Lappeenrannan kaupunki vastaanotti 1940 lahjoituksena 22 "ruotsalaistaloa", jotka sijoitettiin Leirin kaupunginosaan. Ulkoasultaan hyvin yhtenäisen puutaloryhmän kohtalo oli vaakalaudalla 1960-luvulla, mutta lopulta alue päätettiin suojella.
Leirin kaupunginosan asemakaava löytyy jo vuoden 1892 keisarikaavasta. Nimensä se on saanut alueella olleesta venäläisen sotaväen harjoitus- ja majoitusalueesta, josta sittemmin tuli lentokenttä.
Suomen itsenäistyttyä Lappeenrannan kaupunki varasi laajenemista varten tilaa Leiristä, keskusta-alueen lounaispuolelta. Sittemmin kuitenkin osoittautui, että tähän kaupunginosaan suunnitellut tehdastontit menivät huonosti kaupaksi, kun taas pienemmillä olisi ollut menekkiä.
Suuret teollisuustontit päätettiin pilkkoa pienemmiksi asuintonteiksi. Suunnitelma valmistui ja tuli hyväksytyksi 1936 päätetyssä asemakaavassa. Tämän kaavan mukaisesti nykyisen kioskin ja leikkikentän alueesta olisi tullut urheilualue. Vanhakenttä kuitenkin muotoutui nykyiselle paikalleen.
Talvisodassa Lappeenrannasta tuli eräs ankarammin pommitetuista kaupungeista rintaman läheisyyden ja rautatien vuoksi.
Sodan jälkeen ruotsalaiset keräsivät rahaa Suomen jälleenrakentamiseen ja näillä varoilla hankittiin 2.000 esivalmistettua puutaloa. Talot suunniteltiin Suomessa, mutta valmistuskuvat ja esivalmistellut osat tehtiin Ruotsissa. Niitä tehtiin kahta mallia kaupunkeihin (52 m² ja 58 m²) ja kahta mallia maaseudulle (58 m² ja 89 m²). Talot tulivat tosi tarpeeseen, sillä maan oli asutettava puoli miljoonaa karjalaista ympäri Suomea.
Talvisodan jälkeen Lappeenrannassa oli liki 12.000 asukasta. Kaupunki sai vastaanottaa 22 kpl talojen runkoja, jotka oli valmistanut Suomen Puutalotehdas Oy. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta 26. syyskuuta 1940 ja Sosiaaliministeriön lahjatoimikunta hyväksyi ruotsalaisten lahjatalojen sijoituspaikaksi puuttoman ja tasaisen V kaupunginosan (Leirin) alueen. Taloihin voitiin sijoittaa noin 2% kaupungin asukkaista ja ne auttoivat merkittävästi korjaamaan kiivaasti pommitetun kaupungin tuhoja.
Ratsukatu lännestä kuvattuna 1946
Vuosiluku 2008
Ilmakuva 1940 luvulta
Lentokenttä 1944, oikealla lahjataloja.
Talot pystytettiin Ihalankadun ja Ratsukadun varteen. Rakennusten rekisteröinti tonteille tapahtui kaikki samana päivänä helmikuussa 1941. Ensimmäiset 6 perhettä saivat jouluksi 1940 kodin itselleen ja loput kevääseen 1942 mennessä. Rakennukset luovutettiin ilman aitoja ja verantaa eikä pihoilla ollut puita. Rakennuksiin tehtiin kuitenkin nopeasti omistajien toimesta avoverannat ja sittemmin myös piha-aidat. Viimeisimmät 1950 luvun puolella.
Taloja haki 40 taloutta ja ne luovutettiin 1941 rintamalla taistelleiden miesten perheille. Kyseessä ei ollut kuitenkaan lahjoitus vaan kauppa, joten se vaati eräänlaista rohkeutta myös kaupunkilaisilta. Talojen kauppahinta oli 150.000 markkaa. Lappeenrannan kaupunki vuokrasi tontit talojen ostajille 50 vuoden ajaksi eli kenelläkään ei ollut omistustontteja.
Luovutukseen liittyi asuttamisvelvollisuus. Kaikissa taloissa asui vähintään 2 taloutta alakerran omissa erillisissä huoneistoissaan ja useimmissa vielä 1 talous yläkerran hellahuoneessa erillisluvalla. Parhaimmassa tapauksessa talossa, jossa oli 1 kpl pieniä sisävessoja, sauna tai pesuhuone ja yhteinen puuvarasto alakerrassa, asui yhteensä 14 henkilöä.
Rautatien läheisyys antoi leimansa myös Leirin kaupunginosan väestön koostumukseen ja ammatteihin. Tähän uuteen kaupunginosaan sijoittui runsaasti rautatieläisiä ja rautatievirkamiehiä joko omiin taloihin tai vuokralle. Joukossa oli myös opettajia ja pienyrittäjiäkin.
Välirauhan aikana tuli mahdollisuus palata takaisin Viipuriin minkä muutama talon hankkinut perhe tekikin. Viipuriin oli jäänyt oma koti tai yritys. Ulkomaille muutti kaksi perhettä.
Leirin asumislähiöksi nimetyllä alueella asui 1950-luvulla noin 1.400 henkeä.
Kaupungin keskustan ahtaus alkoi näkyä 1960-luvulle tultaessa myös V kaupunginosassa. Lappeenrannan yleiskaava laadittiin uudelleen vuonna 1956 arkkitehti Olli Kivisen toimesta.
Vuonna 1965 asemakaavaa muutettiin siten, että ruotsalaistalojen alue varattiin kerrostaloalueeksi. Alueen asukkaiden mielipiteitä ja valituksia ei otettu huomioon muun muassa sillä perusteella, että talot eivät enää olleet niiden ihmisten hallussa, joille ne alun perin oli tarkoitettu. Ruotsalaisten lahjatalojen ensimmäisiltä saajiltahan oli edellytetty rintamalla olemista.
Lappeenrannan kaupunki ilmoitti 16. helmikuuta 1970 kaikille kortteleissa 11, 12 ja 14 asuville, että aluelle on laadittu uusi asemakaava ja omakotitalojen tilalle on kaavoitettu kerrostaloja. Kaupungin valtuusto päätti kuitenkin ettei toimenpiteisiin ryhdytä ennen vuotta 1985. Tuolloin vallankahvassa olivat kaupunginjohtaja Jarmo Kölhi ja kaupungisihteerinä Toivo Härkönen.
Näin kaupunki sitoutui siirtämään kaavan käytäntöön panoa 15 vuoden päähän. Tontin vuokralaisella oli oikeus myydä vuokraoikeus rakennuksineen kaupungille tai sille taholle, joka ottaa huomioon uudistetun kaavan. Sittemmin kaupunki päätti toteuttaa kaavamuutosta 1970 luvulla siten, että vuokrasopimuksia jatkettaisiin enää 5 vuodeksi kerrallaan.
Silloinen kaupunginjohtaja, ja muutoin arvostusta saanut, Jarmo Kölhi oli jo antanut oikeuden lunastaa rakennukset kaupungille tai ulkopuoliselle uudistetun kaavan ehdoin. Tontinvuokralaisia ei tästä kuultu eivätkä valitukset menneet perille joten asukkaat ryhtyivät toimenpiteisiin kaavamuutoksen kumoamiseksi. Merkittävän työn tekivät Ratsukadulla asunut työmies Matti Jaatinen ja tuona aikana kaupungin teknillisessä virastossa työskennellyt ja SKDL:n valtuutettuna toiminut valtiotieteiden maisteri Ilkka Ronkainen. Ahkerina asukkaiden edunvalvojina toimivat myös pastori Matti Kuronen ja asentaja Tapio Perätalo.
Vuosikymmenen lopulla kaupunginvaltuusto lopulta kumosi kaavamuutoksen ja päätti säilyttää ja suojella ruotsalaiset lahjatalot. Alue saisi säilyä pientaloalueena.
Monessa talossa on arkkitehti Kaj Engludin suunnittelema valurautainen kyltti, jossa lukee: "RUOTSIN KANSALTA 1940 AV SVENSKA FOLKET." Kyltit löytyivät vasta vuonna 1945 Lappeenrannan sähkölaitoksen ullakolta mutta jäivät unohduksiin. Pauli Niiranen muisti asian 1970-luvulla jolloin ne otettiin käyttöön.
Alkuperäinen seinä oli 120 mm paksu, eristeenä 20-30 mm kutterinpurua!
Ovivalmistaja on laittanut puumerkkinsä: N. Gasselbergs Möbelfabrik, Hultsfred.
Suojelupäätöksen jälkeen asukkailla oli mahdollisuus jatkaa vuokrasopimusta 50 vuodella ja 1980-luvulta lähtien myös lunastaa tontti itselleen. Ensimmäiset tonttikaupat tehtiinkin jo vuonna 1982. Tämän seurauksena rakennuksia aloitettiin varsin nopeasti peruskorjata nykyaikaisiksi, yleensä yhden perheen asuintaloiksi. Ensimmäisenä peruskorjauksen aloitti Elina Kuronen.
Vähin erin taloissa tapahtui myös sukupolvenvaihdoksia niiden siirtyessä vanhemmilta lapsille tai lähisukulaisille. Ensimmäisenä ulkopuolisena ”tonttijupakan jälkeen” alueelle muuttivat Ilkka ja Riitta Ronkaisen perhe Jäppisten taloon 1970-luvun lopulla.
Ratsukadusta ja Ihalankadusta syntyi nopeasti 1980-luvulla nuorten perheiden vilkas ja viihtyisä miljöö. Enimmillään näillä kahdella kadulla oli 15 alle 15-vuotiasta lasta. Lapsille yhteisiä tapahtumia olivat useiden vuosien ajan muun muoassa Sirkiän pihalla pidetyt syntymäpäivä hiihtokilpailut. Tyttöjen yhteisiä harrastuksia olivat lisäksi leivontapäivät ja partiotoiminta.
Ratsukatu ja Ihalankatu saivat asfalttipinnoitteen 1990 luvulla ja sitä juhlistettiin näkyvästi asukkaiden keskuudessa. Alkuperäisiä asukkaita ei kadun varrella enää ole, mutta muut talojen omistavat vaalivat perinnettä ja ympäristöään huolella.
Kuten talojen omistussuhteet osoittavat, niin ne periytyvät pääasiassa sukulaisten keskuudessa ja vain muuta talo on saanut vuosien varrella vielä toistaiseksi täysin ulkopuoliset asukkaat.
Onko sinulla lisätietoja, valokuvia, korjattavaa, päivämääriä, kertomuksia, ihmiskohtaloita... Ota yhteyttä!
Sisältö: Juhani Sirkiä, Ratsukatu 5 sähköposti * 040 572 5530
Kotisivut: Seppo Jyrkinen sähköposti * 0400 556 182
* HUOM: sähköpostia klikattuasi poista nimen edestä ylimääräinen A-kirjain.