Suomen ja Saksan asekaupat Välirauhan aikana
Mikä oli Saksan myymien aseiden osuus Suomen armeijan kalustosta ja mitä se kertoo Saksan tavoitteista ja maiden välisistä poliittisista suhteista?
Tarkastelussa ovat mukana viimeistään sodan alkamispäivänä Suomessa olleet käyttökuntoiset aseet, joiden myynnistä päätös oli tehty Berliinissä ja jotka siten olivat poissa Saksan omasta sotapotentiaalista.
Saksan asetoimitukset olivat merkittäviä ainoastaan ilmatorjunta-aseissa (42%) ja varauksella panssarintorjunta-aseissa (30% / 8%), jotka molemmat ovat korostetun puolustuksellisia. Sen sijaan salamasodan hyökkäyskalustoa ei tullut lainkaan.
Huomionarvoista on, että muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta aseet olivat heikkolaatuisia. Pääosin Tshekkoslovakiasta ja sotasaalista Puolasta ja Ranskasta.
Asekauppojen perusteella Berliinin päättäjät olivat suunnitelleet Suomelle varsin pientä roolia operaatio Barbarossassa.
BSW:n / Gustloffin valmistamat 20mm ilmatorjuntatykit kuuluivat aikansa parhaimmistoon.
Saksan kiinnostus Suomeen
Molotov-Ribbentrop -sopimus[1] solmittiin 23. elokuuta 1939 ja siinä Suomi nimettiin Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Tämän mukaisesti virallinen Saksa alkoi Talvisodan alettua noudattaa Suomen suhteen pidättyvää aseidenmyyntipolitiikkaa ja kielsi aseiden kuljetukset maan lävitse. Yksityinen asekauppias Joseph Veltjens onnistui kuitenkin lähettämään Suomeen 20kpl kevyttä it-tykkiä vielä muutama päivä Talvisodan alun jälkeen ennen kuin Berliini kielsi loput asetoimitukset.
Saksan torjuva suhtautuminen Suomeen jatkui Talvisodan jälkeenkin ja toukokuun 1940 puolivälissä Hitler torjui hänelle tehdyn esityksen aseiden toimittamisesta Suomeen.[2] Saksan virallisen politiikan mukaisesti toiminut Auswärtiges Amtin poliittisen osaston johtaja Ernst Woerman lausui 14. elokuuta 1940 Saksan tukea pyytäneelle suurlähettiläs Kivimäelle, että "Saksan asenne uudessa Neuvostoliiton-Suomen konfliktissa ei voi olla erilainen kuin viimeksi."[3] Woermanin lausunnon ajankohta tunnetaan Suomessa "elokuun kriisin" nimellä.[4]
Muutos Saksan asenteessa oli kuitenkin jo ehtinyt lähteä liikkeelle muutamaa päivää aikaisemmin. Berliinissä OKW:n päällikkö marsalkka Wilheml Keitel oli varoittanut Saksan ulkoministeriötä neuvostojoukkojen aktiivisuudesta Suomen rajalla. Tämä sai Saksan poliittisen johdon epäilemään Neuvostoliiton valmistelevan hyökkäystä Suomeen. Petsamon nikkelialueen joutuminen Neuvostoliiton haltuun olisi ollut Saksan kannalta erittäin vahingollista, sillä sen oma nikkelituotanto kattoi vain 5% maan rauhanaikaisesta tarpeesta.
Elokuussa tapahtumat etenivät nopeaan tahtiin:
10.8.1940 Keitel ilmoitti omalle ulkoministeriölleen miehitysuhasta[5]
11.8.1940 Hitler kertoi Keitelille, että Suomeen voidaan myydä aseita[6]
13.8.1940 Norjan Vuoristoarmeijakunta sai käskyn suunnitella nikkelialueen nopean miehittämisen (operaatio Renntier), mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen[7]
14.8.1940 Saksassa pidetyssä kokouksessa tehtiin päätös asemyynnistä Suomeen[8]
17.8.1940 saapui saksalaisen asekauppias Joseph Veltjens hakemaan hyväksyntää saksalaisjoukkojen kauttakululle asekauppoja vastaan
Asekaupat
Ranskalainen 25mm panssarintorjuntatykki "Marianne" oli heikkotehoinen ja sodan alettua niitä alettiin varsin pian siirtää pois rintamakäytöstä
Suomeen saapunut saksalainen asekauppias Veltjens tarjosi aseita kauttakulkua vastaan ja Suomen puolelta ehdotus hyväksyttiin nopeasti. Kauttakulkuluvan antajasta on kuitenkin jälkikäteen kiistelty, että oliko se Ryti vaiko Mannerheim.[9]
Toimitusten pääosa toteutui 26.9.1940-10.12.1940 saksalaisten omien joukkojenkuljetusten ohessa.[10] Asekaupasta allekirjoitettiin sopimus hieman jälkikäteen 1.10.1940. Aseiden määrää on lähdekirjallisuudessa joskus kuvattu merkittäväksi, mutta sopimuksen mukainen 14.000 tonnin materiaalierä olisi mahtunut kahteen Toisen maailmansodan aikana tunnetuksi tulleeseen amerikkalaiseen Liberty-alukseen. Keväällä 1941 materiaalia toimitettiin jonkin verran lisää.
Saksan Suomelle myymät aseet olivat pääosin peräisin Tshekkoslovakiasta, Puolasta ja Ranskasta. Sen sijaan saksalaisten itsensä valmistamaa uudenaikaista materiaalia oli rajallisesti. Aseiden laatu vaihteli erinomaisesta lähes hylkytavaraan. Suomalaiset joutuivat kunnostamaan heikkolaatuisimmat aseet, kuten 155 H/17 haupitsit, ennen niiden käyttöönottoa.
Salzburgin keskustelut
Kenraali Heinrichs johti suomalaista upseerivaltuuskuntaa Salzburgissa
Toukokuussa 1941 suomalainen upseerivaltuuskunta vieraili Saksassa. Kenraali Heinrichsin johtamalla upseeriryhmällä ei ollut valtuuksia sen paremmin sotilaallisten kuin poliittistenkaan sopimusten tekoon, mikä oli ihmetyttänyt saksalaisia. Ilmeisesti Saksassa oli oletettu, että suomalaiset olisivat tulleet pelkästään hyväksymään ja sitoutumaan Saksan esityksiin.
Käydyissä keskusteluissa (tai pikemminkin kuulemistilaisuudessa) OKW halusi suomalaisten ainoastaan sitovan vastassa olleet neuvostojoukot. OKH sen sijaan toivoi voimakasta hyökkäystä Laatokan alueella.[11] OKW ja OKH eivät olleet edes keskenään sopineet, mitä he Suomelta odottaisivat, mistä voi tehdä sen johtopäätöksen, että Suomen merkitys heidän sotasuunnitelmissaan on ollut mitätön. Suhtautumista suomalaisten esittämiin asetoivomuksiin on myös kuvattu ylimieliseksi.[12]
Lupaukset ja toteutumat
Asekaupoissa voidaan erotella useita eri portaita ja lukuarvot pienenevät mitä pidemmälle mennään:
1. mitä joku lupasi
2. mitä kirjallisesti sovittiin
3. mitä oli käyttökelpoisena Suomessa sodan alkaessa (tämän tarkastelun kriteeri)
4. mitä jaettiin joukoille
5. mitä ehdittiin ottaa käyttöön
Kiväärikaliberiset aseet
Suomen armeijan perusase oli Mosin-Nagantiin pohjautunut kivääri eri versioineen.
Kiväärikaliberisia aseita Suomen armeijalla oli Jatkosodan alkaessa virallisesti 621.929 kappaletta, joista Saksan toimittamia noin 6.000 eli 1% kaikista.
Suomen oma valmistus Välirauhan aikana oli tuottanut mm 9.000 konepistoolia.
Talvisodan peruina sotasaalisaseita oli noin 4% kaikista: 900 konekivääriä, 1.500 pikakivääriä ja 25.000 kivääriä. Ilmeisesti myös sotasaalispistooleita oli sodan alkaessa runsaastikin, mutta ne olivat yksityishenkilöillä, tilastojen ulkopuolella.
Kiväärikaliberiset aseet Jatkosodan syttyessä[13]
Pistoolit: 32.206 kpl, Saksan toimitukset noin 5.000 kpl, vajaat 16%.[14]
Kiväärit: 556.084 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Konepistoolit: 13.711 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Pikakiväärit: 14.493 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Konekiväärit: 5.435 kpl, 998 kpl Saksasta.[14b]
Panssarintorjunta-aseet
Englantilaista alkuperää olevat 14mm "Boys" panssarintorjuntakiväärit kuuluivat Saksan toimitusten heikkolaatuisimpiin aseisiin.
Panssarintorjunta-aseita armeijalla oli 1.852 kpl. Näistä Saksan toimitusten osuus 550 asetta eli 30%, mutta laadukkaita niistä oli vain 150kpl eli 8% koko kalustosta.
Saksa toimitti 200 kpl 14mm pst-kivääriä, jotka kuitenkin olivat niin heikkotehoisia, että sodan sytyttyä niitä ryhdyttiin korvaamaan suomalaisilla Lahti pst-kivääreillä sitä mukaa kuin oma teollisuus kykeni aseita valmistamaan.
Suomelle myydyt 150 kpl saksalaista pst-tykkiä sen sijaan olivat erittäin laadukkaita, mutta 200 kpl ranskalaista 25mm pst-tykkiä puolestaan heikkotehoisia ja myös niitä alettiin ottaa pois rintamakäytöstä vuoden 1942 alusta.
Suomen armeijalla oli käytössään 125 kpl Talvisodassa sotasaaliina saatua erinomaista 45mm pst-tykkiä, joiden läpäisykyky oli muita pst-aseita parempi.
Merkittävänä voidaan pitää Vetljens-sopimukseen sisältyneitä panssarimiinoja, joita tuli 150.000 kappaletta. Suomalaisten omien miinojen määristä ei ole saatavissa tietoja. Saksalaisten panssarimiinojen osuuden kaikista panssarimiinoista voidaan kuitenkin olettaa olleet varsin suuren. Omaakin valmistuskykyä oli, sillä Suomessa oli Talvisodan lopulla valmistettu puisia panssarintorjuntamiinoja yli 30.000 kpl kuukaudessa.
Panssarintorjunta-aseet Jatkosodan syttyessä
Panssarintorjuntakiväärit: 911 kpl. Näistä Saksan osuus 200 kpl, noin 22%,[15] jotka kuitenkin olivat heikkolaatuisia.
Panssarintorjuntatykit; 941 kpl. Näistä Saksan osuus 350 kpl, noin 37%,[16] joista 150 oli laadukasta ja 200 heikkolaatuista.
Panssariase
Talvisodan sotasaalisvaunuja kunnostettiin Varkauden panssarikorjaamolla.
Panssarivaunuja ja panssariautoja Suomella oli 108 kpl. Lisäksi kaksi panssarijunaa. Suomen armeijalle Saksa ei toimittanut panssarivaunuja lainkaan, mutta kylläkin omille joukoilleen Pohjois-Suomeen.
Suomessa korjattiin runsaasti Talvisodan aikana sotasaaliiksi saatuja vaunuja sodasta säästyneiden 24 Vickers panssarin lisäksi. Talvisodan peruina oli myös keveitä tiedusteluvaunuja, joilla ei kuitenkaan ollut käyttöarvoa sotatoimissa.
Panssarit Jatkosodan syttyessä[17]
Panssarivaunut: 86 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Panssariautot: 22 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Panssarijunat: 2 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Kranaatinheittimet
120mm raskas krh
Kranaatinheittimiä Suomella oli 1.073 kappaletta. Saksa ei toimittanut niitä lainkaan.
Kotimainen teollisuus valmisti 160 kpl raskasta 120mm kranaatinheitintä.
Heittimet Jatkosodan syttyessä[18]
Kevyet kranaatinheittimet: 911 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Raskaat kranaatinheittimet: 162 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Kenttätykit
Suomen maavoimien käytössä oli noin 1.788 kenttätykkiä, joista Saksan toimittamia 247 eli 14% kaikista.
Saksalaisten toimittamista tykeistä aikansa parhaimmistoon kuuluivat 48 kpl 150 H/40 tykkiä ja 16 kpl 105 H/41 tykkiä. Muu kalusto oli peräisin Saksan valtaamista maista (Tshekkoslovakia, Puola, Ranska) ja peräisin 1. maailmansodan ajoilta, joskin osa oli modernisoitu 20- ja 30-luvuilla. Saksasta ostettiin 147kpl 155 H/17 haupitsia, joista osan saksalaiset olivat nimenneet romutavaraksi. Jatkosodan alkaessa niitä oli joukoilla 20kpl ja valtaosa kunnostettiin vasta sodan alun jälkeen.
Talvisodan peruja Suomessa oli noin 140 sotasaalistykkiä, joista osa erinomaisia.
Suomen armeijan kalusto oli kirjavaa: 487 jäykkälavettista tykkiä (1/4 kaikista) oli peräisin 1800-luvulta. Niiden teknologia (de Bange) oli lähempänä Yhdysvaltain sisällissotaa, kuin Toista maailmansotaa.
Ruotsi oli ennen sotia tilannut Saksasta 142 kpl keveitä 105mm leFH 18 haupitseja, jotka toimitettiin vuosina 1939-1942. Suomeen niitä tuli 27 kappaletta 1941 aikana.
Saksan asetoimitusten parhaimmistoon kuuluivat 150mm raskaat haupitsit, jotka olivat käytössä vielä pitkään sotien jälkeenkin
Kenttätykit Jatkosodan syttyessä[19]
47-70mm linnoitustykit: 45 kpl, ei toimituksia Saksasta.[20]
75-90mm jäykkälavettiset kanuunat: 195 kpl, ei toimituksia Saksasta.
75-90mm kanuunat: 773 kpl, joista 54 kpl 76 K/02 tykkiä Saksasta, mikä teki 7% keveistä kanuunoista.[21]
105-122mm haupitsit: 199 kpl. Näistä 16 saapui 20. kesäkuuta 1940 Saksasta osuuden ollessa 8%[22] ja kaikki 16 olivat laadukkaita.
107-120mm jäykkälavettiset kanuunat: 145 kpl, ei toimituksia Saksasta.
105-122mm kanuunat: 112 kpl, joista 78 Saksasta, mikä teki 70% raskaista kanuunoista.[23]
150-155mm haupitsit: 160 kpl, joista 88 tykkiä eli 55% Saksasta.[24] Saksan toimituksista 48 oli erittäin laadukkaita, mutta 40 jouduttiin Suomessa korjaamaan käyttökuntoon.
150-155mm jäykkälavettiset kanuunat: 147 kpl, ei toimituksia Saksasta.
150-155mm kanuunat: 8 kpl (rannikkotykistössä), ei toimituksia Saksasta.[25]
203-210mm haupitsit: 36 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Ilmatorjunta-aseet
Madsenin 20mm kevyt ilmatorjuntatykki, joita käytettiin etenkin laivastossa
Ilmatorjunta-aseiden kokonaismäärä oli 909 asetta, joista Saksan toimitusten osuus 379 kappaletta, 42% kaikista.
Aseiden määrissä on lähteissä eroavuuksia osan sisällyttäessä laivaston aluksissa olleet aseet tilastoihin ja osa ei. Tekniikaltaan vanhentuneiden raskaiden it-tykkien käyttö rannikkopuolustuksessa aikaansaa lisää tulkintakysymyksiä.
Saksasta tulleet 27 kpl 20mm BSW-tykkiä olivat ajanmukaisia kuten myös 40mm aseet ja 20 Skodan valmistamaa 75mm it-tykkiä. Raskaissa it-tykeissä on mukana Saksan 13. kesäkuuta toimittamat 24 heikkolaatuista Puteux-tykkiä. Ennen sotaa Suomessa olleita, käyttöarvoltaan olemattomia Zenit-Meller tykkejä, ei ole huomioitu.
It-aseet Jatkosodan syttyessä
7,6mm it-kk: 174 kpl, ei toimituksia Saksasta.[26]
20mm it-tykit: 382 kpl, joista 243 eli 64% Saksasta tai Saksan luvalla Tanskasta.[27]
40 mm it-tykit: 228 kpl, joista 92 eli 40% Saksasta.[28]
75 ja 76 mm it-tykit: 125 kpl. Näistä 44 eli 35% Saksasta,[29] joista 20 laadukasta ja 24 heikkolaatuista.
Lentokoneet
Morane-Saulnier oli jo ennen sotia vanhentunut hävittäjäkone, mutta Suomessa yhä käyttökelpoinen
Veltjens-sopimuksen yhteydessä 1.10.1940 Suomelle luvattiin yhteensä 53 lentokonetta, mutta toimitukset tapahtuivat välinpitämättömästi. Sodan alkaessa Ilmavoimien kalusto käsitti 234 sotakonetta, joista Saksan toimittamia oli 10kpl eli 4% koko kalustosta. Ajanmukaisia Messerschmitt -hävittäjäkoneita sen paremmin kuin syöksypommittajiakaan saksalaiset eivät edes luvanneet; niitä saatiin vasta vuodesta 1943 lähtien.
Vuoden 1940 joulukuun ja 1941 tammikuun aikana Saksasta saatiin yhteensä 10 kpl Morane-Saulnier -konetta. Seuraavaksi saatiin lentokuntoiseksi 10 koneen erä vuoden 1941 heinäkuun alusta alkaen.
Curtiss koneiden toimitukset alkoivat niin myöhään, että ensimmäiset saatiin lentokelpoisiksi vasta Saksan oman Barbarossa-hyökkäyksen alettua. Laatikoissa saapuneista koneista suomalaiset ehtivät koota ja toimittaa laivueille vain 3 konetta 2.7.1941 mennessä. Niitä käytettiin aluksi tiedustelukoneina, mutta 16.7.1941 Ilmavoimien komentaja päätti, että ne annettaisiin hävittäjälaivue 32:lle. Viimeiset Veltjens-sopimuksen Curtissit saapuivat maahan joulukuussa, jolloin Saksan omien kaavailujen mukaan sodan olisi jo pitänyt olla ohi.[29b]
Välirauhan aikana huhtikuussa 1940 Suomi osti 30kpl FW 44 Stieglitziä, joka oli kuitenkin alkeiskoulukone, eikä sotakone.
Sotakoneet Jatkosodan syttyessä[30]
Hävittäjäkoneet: 154 kpl. Näistä Morane-Saulnier -koneita 10 kpl[31] eli 6% Saksasta.
Pommikoneet: 22 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Tiedustelukoneet: 56 kpl, ei toimituksia Saksasta.
Kaikki sotakoneet: 234 kpl, näistä 10 kpl eli 4% Saksasta.
Rannikkotykit
Osa vanhoista rannikkotykeistä oli suorastaan hupaisia, mutta sotaa on käytävä niillä aseilla, joita on käytettävissä
Rannikkotykkejä oli yhteensä 336 kappaletta. Saksa ei toimittanut niitä lainkaan.
Rannikkotykit Jatkosodan syttyessä[33]
alle 100mm, 180 kpl
100-200mm, 110 kpl
200-300mm, 31 kpl
päälle 300mm, 15 kpl
Sotalaivat
Sota-aluksia oli yhteensä 48 kappaletta, minkä lisäksi oli laivaston käyttöön otettuja siviilialuksia. Saksa ei toimittanut yhtään sotalaivaa.
Torpedovene miinalastissa.
Sotalaivat Jatkosodan syttyessä[34]
Panssarilaivat, 2 kpl
Tykkiveneet, 4 kpl
Sukellusveneet, 5 kpl
Moottoritorpedoveneet, 7 kpl
Vartiomoottoriveneet, 17 kpl
Miina-alukset, 7 kpl
Miinanraivaajat, 6 kpl
Suomella puolustuksellinen rooli
Toisessa maailmansodassa tuli tunnetuksi hyökkäyksellinen salamasota, jossa
1. modernit hävittäjäkoneet ottivat paikallisen ilmaylivoiman,
2. pommikoneet tuhosivat puolustajalle tärkeät kohteet ja
3. vahvat panssarikiilat puhkaisivat vastustajan linjat.
Näitä "blitzkriegin" tärkeimpiä aseita Saksa ei myynyt Suomelle lainkaan Välirauhan aikana.
Saksan myymät aseet olivat pääosin puolustuksellisia. Tällaisia olivat etenkin ilmatorjunta-aseet ja panssarintorjunta-aseet, joiden osuus saksalaisten toimittamassa kalustossa oli huomattava. Tämä viittaa voimakkaasti siihen, että Saksa ei edellyttänyt Suomen ryhtyvän aktiivisiin sotatoimiin. Berliinille olisi riittänyt, jos Suomi olisi sallinut Saksan armeijalle kauttakulun ja tyytynyt passiivisena sitomaan neuvostojoukkoja.
Operaatio Barbarossasta tieto
Presidentti Risto Ryti pitämässä radiopuhetta
Sodan alkuvuosina Saksan sotakone oli osoittanut olevansa täysin ylivoimainen kaikkiin vastassaan olleisiin armeijoihin nähden. Se oli tuhonnut myös Euroopan voimakkaimman sotilasmahdin, Ranskan, huolimatta Maginot-linjasta sekä huomattavista brittijoukoista.
Armeijat olivat romahtaneet Saksan asevoimien edessä päivissä, parhaimmillaan tunneissa:
Puola 5 viikkoa
Tanska 6 tuntia
Norja kaksi kuukautta
Hollanti 4 päivää
Belgia 18 päivää
Ranska 5 viikkoa
Brittijoukot Ranskassa alle 4 viikkoa (ajettiin Dunkerquen kautta kotisaarelleen)
Voimansa tunnossa ollut Suur-Saksa ei katsonut tarvitsevansa sodankäynnissä pientä Suomea merkittävissä määrin. Maata, jonka väestö oli vain 4% Saksasta ja jonka armeija Hitlerin mielestä "oli talvisodassa vuodattanut verensä lähes kuiviin".[35]
OKW:n Salzburgin neuvotteluissa ilmaisema toive Suomen passiivisesta roolista heijasteli Hitlerin kantaa. Saksan aikomus oli murskata Stalinin hallinto muutamassa kuukaudessa.
Salaamissyistä Hitler epäsi useasti kenraaleidensa toiveet informoida tulevassa olevasta operaatiosta suomalaisille.[36] Berliinillä ei ollut tarvetta kertoa suomalaisille operaatio Barbarossasta, ennen kuin kuukauden päivät ennen sotatoimien alkua, ja silloinkin epärehellisesti.
Tämä tarkastelu antaa voimakasta tukea Suomen sodanaikaisen johdon väitteille, joidenka mukaan heillä ei ollut luotettavaa tietoa Saksan idänsotaretkestä, ennen kuin aivan sodan alla.
Voimakas ylimielisyys pikkuvaltion suhteen näkyi myös siinä, että kirjallista sopimusta kauttakulusta Saksa ei olisi lainkaan halunnut tehdä. Sopimus allekirjoitettiin samana päivänä, kun ensimmäiset saksalaiset saapuivat Pohjanlahden satamiin; laivat olivat lähteneet liikkeelle jo pari päivää aikaisemmin.
Ilmeisesti Suur-Saksan arvovallalle oli sopimatonta tehdä sopimuksia pienten valtioitten kanssa, vaan Berliinissä edellytettiin pienempien olevan tottelevaisia alamaisia. Samankaltaista asennetta on nähtävissä myös Salzburgin keskustelujen yhteydessä.
Lisätietoja
Tarkastelussa mukana ovat viimeistään Jatkosodan alkamispäivänä käyttökuntoisina Suomen satamissa olleet, Saksan myymät aseet. Myös Tanskasta hankitut aseet ovat mukana, koskapa lupa kauppoihin oli saatava Berliinistä. Sen sijaan mukana eivät ole ne Talvisodan aikana länsimaista ostetut aseet, jotka Saksa oli takavarikoinut Norjan miehityksen yhteydessä ja jotka se pääosin vapautti Välirauhan aikana. Eivätkä myöskään osina Suomeen toimitetut ja kokoonpanoa edellyttäneet aseet.
Eri lähteissä aseita koskevat lukuarvot vaihtelevat. Osassa on tilastoitu ainoastaan hankitut aseet, mutta ei ole huomioitu niiden vaurioitumisista johtuvia poistoja. Kenttätykkien ja it-tykkien sijoittelu rannikon puolustukseen aikaansaa myös eroja tilastoihin. Lisäksi aseista vain osa oli rintamalla osan ollessa koulutuskäytössä ja osan varastoissa.
Jatkosodan alkaessa olleiden aseiden määriä koskevat tiedot on pääsääntöisesti otettu "Jatkosodan historia" kirjasarjan 1. tai 6. osasta. Mikäli tarjolla on kuitenkin ollut tuoreita erikoisteoksia, on käytetty niissä esitettyjä lukuarvoja. Saksan Suomelle myymien aseiden kohdalla www.jaegerplatoon.net on osoittautunut erinomaiseksi tietolähteeksi kertoessaan parhaimmillaan päivän tarkkuudella aselaivojen saapumisen Suomen satamiin. Lentokonetoimituksia koskevat tiedot ovat peräisin Keskinen & al toimittamista julkaisuista, joiden erityinen anti on päivän tarkkuudella laaditut konekohtaiset historiat.
Mahdollinen 6 vuorokauden virhe esiintyy kokonaismäärän tilastoissa, joissa tiedot ovat yleensä 1.7.1941 mukaisia, mutta mikäli siitä aiheutuu virhe, se jää marginaaliin.