Salmi, pitäjä Raja-Karjalassa

Yhteiskunta

Salmissa kukoisti elävä praasniekkaperinne, joka näkyi vielä 1900 luvullakin. Ensin oli jumalanpalvelus, sitten markkinat ja lopulta tanssit. Uskonnollistaustaisista, kylän tšasounaan liittyneistä tapahtumista, kasvoi yleisiä kokoontumistilaisuuksia. Ne olivat nuorison kohtaamistilaisuuksia kaikkialla Karjalassa. Ajan mittaan niistä kehittyi levottmia, mikä alkoi herättää pahennusta vanhemmassa väessä.

Vaikka asutus oli runsas, se keskittyi kapealla Laatokan rantakaistaleelle sekä sen suurille saarille, Mantsinsaarelle ja Lunkulansaarelle. Pohjoisempana oli jokivarsilla tukkilaisten asumuksia, mutta muutoin lähinnä autioita saloja.

Hetken aikaa Salmilla oli jopa kaupunkioikeudet. Vuosisadan alkuaikoina waivaishoito oli 35.000mk budjetissa kunnan suurin menoerä 27 prosentillaan ja lähes yhtä paljon nieli sillanrakennus. Yksi kuudesosa budjetista oli varattu kirkkojen ylläpitoon.

Salmilaisia

Uskonolot

Valtaosa väestöstä kuuli sunnuntaisian kreikkalais­katolista liturgiaa; se oli jäänyt alueen valtauskonnoksi vuosisataisen kamppailun jälkeen.

Kenelle ihmissielut kuuluvat - luonnonuskonnoille, luterilaisille vaiko kreikkalais­katolisille. Käännytystyö luonnonuskonnoista kreikkalais­katolisuuteen alkoi Novgorodin valtakaudella 1300-luvulla. Ruotsin vallan levitessä alueelle Stolbovan rauhan jälkeen alkoi alueella puolestaan luterilainen käännytys. Uudenkaupungin rauha keikautti asiat taas toisinpäin ja Salmin alueella alkoi kreikkalais­katolisuus voimistua. Niinpä luterilaisuus miltei katosi alueelta 1812 mennessä. Kreikkalais­katolisten osuus väestöstä oli 90% aina talvisodan syttymiseen saakka.

Tavallisten asukkaiden oli omaa tulevaisuuttaan ajatellen joskus vaihdettava uskontoa tai muutettava pois paikkakunnalta. Jumalan nimissä valtaa käyttäneiden asenteet olivat tuolloin hyvin jyrkkiä. Ja ovat paikoin vielä tänäänkin.

Salmissa vaikutti luostarilaitos, tunnetuimpana Valamon luostari. Sinne tehtiin pyhiinvaellusmatkoja ympäri Karjalaa, etenkin kesäaikaan luostarin juhlapäivinä. Luostarilla oli majatalo, jossa pyhiinvaeltaja saattoi yöpyä kolme yötä maksutta eikä ruuastakaan veloitettu.

Kreikkalais­katolisessa kodissa uskonto oli tärkeä ja jatkuvasti esillä. Seinällä oli ikoni jonka edessä kynttilä. Ikonin edessä rukoiltiin ennen ja jälkeen ruokailun sekä tietenkin tärkeiden tapahtumien yhteydessä. Myös paastot olivat merkittävä osa kreikkalais­katolisuutta.

Salmissa, kuten muuallakin Karjalassa, virallisiin uskontoihin sulautui osia luonnonuskonnoista. Haltiat ja härkäuhrit säilyivät kansan keskuudessa satoja vuosia kristillisten uskontojen saapumisen jälkeenkin. Kansalle tärkeillä asioilla oli oma jumalansa; karjalla, viljalla, merellä ja monella muullakin. Vielä 1900-luvun alussa Salmi oli ilman omaa lääkäriä ja sairaanhoidossa turvauduttiin tietäjiin ja rukouksiin.

Tultaessa 1900-luvulle uskontokuntien välit olivat jo rauhoittuneet ja kehittyneet ongelmattomiksi. Kansalaiset saattoivat käydä myös toiseen uskontokuntaan kuuluvassa kirkossa. Ongelmia aiheutti tsaarienaikainen venäläinen ajanlasku, joka poikkesi länsimaisesta ja kalenterin vaihtuessa 1921, uskonnolliset juhlapyhät vaihtoivat äkisti paikkaansa.

Luonnonolot

Jääkauden aikana raskaat jäämassat olivat muotoilleet aluetta luode-kaakko suunnassa samansuuntaisia harjuja muodostaen. Vedenpinnan laskettua paljastui Laatokan pohjoisranta. Maan painuma oli ollut niin voimakasta, että se kohoaa hiljalleen vielä meidänkin aikanamme. Laatokan pohjoispuoli hieman nopeammin kuin sen eteläiset osat.

Salmin pitäjän alue oli aikoinaan ollut Laatokan pohjaa, ja se paljastui veden alta 3300 vuotta sitten, kun vedet alkoivat virrata Nevan synnyn myötä Suomenlahteen. Useamman sadan vuoden pituisena aikana Laatokan vedenpinta laski 15 metriä.

Entinen järvenpohja teki seudusta edullisen maanviljelylle. Salmin alueen maaperä on soraa ja hiekkaa, jonkin verran savea poiketen siten muusta Karjalasta, jonka maaperä on pitkälti moreenia. Maasto on tasaista, pitäjän pohjoisosien ollessa 150m järven pintaa korkeammalla. Laatokka, pikemminkin sisämeri kuin järvi, keräsi lämpöä kesäaikaan ja luovutti sitä hitaasti talvisin. Sen pohjoiset syvänteet saattoivat kestää sulina läpi talven.

Syvän ja laajan vesialueen ansiosta alueella esiintyi normaalisti etelämpänä viihtyviä kasveja ja eläimiä, mikä kiinnosti alansa tiedemiehiä. Alue, jota kutsuttiin Sortavalan lehtokeskukseksi, ulottui Salmiin saakka. Sieltä saattoi tavata lehtojen ja niittyjen lisäksi jaloja lehtipuita, kuten lehmusta ja vaahteraa. Aivan rajan pinnassa olleessa Hiisjärven luonnonpuistossa kasvoi luonnonvarainen orkidea. Elinmaailman harvinaisuuksia edustivat laatokannorppa, valkoselkätikka ja ruisrääkkä.

Tuona aikana petoeläimet olivat uhka sekä saloja kulkevalle ihmiselle että hänen elinkeinolleen. Etenkin karjalle. Vuosisadan vaihteen tietämissä päättäjät varasivat yhtenä vuotena petoeläinten tapposuorituksiin 825mk: aikakarhusta maksettiin 60mk ja poikakarhusta 30mk.

Koulutoimi

Koulutoimi ympäri maata alkoi kirkkokoulujen ja kiertokoulujen muodossa 1800 luvulla. Salmiin ilmestyi seurakunnan toimesta lastenkoulu vuosisadan puolivälissä, mutta sen taival oli vaivalloinen. Kolmetoista vuotta myöhemmin koulussa oli vain 51 poikaa ja yksi tyttö.

Kansakouluasetuksella yritettiin ”Helsingin herrojen” toimesta rohkaista pitäjäin päättäjiä koulujen perustamiseen, mutta ei saanut läheskään kaikkialla vastakaikua. Kansa kyräili kouluopetusta epäillen sen kasvattavan lapsista herroja. Lisäksi jokainen koulussa ollut käsipari oli poissa ruuan hankkimisesta.

Salmin pitäjän ensimmäinen oikea koulu aloitti 1880, jossa oppia jaettiin varakkaampien perheitten lapsille. Lukkareiden johdolla lapsia kasvatettiin "Herran nuhteessa". Kansakoulutoiminta alkoi Tulemalla varsinaisesti 1886. Suomenkielisten koulujen perustaminen vielä 1900 luvun alussakin oli nihkeää venäläistämiskoulujen saadessa jalansijaa.

Kiertävä kotitalouskoulu aloitti 1911. Aivan itsenäistymisen alla perustettiin yksityisten toimesta kaksiluokkainen Salmin Yhteiskoulu, joka ”sosialisoitiin” seuraavan vuonna ja kastettiin Salmin Keskikouluksi. Se jatkaa eloaan Siilinjärvellä. Lukuvuonna 1917/1918 koulussa oli 40 oppilasta ja 4 opettajaa. Huomattavan pieni luokkakoko nykymittapuun mukaan.

Vuosisadan vaihteesta lähtien piirijakoasetus oli pakottanut pitäjät perustamaan kansakouluja, ja lopulta Salmissa antoi opetusta 23 kansakoulua. Alueella oli runsaasti yksityisten pitämiä kouluja. Koulutalojen rakentaminen oli pitäjälle varsin suuri taloudellinen panostus pitkin sotienvälistä aikaa.

Lukuharrastukseen salmilaiset ovat suhteutuneet laiskanpuoleisesti; ensimmäinen kirjasto aloitti niinkin myöhään kuin 1922.

Kieliriidat

Suomen kielen ja ruotsin kielen väliset riidat ovat hyvin tunnettuja, mutta suomen kieli sai kamppailla olemassaolostaan myös venäjän kieltä vastaan. Venäläistämisen alettua vastakkainasettelu tuli voimakkaasti esiin sekä kouluissa että kirkossa.

Lasten venäläistyttäminen

Kenraalikuvernööri Bobrikoffin tavoitteena oli Suomen venäläistäminen ja osana sitä alettiin Salmiinkin perustaa venäjänkielisiä kouluja. Kansan kielellä ”ministerikouluja”. Niissä opetus oli venäjänkielistä, vaikka lapset eivät sitä ymmärtäneetkään ja oppimistulokset siten heikkoja. Eivät myöskään herättäneet innostusta kouluopetusta kohtaan.

Salmin ilmeisen manipuloitu kansankokous esitti 1904 kaikkien Salmin koulujen muuttamista venäjänkielisiksi. Tavallinen salmilainen ei tällaista kuitenkaan sulattanut, ja heti seuraavana vuonna kansankokouksessa vaadittiin suuntaa muutettavaksi ja jo aloittaneitakin venäjänkielisiä kouluja suljettaviksi.

Salmilaisia ei kuitenkaan kuunneltu, ja Venäjän vallankumouksen puhjetessa pitäjässä oli 25 venäläistä koulua, kun suomenkielisiä oli vain 12. Itsenäistymisen toteuduttua sekä punaiset että valkoiset halusivat venäläiset koulut suljettaviksi, mikä myös pikapikaa tapahtui.

Hengen miesten uskonsota

Salmissa vaikuttanut kirkkoherra Nikolai Sotikov oli Pietarille uskollinen ”uskonsoturi” lähettäen pääkaupunkiin totuudenvastaisen viestin, jonka mukaan suomalaisten asenne venäläisyydelle olisi ollut suopea.

Sotikov ei myöskään pitänyt yhtään kertaa suomenkielistä jumalanpalvelusta, mikä luonnollisesti loukkasi niitä salmilaisia, jota ymmärsivät vain suomea. Vuonna 1907 salmilaisten mitta täyttyi ja 600 kansalaista teki anomuksen jumalanpalvelusten toimittamisesta suomen kielellä.

Itsenäistymisen jälkeenkin, vuoden 1918 helmikuussa, kreikkalais­katolisia pappeja rukoili venäläisen sotaväen puolesta. Tämän seurauksena venäläismielisiä kreikkalais­katolisia kirkonmiehiä alettiin panna viralta.

Yhdistystoiminta

Vuosisadan vaihteen kahta puolen alkoi Salmiin - kuten kaikkialle Suomen maaseudulle - muodostua kansalaisten vapaita yhdistyksiä. Elintasoa oli sen verran, että tarve ohjata myös lasten aika ruuan tuotantoon väheni. Toiminta kodin ulkopuolella oli mahdollista ja sitä tuki 1800 luvulla alkanut kansanopistojen ja ylipäätään koululaitoksen kehitys.

Itsenäisyyden alkaessa pitäjässä oli kaksi ja puolisataa nuorisoseuraa. Nuorisoseura Rajasoihtu aloitti 1895 ja nopeaan tahtiin syntyi muita. Seuroissa virisi urheilu- ja taideharrastusta ja samalla niiden oma organisaatio kasvatti nuoria yhteisten asioiden hoitamiseen ja pitäjien hallintoon kasvoi päättäjiä. Huolta herättivät venäläistäminen ja juopottelu. Venäläistetty virkavalta suhtautui vapaaseen yhdistystoimintaan nihkeästi.

Sosialidemokraattien toiminta alkoi oman yhdistyksen nimissä 1910 ja yhdistysten määrä kasvoi nopeasti. Haasteina oli työväen asema yhteiskunnassa, mutta myös työväen juopottelu, mikä lisäsi alkoholin kieltämisen kannatusta. Samoin asetuttiin vastustamaan Venäjän suunnittelemia rajansiirtoja, Suomen itäosien silpomista. Työväenyhdistykset olivat pitkälti suomenmielisiä vastustaen "ryssäläiskätyrien" toimintaa.

Nuorisoseurojen ja työväenyhdistysten välille muodostui kilpailutilanne, ja pahimmillaan jopa uhattiin erottaa ne työväenyhdistyksen jäsenet, jotka osallistuivat myös nuorisoseuran toimintaan. Kahta herraa kun ei voinut palvella. Vastaavasti papisto torjui työväenyhdistykset ja muuan pappi kieltäytyi hääparin vihkimisestä, koska talossa vietettiin sopimatonta elämää eli juopoteltiin ja pidettiin sosialistien kokouksia.

Sittemmin nuorisojärjestöillä ja työväenyhdistyksillä oli merkitystä suojeluskuntien ja punakaartien synnyssä. Suomen itsenäistyminen ja olojen vapautuminen johtivat hyvin pian rauhattomuuteen ja väkivaltaisuuksiin. Tästä löytyy analogiaa Neuvostoliiton hajoamiseen. Kun olot vapautuivat Jeltsinin aikana, niin rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti. Vapaus ilman selvää johtajaa johtaa holtittomuuteen ja vahvemman oikeuteen, niin 100 vuotta sitten kuin tänäänkin.

Liikenneyhteydet

Suuriruhtinaskunnan aikaan Pietari oli helposti saavutettavissa, mutta rajan sulkeuduttua Salmista tuli syrjäinen paikka Karjalan syrjäisessä nurkassa.

Itsenäisyyden aikaan liikenneyhteyksien heikkous oli Salmille ongelma.

Laatokan rantaa myötäillyt maantie oli ainoa maaväylä länteen. Liikenne kulki tuolloin hevosvetoisesti ja linja-autot ilmestyivät maisemaan vasta 1930-luvun alussa. Kesällä Laatokka tarjosi kulkuyhteyden, mutta se tietenkin katkesi jääpeitteen tullessa. Vastaavalla tavalla koko Suomi joutui talvisaikaan lähestulkoon eristetyksi muusta Euroopasta. Luonnonvoimat sanoivat viimeisen sanansa.

Rautatie Salmiin saapui lännestä 1934, Pitkärannasta. Se jäi kuitenkin kauas keskustasta, Uuksunlahden rantamaisemiin, lähelle naapurikunnan rajaa. Matkan taitto Salmin kylistä lähellä pitäjän länsirajaa sijainneelle rautatieasemalle kesti pitkään. Vasta Jatkosodan aikana rautatie valmistui Salmin ydinalueille.

Maatalous

Useimpien Karjalan pitäjien tapaan maatalous elätti Salmin väestön, minkä lisäksi harjoitettiin myös kalastusta ja metsästystä. Koko väestöstä maatalous ja metsätalous elättivät vuonna 1930 hieman yli puolet salmilaisista, teollisuus ja käsityöt alle 2.000 ja rakentaminen vain 200. Liikenne ja palvelualat tarjosivat leivän tuhannelle salmilaiselle.

Syrjäisestä sijainnista johtuen kehitys on ollut varsin hidasta. Työvaltaista ja metsää kuluttavaa kaskeamista harrastettiin 1900 luvun alkuun saakka ja vielä 1935 nokiset miehet polttivat siellä yli 100ha metsää kaskipelloiksi.

Peltojen ojittaminen ja maatalouskoneiden hankinnat tapahtuivat myöhemmin kuin muualla Suomessa. Salmin Maatalouskoulu perustettiin todelliseen tarpeeseen vuosisadan vaihteessa. Vaikka lahjoitusmaajärjestelmä olikin poistunut, sen henkinen perintö oli jäänyt elämään ja salmilaisten oli aluksi vaikea uskoa oman maatilan voivan antaa perheelle kelvollista elantoa.

Kehitys oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle ja sotien alla Salmissa oli 1500 yli 5ha suuruista maatilaa, joilla oli yleensä yksi hevonen ja muutama lehmä. Pieniä tiloja oli kuitenkin erittäin runsaasti. Osuustoiminnan salmilaiset ottivat omakseen ja se sopi varsin hyvin meijeritoimintaan sekä kalastukseen.

Suuri Laatokka, pieni sisämeri ulappoineen, tarjosi myös särvintä ruokapöytään ja lisäksi Pietari, sittemmin Viipuri ja Sortavala, otti vastaan salmilaisten kalansaaliita. Pisimmät pitkäsiimat ovat olleet kolmenkymmenen kilometrin mittaisia ja niissä oli koukku aina 10m välein. Puolen kilometrin mittaiset ja jopa 20m korkeat nuotat olivat kalliita ja niiden käyttö vaatii runsaasti raavaita miehiä, mikä kannusti osuustoimintaan. Syksy oli parasta kalastusaikaa ja Laatokan vedet ja tuulet olivat kylmiä. Nuottakuntia perustettiin kymmenenkin talon yhteisomistukseen. Talvinuotta saattoi tuottaa yli 1.000kg kalansaaliita.

Joskus tuuli ja aallot irrottivat suuria jäälauttoja, ja ihmisten pelastamiseen tarvittiin Ilmavoimien lentokoneita. Maaliskuussa 1936 luonnonvoimat repäisivät jäälautan irti mantereesta ja sen mukana puolensataa kalastajaa hevosineen päätyi ajelehtimaan talviselle sisämerelle.

Kilogrammoissa mitattuna kalastuksen osuus ruokalautasella oli muutaman prosentin luokkaa.

Elinkeinotoiminta

Pikkupitäjien elämänjuoksuun yleisesti kuuluva sahaustoiminta alkoi Salmissa 1700-luvun puolivälin jälkeen. Myös halkokauppa menestyi nimenomaan Pietarin suurten markkinoiden ansiosta. Malmivaroja löydettiin Pitkärannasta 1800-luvun alussa ja kaivostoimintaa harjoitettiin lähes sadan vuoden ajan. Maaperästä kaivettiin kuparia, tinaa ja kiisumalmeja.

Varsin merkittäväksi paikalliseksi teollisuudeksi kehittyi norjalaisomisteinen Diesen Wood, joka harjoitti metsäteollisuutta ja voimalaitostoimintaa. Yritys kasvoi lopulta 3.000 hengen suuruiseksi. Pitkärannan Pusunsaarella toiminut sellutehdas tuotti liki 30.000 tonnia sellua vuosittain (ja toimii vieläkin). Suuri lama nielaisi Diesen Woodin ja se joutui KOP’in haltuun. Salmissa toimi myös pieniä myllyjä, nahkatehdas ja tiilitehdas.

Salmin merkittävin yritys oli jo 1800-luvulla perustettu Hosainoffien (Hosainov) kauppaliike. Se aloitti liiketoiminnan aitasta käsin, mistä vääntyi venäjänkielen mukainen ilmaus ”amparikauppa”. Yritys rahtasi halkoja Pietariin ja harjoitti myös sahaustoimintaa. Se laajeni sekatavarakauppaan, sahaustoimintaan höyrysahalla ja lopulta yrityksellä oli oma laivasto ja telakka. Hosainoff ajautui konkurssiin 1929 ja Salmin Osuusliike otti sen paikan kasvaen puolestaan alansa suurimmaksi. Sillä oli liikkeitä useissa eri kylissä. Itsenäistymisen aikoihin salmilaisia palveli osuuskauppojen lisäksi puolensataa sekatavarakauppiasta ympäri pitäjää.

Sähköt syttyivät Salmiin alkuaan Hosainoffien yritysten tarpeisiin, mutta vuosisadan vaihteesta lähtien virtaa jaettiin muutaman kilometrin laajuudelta lähiympäristönkin asukkaille. Diesen Wood rakensi koskivoimalaitokset 1920-luvulla. Öljylyhtyihin tottuneille ihmisille sähkö, katkaisimesta syttyvä kirkas ja tasainen valo, oli todellinen ihme. Toimivan sähkölampun USA:ssa kehittänyt keksijä Edison oli kutsunut lehtiväen luokseen iltasella ja sitten räpsäytti kerralla valot päälle taloonsa.

Lahjoitusmaajärjestelmän purkamisen jälkeen itsenäistyneet talonpojat eivät useinkaan pitäneet metsää arvokkaana. Tämän seurauksena keinottelijat pääsivät ostamaan tietämättömien isäntien metsiä pilkkahinnalla. Myöhemmin yritykset saattoivat palauttaa maapohjia alkuperäisille omistajilleen.

Sota ja raja

Levoton vuosisadan alku

Keisari Nikolai II luovuttua rauhanomaisesti vallastaan, syttyi Suomessa kytenyt itsenäisyysaate täyteen roihuun. Salmissa perustettiin maaliskuussa 1917 joukkokokouksen tuloksena vallankumouskomitea, joka poistatti Venäjän vallan tunnuksia ja lakkautti venäläistämiskoulut. Tässä olivat mukana sekä oikeisto että vasemmisto varsin yksituumaisesti ja sinivalkoiset liput ja punaiset liput liehuivat sulassa sovussa.

Vuoden 1917 marraskuun suurlakon huumassa punakaarti otti Salmissa vallan käsiinsä, mutta parin kuukauden päästä tammikuussa oli valkoisen vallan vuoro. Nämä riisuivat aseista pitäjässä olleet venäläiset, samoin kuin punakaartit ilman yhteenottoja. Vapaussota tavallaan ”meni ohi” Salmissa; alueella ei koettu juurikaan väkivaltaisuuksia. Suojeluskuntalaiset osallistuivat rajan vartiointiin ja rajalinjan - heikoimmillaan vain riukuaita - vaatimattomuus yllytti sanasotaan itänaapurin rajavartijoiden kanssa.

Muualla Suomessa käydyissä taisteluissa salmilaisia menehtyi kolmisenkymmentä. Salmin punaisia pakeni rajan taakse hieman yli 100 henkeä. Yllättävää on, että he olivat pääasiassa luterilaisia ja kreikkalais­katolisia oli tässä joukossa vain muutamia.

Olojen rauhoituttua suojeluskunta-aate alkoi kasvaa voimakkaasti. Salmin suojeluskunta otti 150.000 mk lainaa suojeluskuntatalon rakentamiseksi, mutta rahat loppuivat kesken. Vasta 1929 se saatettiin ottaa käyttöön. Elokuvien esittämisestä tuli suojeluskunnalla todellinen rahasampo: 1930-luvun puolivälissä aloitettu toiminta saattoi tuottaa jopa 77.000mk voittoa.

Talvisota

Sodanuhan ilmestyessä näköpiiriin koulut sulkivat ovensa 10. lokakuuta ja seuraavana päivänä päivä alkoi vapaaehtoinen evakuointi. Sotilasviranomaiset olisivat halunneet voimaperäisempää evakuointia, mutta siviilihallinto suostui siihen vasta myöhemmin. Yksi lapsikin syntyi evakuointijunassa matkalla Joensuuhun. Kuukauden päivät evakossa oltuaan alkoi väki kuitenkin kaivata takaisin koteihinsa ja marraskuun puolivälissä jo haaveiltiin koulujen avaamisesta. Vain 10 päivää ennen sodan syttymistä valtioneuvosto päätti, että perustellusta anomuksesta sai palata takaisin.

Hyväuskoisuus tuli kalliiksi, sillä osa siviileistä lähti marraskuun lopulla evakkoon vasta tykkien jylistessä. Äkkilähdön tullessa jäi pahimmillaan paistoksia uuniin ja eläimet navettaan. Jotkut pakenivat yöpukimissaan.

Suomalaisviranomaisten lepsun toiminnan seurauksena puolensataa siviiliä jäi etenevien venäläisten vangeiksi. Neljä perhettä jäi sodan jälkeen vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon.

Vangeiksi jääneiden siviilien ja sotilaiden kokemukset olivat paikoin kovia. Välirauhan aikana Suomeen palautettu Ivan Rantsi ohjeisti veljeään tappamaan itsensä, jos tämä jäisi venäläisten vangiksi. Eikä evakkojen vastaanotto Suomessakaan ollut aina myötämielistä. Kodeistaan paenneiden karjalaisten joukossa kuolleisuus oli selvästi normaalia suurempaa.

Laatokan suurimmassa saaressa, Mantsinsaaressa, oli linnake, joka oli alkuaan suunniteltu torjumaan veden yli tulevaa hyökkäystä. Talven ajaksi sen kaksi 6" Canet-tykkiä oli aina laitettu suojarasvaan. Syksyllä 1939 tykit käännettiin kohti pohjoista, jonne oli syksyn aikana määritelty tarkkoja maalipisteitä. Betonialustalla toimivien hyväkuntoisten tykkien ammunta oli sodan alussa erittäin tarkkaa, mistä etulinjan joukot tavan takaa Mansin miehiä kiittelivät.

Rannikkotykit tulittivat Laatokan rantatiellä kulkeneita, jopa sadoista ajoneuvoista koostuvia neuvostoarmeijan huoltokolonnia. Luoteeseen oli muodostunut suuri Koirinojan motti ja sen ainoa huoltotie kulki kahdenkymmenen kilometrin ampumaetäisyyden omaavien tykkien kantaman sisäpuolitse. Jatkuva ammunta kulutti tykkien putkia niin voimakkaasti, että rauhan tullessa toinen putkista oli jo viety Laatokan rantaan poisvietäväksi ja uudempi oli tulossa tilalle.

Tykkitoiminnan lisäksi Mantsilta lähetettiin sissiosastoja ja tiedustelupartioita tien varteen huoltokolonnia ”tervehtimään”.

Yhteensä 223 salmilaisista, puolitoista prosenttia pitäjän väestöstä, antoi henkensä Suomea puolustaessaan. Osa kirjaimellisesti kotikonnuillaan.

Jatkosodan aika

Taiselut menivät nopeasti Salmin lävitse niin 1941 kuin 1944. Salmin alueella oli Ilmavoimien lentokenttiä.

Vanhempi historia

Salmi on monen muun Karjalan pitäjän tavoin joutunut tuntemaan rajamaan kirot. Vanhin asiakirjamerkintä Salmista löytyy novgorodilaisesta asiakirjasta vuodelta 1500. Ruotsin ja Venäjän sodat siirsivät valtiorajaa vuoron perään Samin länsi- ja itäpuolelle. Uskonto vaikutti tavallisen ihmisen elämään hyvin voimakkaasti. Ruotsinvallan aikana kreikkalais­katoliset poistuivat alueelta ja venäjänvallan aikana oli luterilaisten vuoro lähteä. Kato saattoi koskea 90% alueen väestöstä ja autioita tiloja - tyhjiä savuja - oli runsaasti.

Uudenkaupungin rauhassa Salmin alue jäi Venäjälle, mutta suurin piirtein nykyisen Suomen alue pysyi osana Ruotsia.

Sotien köyhdyttämä Pietari Suuri alkoi lahjoittaa maa-alueita menestyneille sotapäälliköilleen, jolloin muodostui lahjoitusmaajärjestelmä. Se tarkoitti aluksi veronkanto-oikeutta, mutta laajeni lopulta alueen omistamiseksi ja lainsäätäjäksi. Isännästä riippuen se saattoi olla ankara ja lähennellä Venäjällä yleistä maaorjuutta.

Pietarhovin inspehtori Carl Arnander sai 1725 Salmin lahjoitusmaakseen. Hänen tyttärensä Catharina Stackelberg toimi varsin humaanisti, eikä kerännyt veroja lainkaan 1700-luvun puolivälin suurina katovuosina.

Lahjoitusmaajärjestelmän epäkohdaksi muodostui - paitsi isännän rajaton valta - talonpoikien heikko kiinnostus tilojen kehittämiseen; ei ollut varmuutta siitä, kuka vuoden päästä tilaa isännöisi.

Ankaruus johti rettelöihin talonpoikien ja virkavallan kesken. Nimismies Neiglick oli virkansa puolesta toiminut verojen kerääjänä saaden siten kansan vihat päälleen. Koleran torjuntatoimet olivat viimeinen pisara, joka sytytti talonpoikien kapinahengen ja nämä polttivat nimismiehen taloonsa. Kapinan jälkimainingeissa lähes puolensataa salmilaista määrättiin mestattavaksi, mutta tuomiot muutettiin raipparangaistuksiksi ja karkotuksiksi Siperiaan.

Runebergin kuvaamissa Napoleonin sodissa 1800-luvun alussa Venäjän joukot valtasivat Ruotsin itäisen maakunnan eli koko nykyisen Suomen alueen. Tsaari Aleksanteri I yhdisti Vanha-Suomen ja Ruotsilta otetun maakunnan, jolloin syntyi Suomen Suuriruhtinaskunta. Hän lupasi myös pitää voimassa ruotsinvallan aikaiset lait, millä teollaan tsaari halusi suomalaisista uskollisia alamaisia.

Suomen suuriruhtinaskunnan säätyvaltiopäivät tarttui lahjoitusmaiden ongelmaan 1873 ja niitä alettiin ostaa valtiolle edelleen talonpojille lunastettaviksi. Tämä prosessi saatiin Salmissa päätökseen 1907, jolloin viimeinenkin salmilainen sai oman perintötilansa. Salmissa viljelijät vieläpä saivat tilat haltuunsa ilmaiseksi suorittaessaan lunastuksen tilojen mukana tulleiden metsien puilla.