilä, Museovirasto.
Talvisota
Talvisodan alussa Petsamoon hyökkäsi kolme neuvostodivisioonaa, joita vastassa oli vajaan pataljoonan suuruinen Osasto Pennanen. Voimasuhteet 1:50 ja siihen ilma-ase ja panssarivaunut päälle.
Varmaankin Neuvostoliiton Petsamoon lähettämät kolme divisioonaa turvasivat tehokkaasti Leningradia, jonka suojelemisen nimissä sota oli aloitettu.
Suomalaista tykistöä, hyppyheikkejä, Petsamossa (kuvattu mahdollisesti ennen sotaa) – Kuva: Museovirasto
Välirauha
Saksan sotakoneen hyökättyä Norjaan 1940, Iso-Britannia katkaisi vahvemman oikeudella Suomen meriliikenteen. Kansainvälisen oikeuden silmissä kauppamerenkulun estäminen oli sotatoimi, mutta Suomi ei mahtanut asialle mitään. Saksa puolestaan oli katkaissut Tanskan salmien kautta kulkeneen liikenteen. Suomi oli täysin motissa.
Saksan miehitettyä Norjan, osa kauppalaivastosta jäi "maailman merille". M/S Saimaa kuljetti lasteja Liinahamariin, sitten Iso-Britanniaan, ja lopulta USA:n viranomaiset takavarikoivat sen New Yorkissa 1941. – Kuva: Suomen merimuseo.
Norjan sodan keväällä päätyttyä britit sallivat meriliikenteen ja Petsamossa sijainneesta Liinahamarin satamasta tuli Suomen henkireikä maailmalle.
Koko valtamerentakainen ulkomaankauppa alkoi kulkea Liinahamarin sataman 20x46m kokoisen laiturin kautta. Laitureiden kiivas rakentaminen kasvatti laituripituuden lopulta 420 metriin ja lisäksi Trifonassa oli laituri, joka talvisin jäätyi, mutta oli käytössä enimmän osan vuodesta.
Liinahamarin satama oli Suomen hauras henkireikä maailmalle Välirauhan aikana. – Kuva: Museovirasto.
Heinäkuussa 1940 tuli Iso-Britannia antoi Suomen ulkomaankaupalle kuoliniskun rajatessaan öljykuljetukset vain yhdellä tankkialuksella tapahtuvaksi, mikä lähestulkoon lopetti öljytuotteiden ostot USA:sta. Josefina Thorden ehti tuoda vain yhden öljylastin Suomeen ennen joutumistaan saksalaisen lentokoneen hyökkäyksen uhriksi ja sen jälkeen brittien takavarikoimaksi.
Erittäin suuri ongelma oli kuljetuskapasiteetti. Suomessa oli 1939 noin 20.000 kuorma-autoa ja parhaimmillaan Jäämerentiellä liikennöi pitkälti toista tuhatta autoa. Maaliskuussa 1941 liikenteessä oli 1.600 autoa, joista 400 ruotsalaisia. Raskas liikenne jyräsi yötä päivää turistiliikennettä varten rakennettua 5m levyistä soratietä pitkin. Parhaimmillaan 4.000 miestä piti maantietä ajokuntoisena kenraali Talvelan johtaessa liikennettä Helsingistä käsin.
Välirauhan aikana useampi kymmenen ihmistä menetti henkensä Petsamon kapealla ja raskaasti liikennöidyllä tiellä – Kuva: Museovirasto
Petsamon nikkeli
Brittiläis-kanadalaisen Mond Nickel Co:n tytäryhtiö Petsamon Nikkeli oli saanut 1930-luvulla Suomen valtiolta oikeuden alueelta löytyneen nikkeliesiintymän hyödyntämiseen. Välirauhan aikana Neuvostoliitto alkoi varsin uhkaavassa äänilajissa vaatia kaivoksen oikeuksia itselleen ja britit pelasivat poliittista peliä informoiden Suomea ja Neuvostoliittoa eri tavalla omasta kannastaan. Asiaan sekaantui nopeasti myös Saksa, jonka sotatarviketeollisuudelle Petsamon nikkeli oli korvaamaton.
Kaivoksen toiminta alkoi aivan 1940 lopulla päästen kunnolla vauhtiin 1943 ja seuraavan vuoden alkupuoliskolla Saksa sai 87% nikkelistään Petsamosta.
Kolosjoen nikkelikaivoksella oli strategista merkitystä Saksalle
Petsamon nikkelikaivoksen tärkeydestä kertoo kaivoksen ja sen lähialueitten ilmapuolustuksen vahvuus. Tammikuussa 1944 Nautsissa, Salmijärvellä, Yläluostarilla, Parkkinassa, Haukilammella ja Liinahamarissa oli yhteensä 233 saksalaista it-tykkiä. Kun ne kaikki avasivat tulen, ei jylinän joukosta kyennyt erottamaan yksittäisiä laukauksia. Samaan aikaan Helsingin ilmapuolustuksessa oli vain 77 it-tykkiä.
Jatkosota
Saksalaiset saapuivat Petsamoon kesäkuun 20. päivän tienoilla 1941, vain muutama päivä ennen Jatkosodan syttymistä.
Siviiliväestön ja saksalaisten suhteita on järestään kuvattu hyviksi. Alkuaikoina saksalaiset saattoivat käyttää oman käden oikeutta paikallisväestön omaisuuteen, mutta maaherra Hillilän aktiivit toimenpiteet laittoivat saksalaiset nopeasti ojennukseen.
Karuissa oloissa saksalaisten oli käytettävä muuleja tavarankuljetukseen.
Hitler oli ennen sotaa kieltänyt Suomeen lähetettäviä sotilaitaan puhumasta politiikkaa suomalaisten kanssa, joten kansallissosialistista paatosta ei suomalaisille liiemmälti tarjottu. Pitämällä suu supussa saksalaiset välttivät kiusallisen rotuongelman: suomalaiset kuuluivat heidän rotuopeissaan alempaan itäbalttilaiseen kastiin, mutta sodankävijöinä nämä osoittautuivat hyvin pian saksalaisia pätevämmiksi.
Läpi Jatkosodan ajan paikallishallinto koko Lapissa oli suomalaisten käsissä. Petsamossa toimi suomalainen poliisi, nimismies, oikeuslaitos ja muutkin kunnan viranomaiset. Myös nikkelikaivoksen johtaja Wrede otti tarvittaessa yhteen saksalaisten kanssa, eikä hyväksynyt saksalaisia kaivosyhtiön johtoon, vaikka nämä sitä aika-ajoin vaativatkin. Saksalaisia kyllä myötäiltiin, mutta käskyjä ei otettu vastaan.
Syyskuussa 1944 suomalaiset siviilit ja sotilaat poistuivat pikimmiten alueelta, osin saksalaisten avustamina.
Jatkosodan seurauksena Petsamo kokonaisuudessaan luovutettiin Neuvostoliitolle, ja muutamaa vuotta myöhemmin Jäniskoksen voimalaitoksen 176km² alue Inarin puolelta myytiin 1.4 miljardin markan arvosta.
Vanhempi historia
Petsamoon oli 1530-luvulla perustettu luostari, jonka Pekka Vesaisen joukot tuhosivat täydellisesti 1500-luvun lopulla, Ruotsin ja Venäjän välisen sodan aikana. Alue kuului Ruotsin, Tanska-Norjan ja Venäjän yhteisalueeseen 1600-luvulle saakka, jolloin Ruotsi jätettiin pois.
Juho Vesainen Petsamossa 1589 – Piirroksen tekijä tuntematon, Museovirasto
Vuonna 1826 Venäjän ja Norjan neuvotteluissa suomalaisille luvattiin vapaa pääsy rannikolle, mutta vuosisadan puolivälissä suomalaiset suljettiin pois Jäämereltä. Kymmenkunta vuotta edellisen jälkeen Aleksanteri II lupasi Petsamon Suomen suuriruhtinaskunnalle vastineeksi Siestarjoen kivääritehtaan alueen liittämisestä Pietarin kuvernementtiin. Petsamon aluemuutos jäi kuitenkin toimeenpanematta.
Petsamon historia Suomen osana kesti vain parikymmentä vuotta, mutta se oli äärimmäisen värikäs niin tapahtumien, tarinoiden, kuin unelmienkin näkökulmasta.