4: Jatkosodan aikana ja sen jälkeen

Britit ottivat suomalaisilta laivoja väkisin

Iso-Britannia pidätti suomalaisia laivoja jo ennen joulukuun 6. 1941 tekemäänsä sodanjulistusta ja julisti ne takavarikoiduiksi sodanjulistuksensa jälkeen. Myös USA takavarikoi sen satamissa olleet suomalaisalukset japanilaisten hyökättyä Pearl Harboriin.

Iso-Britannia ja Yhdysvallat käyttivät vahvemman oikeutta Suomea kohtaan läpi sotavuosien. Myös Saksa oli menetellyt vastaavalla tavalla Talvisodan aikana. Huolimatta siitä, että Suomi ei ollut suurvalloille minkäänlainen uhka. Oma ahneus – "kansallinen etu" – riitti siihen.

Lähteet:

Michael Jonas: "Kolmannen valtakunnan lähettiläs", s218:

Ison-Britannian Suomen politiikkaa kohtaan osoittama paheksunta oli ilmennyt jo ennen Helsingin liittymistä mukaan sotaan monenlaisina taloudellisina pakotteina, jotka huipentuivat heinäkuun lopussa operaatioon, joka mahdollisti brittien takavarikoiman valtamerilaivaston (30.000 tonnia, joka vastasi arvoltaan peräti 300 miljoonaa Suomen markkaa) käyttämistä neuvotteluvalttina brittiläisen lähetystön säilyttämiseksi Helsingissä.

Erkki Riimala: "Navis Fennica. Suomen merenkulun historia", s196:

Kun sitten Iso-Britannia julisti joulukuun 6. pnä 1941 sodan Suomelle, takavarikoitiin [aikaisemmin] pidätetyt 19 laivaa. Japanilaisten tekemän Pearl Harborin ilmahyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat tuli mukaan maailmansotaan ja takavarikoi vuorostaan 17kpl saarron ulkopuolelle jääneistä suomalaislaivoista. Brasiliassa olleet kaksi Zachariassenin alusta oli myytävä Lloyd Brasilierolle takavarikoinnin uhalla, ja viimeiset kaksi muuta onnistuttiin myymään Ruotsiin ja Saksaan. - - - Jatkosodan sytyttyä - - - saksalaiset palauttivat 1942 talvisodan aikana takavarikoimistaan 14 laivasta 8 Suomen valtiolle, joka rahtasi ne takaisin entisille omistajilleen.

Lapin sota sodittiin aiheetta

Vuoden 1944 välirauhansopimuksen mukaisesti Suomen piti saattaa oma armeija rauhan kannalle (max 42.000 miestä) ja samanaikaisesti karkottaa saksalaiset (max 210.000 miestä) Lapista. Neuvostoliiton vaatimukset olivat ylipääsemättömän ristiriitaiset. Aluksi suomalaiset ja saksalaiset toimivat yhteistyössä, jonka kenraali Airo nimesi "syysmanööveriksi". Se muuttui oikeaksi sodaksi Neuvostoliiton vaatimuksen ja Tornion maihinnousun myötä.

Syksyllä 1944 Saksan armeija oli aloittanut vetäytymisen omaan tahtiinsa, eivätkä suomalaisten toimet tätä nopeuttaneet. Sodan loppuvaiheissa suomalaisjoukot koostuivat 18-vuotiaista varusmiehistä, joita vastassa olivat lukumääräisesti ylivoimaiset, useita vuosia sodassa olleet saksalaiset. Lapin sota oli Neuvostoliiton vaatimaa hyödytöntä verenvuodatusta.

Lähteet:

Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia 5", s377:

Kenraaliluutnantti Airo hyväksyi saksalaisten [Haahdelle esittämät] suunnitelmat siltojen hävittämisestä pitäen sitä suomalaisillekin edullisena, koska siten voitiin perustella hidasta etenemistä. Hän käski Haahtea ilmoittamaan saksalaisille, että suomalaiset eivät korjaisi rautatiesiltoja heti ja maantiesillatkin vain omaa huoltoa varten, joten ne eivät kestäisi panssarivaunuja. - - - Everstiluutnantti Haahdelle kerrottiin myös, että sopimuksesta saksalaisten kanssa tulisi tuskin pitkäaikaista. Neuvostoliittolaiset vaativat näet yhä ankarammassa sävyttä suomalaisia aloittamaan taistelun ja painostus Moskovassa suomalaisia kohtaan oli kovaa.

Kimmo Rentola: "Kenen joukoissa seisot", s481:

Zhdanov ei halunnut tinkiä suomalaisilta rykmenttiä kerrallaan, vaan vaati verta. Verenvuodatus johtaisi todelliseen sotaan ja sulkisi suomalaisten ja saksalaisten salaisen yhteisymmärryksen mahdollisuudet. "Täytyy tähdätä siihen, että he tappaisivat kymmenkunta saksalaista, tekisivät kerran syntiä, ja kun he kerran pääevät alkuun, heiltä sulkeutuvat entiset väylät saksalaisten luo.

Sotalapsista jäi 7.100 pysyvästi Ruotsiin

Suomesta lähetettiin sotien aikana pääasiassa Ruotsiin noin 50.000 lasta viranomaisten toimesta ja myös yksityisesti. Huomattava osa lapsista teki matkan kahteen kertaan ja matkojen kokonaismääräksi on arvioitu noin 80.000. Jatkosodan aikana lastensiirtojen kritisointi kiellettiin Suomessa aina eduskuntaa myöten.

Talvi- ja Jatkosota veivät Suomesta 337 lasta, Ruotsi sodan jälkeen 7.100 lasta.

Lasten lähettämisen taustalla on Talvisodan aikana syntynyt halu saada lapset turvaan sodan kauhuilta; sodan ensimmäisen päivän pommitukset surmasivat satakunta siviiliä ja heidän joukossaan myös pieniä lapsia. Varsinkin Jatkosodan aikainen siirtohanke oli voimakkaasti ylimitoitettu ja pitkälti sosiaaliministeri Fagerholmin väkisin ajama asia.

Välittömästi sodan jälkeen asiasta vaiettiin valtiollisella tasolla, koska lännen hylkäämä Suomi tarvitsi Ruotsin poliittista tukea. Länsinaapuri oli ainoa, josta saattoi pyytää apua Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Tänä päivänä tuhansien lasten omiminen vieraaseen maahan aikaansaisi suuren luokan kansainvälisen skandaalin.

Suurvaltain lisäksi myös pienet valtiot voivat olla julmia avuttomassa asemia olevia kohtaan.

Lähteet:

Pertti Kaven: Sotalapset, s15:

Hän [Maja Sandler Talvisodan alussa] sai idealleen ulkoministerinä toimineen miehensä täyden tuen. Näin syntyi ratkaisu sellaisesta humanitaarisesta avusta, jota Suomi ei ollut pyytänyt. Kyseessä oli myötätunnosta noussut avustusmuoto, joka sai myös poliittisia ulottuvuuksia. Tarkoitus oli, että kaikki lapset palaisivat aikanaan Suomeen.

Pertti Kaven: Sotalapset, 38:

38: Alva ja Gunnar Myrdal kiinnittivät vuonna 1935 teoksessaan Kris i Befolkningfrågan huomiota Ruotsin huolestuttavaan väestönkehitykseen. - - - Myrdalit toivat esiin kauhukuvan vanhentuvasta ja väestöstä tyhjenevästä Ruotsista. - - - Alva Myrdal, joka oli Ruotsissa merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, kirjoitti puolisolleen kohta Talvisodan jälkeen, että suomalaiset pakolaislapset Ruotsissa olivat taivaan lahja Ruotsin omassa väestökriisissä.

Pertti Kaven: Sotalapset, s35:

35: Huhtikuussa 1942 Tukholmassa pidetyssä konferenssissa totesi Lars Östberg, silloinen Suomen Lasten Avustuskomitean toiminnanjohtaja, että Ruotsissa oli talvisodan jäljiltä vielä 926 lasta. - - - Tarkoitushan oli mennä vain pommeja pakoon.

Pertti Kaven: "70.000 pientä kohtaloa", s74:

[Suomessa ] ...kaikki negatiiviset kirjoitukset lastensiirroista Ruotsiin kiellettiin 26.1.1942 ehdottomasti. Kun lastensiirtoasia helmikuussa 1942 otettiin esille eduskunnassa, annettiin määräys poistaa kansanedustajien puheenvuoroista kaikki negatiiviset lausunnot.

Pertti Kaven: "Humanitaarisuuden varjossa", s2:

Eduskunnassa v.1942 esitetyt pelot lasten jäämisestä Ruotsiin toteutuivat. Seuraamuksista vaiettiin sodan jälkeen poliittisista syistä, sillä niiden esiin tuominen olisi vahingoittanut suhteita Ruotsiin, joilla oli merkittävä asema Paasikiven linjan toisena peruspilarina. - - - Ruotsiin jäi pysyvästi n. 7.100 lasta. Lasten saama hoito pelasti n. 2.900 lapsen hengen. Lopputulos merkitsee sitä, että Suomi menetti n. 4.200 lasta siirtojen seuraamuksena.

Pertti Kaven: "70.000 pientä kohtaloa", s113:

RKP:n edustaja Ernst von Born totesi, että jos eduskunta jotain tästä asiasta haluaa sanoa, olisi paikallaan osoittaa kiitos Ruotsin kansalle kaikesta siitä huolenpidosta, mitä se on Suomen lapsille vaikeana aikana antanut. Von Born totesi myös, että asiasta oli keskusteltu ulkoasiainvaliokunnassa, mutta luovuttu asian viemisestä pidemmälle. Hän korosti, että tämä kysymys on tavallaan yhteydessä ulkopolitiikkaamme.

Jouko Kallioniemi: "Kotirintama 1939-1945", s220:

Yhteensä vuosina 1939-1945 välittömästi sodan synnyttämistä syistä, kuten pommituksissa kuolleita lapsia oli yhteensä 337.

K.A. Fagerholm: "Puhemiehen ääni", s102:

Natsimielisten ja oikeiston piirissä ei lainkaan hyväksytty lasten siirtämistä [Ruotsiin]. Väittelin silloin tällöin mm oikeistolaisen pappismiehen Paavo Virkkusen kanssa. Hän pelkäsi että kaikki kotimaasta siirretyt lapset jäisivät heidät ottaneisiin perheisiin. Osa lapsista toki jäikin, mutta kyseessä oli vain pieni prosentti.

Petsamosta harkittiin korvausvelvoitetta Suomelle

Jatkosodan jälkeen englantilaiset harkitsivat esittävänsä Suomelle korvausvaatimuksia, mikäli Petsamon alue - ja siellä ollut Mond Nickel Companyn kaivos - luovutettaisiin Neuvostoliitolle. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, koska arveltiin sen herättävän kielteistä huomiota maailman yleisessä mielipiteessä.

Briteillä oli samanlainen asenne Suomea kohtaan kuin Neuvostoliitonkin. Molempia maita ohjasi ahneus, taloudellisten etujen tavoittelu heikomman kustannuksella. Lontoon päättäjät joutuivat kuitenkin ottamaan huomioon sekä oman maansa kansalaiset, että amerikkalaisten mielipiteen, mistä Neuvostoliitto oli vapaa.

Lähteet:

Olli Vehviläinen: "Jatkosodan kujanjuoksu", s143:

Lontoo ilmaisi - - - etteivät suomalaiset maksaessaan sotakorvauksia Neuvostoliitolle saisi koskea maassaan oleviin brittiläisiin varoihin tai omaisuuteen. Mikäli Petsamon alue siirtyisi Neuvostoliiton haltuun, brittiläis-kanadalaiselle Mond Nickel Companylle olisi maksettava täysi korvaus sekä toimiluvan että kaivosalueelle muuten sijoitettujen varojen osalta.

Olli Vehviläinen: "Jatkosodan kujanjuoksu", s150:

Brittiläis-kanadalaisten nikkeli-intressien korvausvelvollisuuden sälyttäminen alueen luovuttavan osapuolen harteille tekisi maailman yleiseen mielipiteeseen "mitä valitettavimman vaikutuksen".

Armeijan rajoitukset tulivat Iso-Britanniasta

Toisen maailmansodan jälkeen voittajavaltiot neuvottelivat keskenään Suomelle esitettävistä rauhanehdoista. Iso-Britannia vaati rajoituksia Suomen armeijalle. Aluksi Neuvostoliitto ei tällaisia kaivannut, mutta myöntyi lopulta brittien vaatimuksiin.

Tämä osaltaan kertoo, miksi Suomen politiikka oli kylmän sodan aikana "suomettunutta". Suurin heikkous oli ilmatorjuntaohjusten puute, joka korjattiin vasta 1970-luvun lopulla.

Lähteet:

Silvo Hietanen & al: "Kansakunta sodassa III", s294-295:

[Pariisin rauhankonferenssissa] päästiin periaatteelliseen yhteisymmärrykseen kuitenkin siitä, että Bulgarian, Romanian, Suomen ja Unkarin rauhansopimusten tuli perustua vastaavien välirauhansopimusten pohjalle. Englanti vaati lisäksi, että näiden neljän valtion rauhansopimuksissa määriteltäisiin niille sallittavien asevoimien luonne ja vahvuus. - - - Neuvostoliitto asettui vastustamaan Suomen sotilaallisen kapasiteetin rajoittamista rauhansopimuksessa. Ulkoministeri V. Molotov selitti, että Suomen ei voitu olettaa pystyvän yksinään uhkaamaan Euroopan rauhaa. Siksi Neuvostoliitto ei ollut vaatinut Suomen sotavoimien rajoittamista vuonna 1940, eikä se vaatisi sitä nytkään. - - - Englanti vaati edelleen Suomen samoin kuin Saksan muiden itäeurooppalaisten "satelliittien" asevoimien rajoittamista Neuvostoliiton vastustaessa tätä. Kun Italian asevoimien rajoittamisesta päästiin yhteisymmärrykseen, Neuvostoliitto perääntyi kannastaan muiden kohdalla myöntyen länsivaltojen ehdotuksiin, jotka koskivat Suomen ja kolmen kaakkoiseurooppalaisen maan sotavoimien enimmäismääriä ja aseistusta.

Jukka Nevakivi: "Ystävistä vihollisiksi", s200:

[Iso-Britannian ulkoministeri Eden] välirauhanteon hetkellä 1944: "Vaikka me epäilemättä toivomme, että Suomelle jää jonkinasteista todellista, ainakin sivistyksellistä ja kaupallista riippumattomuutta ja parlamentaarinen hallitusjärjestelmä, venäläisten vaikutus tulee olemaan siellä vallitsevana, kävi miten kävi, emmekä me kykene eivätkä mitkään tärkeät etumme vaatisikaan vastustamaan tätä vaikutusta." - - - Etsittyään aikansa Neuvostoliiton vastapainoksi tukea suurvalloilta, jotka olivat valmiita käyttämään Suomea hyväkseen mutta jättämään se tosipaikan tullen oman onnensa nojaan...

Ohjushankinnat estettiin 1962

Suomen yrittäessä hankkia ilmatorjuntaohjuksia 1960-luvun alussa, Neuvostoliitto hyväksyi sen, mutta Iso-Britannia torjui suomalaisten toiveet USA:n pyynnöstä. Yhdysvaltain ydinaseita kuljettavien pommikoneiden reiteistä osa kulki Suomen ylitse.

Kielteisen vastauksen saatuaan Suomen hallitus oli yhteydessä neuvostoliittolaisiin, englantilaisiin ja amerikkalaisiin. Lopulta kaikki osapuolet olivat lopulta valmiita sallimaan Suomelle ilmatorjuntaohjukset, mutta omilla ehdoillaan. Presidentti Kekkonen päätti kuitenkin lopettaa hankintakaavailut niiden uhattua saattaa Suomi entistä syvemmin suurvaltapolitiikan pelinappulaksi.

Suurvaltain silmissä Suomi oli niin mitätön, että sen kohtalosta ei tarvinnut kaksisesti välittää.

Ohjushankintoihin liittyi sekä idässä että lännessä poliittisia taka-ajatuksia, ja Suomi oli niille vain pelinappula. Lopulta USA:kin olisi ollut valmis myymään ohjuksia erittäin edullisilla ehdoilla.

Lähteet:

Ahti Lappi: "Ilmatorjuntaohjukset Suomen puolustuksessa", s67:

Britit olivat saaneet tietoja Suomen ohjuskaupoista Moskovassa ja valmistautuneet viemään jutun rauhansopimuksen mahdollisesta rikkomisesta YK:n turvallisuusneuvostoon. - - - Amerikkalaisten painostamina britit epäilivät ohjushankinnan palvelevan Neuvostoliiton etuja - - - Nämä epäluulot (joihin amerikkalaiset yhtyivät) vaikuttivat englantilaisten kielteiseen kantaan. Taustalla oli syvä epäluottamus Suomen poliittiseen johtoon, erityisesti presidentti Kekkoseen.

Ahti Lappi: "Ilmatorjuntaohjukset Suomen puolustuksessa", s68:

Amerikkalaisten perimmäisenä kysymyksenä oli se, että ilmatorjuntaohjuksilla voitaisiin estää tai ainakin haitata atomipommittajien ylilentoja. Brittien käsityksen mukaan amerikkalaisilla oli liioiteltu käsitys venäläisten ohjusten tehokkuudesta,...

Ahti Lappi: "Ilmatorjuntaohjukset Suomen puolustuksessa", s73:

Vitkuttelun jälkeen Iso-Britannia ilmoitti lopulta 3. lokakuuta 1962 hyväksyvänsä rauhansopimuksen tulkinnan, joka mahdollisti puolustuksellisten ohjusten hankkimisen.