Talvisodan aikana
Suomi sai ulkomailla tavallisten kansalaisten taholta sympatiaa, mutta läntiset hallitukset eivät Suomesta piitanneet vaan pitivät suhteitaan Neuvostoliittoon tärkeämpinä. Ruotsi oli Suomelle elintärkeä sotamateriaalin läpikulkumaana, mutta se varoi visusti ottamasta riskiä sotaan joutumisesta.
Ulkovaltain toimenpiteitä arvioitaessa on pidettävä mielessä, että hallitukset ja tavalliset kansalaiset kuuluvat kahteen eri kategoriaan ja asenteet saattoivat olla täysin päinvastaisiakin. Tämä koski sekä demokratioita että diktatuureja.
Suurvallat hyväksyivät pienten hävittämisen
Iso-Britannian, Ranskan, Saksan ja Neuvostoliiton päättäjien suhtautuminen pieniin valtioihin oli hyvin samankaltaista: pienillä ei ollut itseisarvoa.
"Suuret ovat susia pienemmille lipun väristä riippumatta." [Jorma Karhusta mukaillen]
Iso-Britannia
"Neuvostoliiton vaatimuksia laivastotukikohtien saamisesta Suomesta Churchill piti niin ikään perusteltuina, ja hän toivoi Suomen suostuvan näihin vaatimuksiin. Hän halusi Ison-Britannian painostavan asiassa Suomea ja uskoi kykenevänsä osoittamaan, kuinka tuollaisten tukikohtien myöntämien ei vaarantaisi Suomen itsenäisyyttä." (Lähde: Markku Ruotsila: "Churchill ja Suomi", s98)
Saksa
"Saksan propagandaministeri Joseph Göbbels kirjoitti päiväkirjaansa 1940 tammikuussa Suomen taistelusta: "Churchillin puhe on yhä kierrossa ja raivostuttaa puolueettomia maita. Me emme välitä siitä. Meillä ei ole aikomustakaan auttaa näitä pieniä kääpiövaltioita. Ne ansaitsevat kadota." (Lähde: Robert Edwards: "Talvisota eurooppalaisin silmin", s256)
Neuvostoliitto
"Kun Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov kehotti Baltian johtajia heinäkuussa 1940 ymmärtämään, että "pienten valtioiden aika on ohi." (Lähde: Max Jakobson: "Väkivallan vuodet", s14)
Iso-Britannia varoi provosoimasta Neuvostoliittoa
Gladiatoreita käytettiin Talvisodassa hävittäjäkoneena ja Jatkosodassa tiedustelukoneena.
Brittien asenne Neuvostoliittoon nähden tuli suomalaisille selväksi Gloster Gladiator koneiden hankinnan yhteydessä. Vanhanaikaisten hävittäjäkoneiden kauppa solmittiin Suomen valtion ja Gloster Aircraft -tehtaan välillä. RAF:n käyttämien koneiden myyjäksi brittihallitus halusi yksityisen yrityksen, "jotta ei provosoitaisi Neuvostoliittoa". Samalla tavoin he halusivat menetellä helmikuussa 1940 varsin kalliitten Hurricane-hävittäjien kaupan yhteydessä.
Iso-Britannian hallitus halusi välttää Neuvostoliiton ärsyttämästä ja konekaupan yhteydessä asia tuli selväksi myös suomalaisille. Irvokasta on, että brittihallitus väitti lähettävänsä "avustusretkikunnan" Suomeen sotimaan neuvostojoukkoja vastaan. Ilmeisesti kukaan ei kysynyt briteiltä, että eikö sodankäynti provosoisi Neuvostoliittoa.
Läntisen suurvallan käytös oli linjassa Ahvenanmaan tapauksen ja kesän 1939 liittoneuvottelujen kanssa. Se halusi itäistä diktatuuria kumppanikseen. Neuvostoliiton väestö oli 170 miljoonaa ja maa oli brittihallitukselle tärkeämpi kuin 4 miljoonan asukkaan demokraattinen Suomi.
Lähteet:
Sotahistoriallinen Aikakauskirja 28/2009. Artikkeli Carl-Fredrik Geust: "Kansainvälinen apu Suomen ilmavoimille Talvisodassa", s84-85:
Joulukuun 5. 1939 Englannin hallitus lupasi Suomelle 20 Gloster Gladiator-hävittäjää (GL, yksipaikkainen kaksitasohävittäjä). Viikon kuluttua ministeri Gripenberg allekirjoitti ostosopimuksen Gloster Aircraft -tehtaan kanssa. Englannin hallitus vaati sopimuskumppaniksi yksityisen yrityksen, »jotta ei provosoitaisi Neuvostoliittoa». Kaksikymmentä Gladiator II-konetta piti toimittaa heti, 85.000 punnan (noin 5,8 milj. euroa) kokonaishintaan. Kymmenen GL-koneen lisäerä saatiin lahjoituksena.
Hurricane-koneet varattiin 2.2.1940 Suomelle, ja ministeri Gripenberg allekirjoitti 17.2.1940 toimitussopimuksen Gloster Aircraft Com kanssa. RAF:n jo käytössä olevista koneista vaadittua kappalehintaa (9.785 puntaa eli noin 670.000 euroa) pidettiin melko korkeana uusien Hurricane-koneiden listahinnan ollessa noin 6.000—7.000 puntaa (noin 409.000-477.000 euroa).
Saksa keskeytti asetoimitukset
Saksalaiset 20mm it-tykit olivat tehokkaita matalatorjunnassa. Kuva Jatkosodan ajalta.
Syyskuussa 1939 Suomi teki Saksan kanssa kaupat 134:stä kevyestä it-tykistä, jotka sovittiin maksettavaksi Outokummun kuparilla. Toimitukset alkoivat ennen sotaa, mutta pian Talvisodan sytyttyä Saksa lopetti asekauppojen toimeenpanon ja 20mm it-tykeistä ainoastaan 50 ehti Suomeen.
Vuoden 1939 joulukuun puolivälissä Suomen ilmapuolustuksella oli kuutisenkymmentä kappaletta 20mm it-tykkejä, joten koko kaupan toteuttaminen olisi lisännyt niiden määrän yli kaksinkertaiseksi.
Kauppojen toimeenpanon keskeyttäminen oli sopimusrikkomus ja Suomelle se oli erittäin vahingollista. Molotov-Ribbentrop sopimuksessa ei ollut mainintaa sotamateriaalista, joten kyse oli saksalaisten halusta osoittaa Neuvostoliitolle luotettavuuttaan sopimuskumppanina. Tuossa vaiheessa Hitler ei vielä suunnitellut kahden rintaman sotaa.
Lähteet:
Pitkänen & Simpanen: "20mm Suomessa", s90:
Talvisodan alla, syyskuussa 1939 suomalaisten onnistui neuvotella Saksan ilmailuministeriöltä luvan ostaa 134 kappaletta 20 mm Flak 30 ilmatorjuntatykkejä ja 390.000 patruunaa niitä varten. Kaupan ehtona oli, että suomalaiset toimittavat Saksaan vastaavan arvoisen nikkeli- ja kuparimäärän. Arvoltaan 90 miljoonan Suomen markan suuruinen kauppa solmittiinkin 19.10.1939 Berliinissä. Tarkoituksena oli, että ensimmäinen 30 tykin ja 100.000 patruunan erä toimitetaan Suomeen marraskuussa ja tämän jälkeen 20 tykkiä kuukaudessa. Kauppa uhkasi vielä kariutua Saksan ulkoministeri von Ribbentropin kieltoon, mutta itse Adolf Hitleriltä saadun luvan turvin toimitukset pääsivät käyntiin ja ensimmäinen erä tykkejä [30kpl] patruunoineen saatiin kuin saatiinkin Suomeen ennen sodan syttymistä, samaten seuraava 20 tykin erä aivan sodan alussa. Alkuperäisen tilauksen loppuosa, 84 tykkiä ja 290.000 patruunaa, jäi toimittamatta Suomen ja Saksan suhteissa tapahtuneen muutoksen vuoksi.
Saksa hyväksyi neuvostosukellusveneiden huoltamisen
Vesikon periskooppi Kirkkomaan vesillä kesällä 1941.
Neuvostoliitto ehdotti Saksan Moskovan-lähettiläs Schulenburgille 9. joulukuuta 1939, että saksalaiset rahtilaivat huoltaisivat neuvostolaivaston sukellusveneitä Pohjanlahdella. Ehdotus sai Saksassa myönteisen vastaanoton ja myös Hitler hyväksyi sen. Huolto-operaatioita ei kuitenkaan tiettävästi pantu toimeen.
Saksa oli valmis tukemaan Neuvostoliittoa Talvisodassa osallistumalla salaa sen operaatioihin. Tämä ohitti Molotov-Ribbentrop sopimuksen velvoitteet.
Lähteet:
Pauli Kruhse: Schulenburg: histdoc.net/pdf/NaSo1939-12-09.pdf
Neuvostoliiton Laivastokomitea tiedottaa meille äärimmäisen luottamuksellisesti, että sukellusvenesaartoa Suomea vastaan suunnitellaan Pohjanmerelle. Laivaston esikuntapäällikkö tiedustelee, voisivatko Pohjois-Ruotsiin liikennöivät saksalaiset höyrylaivat ottaa mukaansa polttoainetta ja elintarvikkeita Neuvostoliiton sukellusveneitä varten, jotka ne sitten voisivat huomaamatta luovuttaa niille merellä. - - - Suosittelen vahvasti venäläisten pyyntöön suostumisen harkitsemista - - Schulenburg.
Pauli Kruhse: Raeder: histdoc.net/pdf/NaSo1939-12-12.pdf:
2. Laivaston ylipäällikkö suosittelee selkeää politiikkaa Venäjän-Suomen konfliktiin nähden. Ei mitään Suomen tukemista asein (kulkemalla epäluotettavan Ruotsin kautta). OKW:n esikuntapäällikkö ilmoittaa, että ulkoministeriö on ilmoittanut Ruotsille, että Ruotsille voidaan toimittaa aseita vain, jos hallitus vakuuttaa kirjallisesti, että ne tulevat vain Ruotsin sotavoimien käyttöön. Laivaston ylipäällikkö toisaalta suosittelee Venäjän kanssa sopimista, esim. sukellusveneiden öljyn toimituksissa, koska Venäjä tarjoaa meille käytännön etuja, mm. pitämällä vieraita laivoja Murmanskissa 3 päivän ajan Bremenin lähdön jälkeen. Johtaja oli samaa mieltä molemmista kohdista.
Brittien asenne Neuvostoliittoon
Brittipoliitikko Edward Halifax lokakuussa 1945. – Kuva: Abbie Rowe, National Archives and Records Administration.
Suomen taistellessa olemassaolostaan Talvisodassa, lausui Iso-Britannian ulkoministeri Halifax sotaneuvoston kokouksessa joulukuun 1939 puolivälissä, että hän ei kannattanut politiikkaa, joka etäännyttäisi Iso-Britanniaa Neuvostoliitosta.
Julkisuudessa Iso-Britannian hallitus esitti tukevansa Suomea, mutta käytännön tasolla se tapahtui varsin pidättyvästi. Länsi halusi Neuvostoliitosta kumppanin kesän 1939 hengessä. Suomea saattoi tukea vain sen verran, että maan omat kansalaiset olivat tyytyväisiä. Paljon julkisuutta saanut Churchillin radiopuhe oli voimakkaasti Suomea tukeva, mutta epärehellinen.
Myös USA:n valtionhallinnossa oli myötämielisyyttä Neuvostoliiton laajentumispyrkimyksille.
Iso-Britannian hallitus ja kansa olivat eri linjoilla ja USA:ssa vallitsi sama asetelma. Tavalliset kansalaiset tukivat Suomea, kun hallitukset halajivat Stalinin Neuvostoliitosta kumppania.
Lähteet:
Martti Häikiö: "Maaliskuusta maaliskuuhun", s90:
Mutta vaikka Suomen itsenäisyydellä ei Halifaxin mukaan ollutkaan suoranaista merkitystä Englannille, oli sillä välillisesti niin suuri arvo, että oli selvästi Englannin etujen mukaista tukea Suomen vastarintaa - - - Snown ehdotusta lähtökohtanaan käyttäen ulkoministeri Halifax sanoi sotakabinetissa 15.12.1939, että Englanti ei halunnut noudattaa politiikkaa, joka heikentäisi diplomaattisia suhteita Neuvostoliittoon. - - - Laivastoministeri Churchill esiintyi edelleen voimakkaasti aktiivisen toiminnan puolesta. Hän sanoi, että Norjan ja Ruotsin puolueettomuudesta ei ollut muuta kuin haittaa Englannille. Englannilla ei ollut hänen mielestään mitään hävittävänään, jos se saisi Norjan ja Ruotsin vedetyksi mukaan suursotaan. Hän lisäsi, että näiden maiden joutuminen sotaan helpottaisi huomattavasti Englannin omien etujen varmistamista Skandinaviassa. Churchillin aktiivisuus ei kuitenkaan ulottunut Suomeen saakka; eihän Englannilla ollut siellä etuja valvottavanaan.
Hannu Rautkallio: "Mannerheim vai Stalin. Yhdysvallat ja Suomen selviytyminen 1939-1944." s14-15:
Harry Dexter Whiten esikunta, Division of Monetary Research, oli laatinut Talvisodan aattona, 30.11.1939, muistion nimeltä "Suomen tilanne" ("The Finnish Situation") - - - Siellä pääteltiin, että Neuvostoliitto varmistaisi sotilaspoliittisen asemansa Itämeren itäisellä alueella, kun se oli saanut Suomen "haltuunsa". Se olisi odotettu ja tervetullut kehityksen suunta. Se johtaisi sitten Neuvostoliiton aseman vahvistumiseen koko Skandinavian alueella, mikä katkaisisi erityisesti rautamalmin kuljetukset Ruotsista Saksaan.
Saksa esti asekuljetukset Italiasta
Fiat G50 hävittäjä avo-ohjaamolla oli taivaalla hyvä, mutta teetti paljon työtä mekaanikoilla.
Saksa kielsi tammikuussa 1940 sotatarvikkeiden kuljetukset maansa lävitse ja palautti Suomeen matkalla olleen sotamateriaalin takaisin lähtömaihinsa. Näin kävi myös Fiat G.50 -hävittäjille, joista 25kpl oli tilattu Italiasta ennen sotaa ja 10 Talvisodan sytyttyä. Ainoastaan kaksi hävittäjää ehti Ruotsiin, ja loput 33 konetta tulivat Suomeen vasta aivan Talvisodan lopulla.
Talvisodan alkaessa Suomen oma hävittäjäkalusto käsitti 40 Fokker D21 konetta sekä 15 vanhentunutta Bristol Bulldogia. Näihin verrattuna italialaiset Fiat hävittäjät olivat ylivoimaisia ja ajoissa maahan tullessaan ne olisivat tehostaneet Suomen ilmapuolustusta erittäin merkittävästi. Nimellisesti ne olisivat kaksinkertaistaneet hävittäjätorjunnan tehon.
Saksa vahingoitti Suomea erittäin pahoin. Molotov-Ribbentrop sopimuksessa ei sotamateriaalin kauttakulusta ollut mainintaa, vaan kyse oli Hitlerin halusta rakentaa uskottavuutta Neuvostoliiton silmissä.
Lähteet:
Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia 4", s322:
Ainoa konetyyppi, josta tehtiin hankintasopimus 23.10.1939, oli talialainen Fiat G-50, joita tilattiin 25 ja myöhemmin 10 kappaletta lyhyellä toimitusajalla. Koneet piti saada Suomeen jo marraskuussa Saksan ja Ruotsin kautta, mutta Saksa asian tultua ilmi ruotsalaisten lehtien välityksellä palautti – ilmeisesti Neuvostoliiton painostuksesta – koneet kesken kuljetuksen Italiaan. Vain kaksi konetta ehti tätä kautta Suomeen.
Länsivaltain "avustusretkikunta" oli huijausta
Asema malmiradan varrella lähellä Norjan ja Ruotsin välistä rataa. – Kuva: Anders Wilse.
Talvisodan aikana länsivallat kertoivat suomalaisille, että he lähettäisivät avustusretkikunnan Narvikin kautta Suomeen. Sen ainoa tavoite oli kuitenkin Pohjois-Ruotsin malmikenttien miehittäminen, mikä olisi lopettanut rautamalmin kuljetukset Saksaan. Tämän brittiarmeijan pääesikunnan päällikkö kenraali Edmund Ironside kirjasi päiväkirjaansa jo suunnitelmien alkuvaiheessa, helmikuussa 1940. Maaliskuussa maajoukkojen komentajaksi nimitetty kenraali Macksey sai peräti luvan olla lähettämättä lainkaan joukkoja Suomeen.
Länsivaltain sotavoimat olisivat heidän omien suunnitelmiensa mukaan jääneet kokonaan tai lähestulkoon kokonaan Norjaan ja Ruotsiin.
Iso-Britannian ja Ranskan uskottavuus oli heikko, sillä muutamaa kuukautta aikaisemmin ne olivat luvanneet turvata Puolan rajat, mutta Neuvostoliiton miehittäessä maan itäosat, länsivallat sivuuttivat asian hiljaisuudella. Neuvostoliitto oli ollut niille tärkeämpi kuin Puola. Miksi Suomi olisi ollut Puolaa tärkeämpi?
Brittien lupailut sotilaallisesta avusta olivat suorastaan koomisia, kun ottaa huomioon heidän toimensa lentokonekauppojen yhteydessä. Myydessään RAF:n käytössä olleita Gladiator ja Hurricane -hävittäjiä Suomelle, myyjäksi he halusivat yrityksen kautta "jotta ei provosoitaisi Neuvostoliittoa". – Eivätkö avustusretkikunnan sotajoukot Suomen maaperällä sitten olisi aikaansaaneet provosoitumista?
Iso-Britannian sotaa edeltäneen ajan politiikka (neuvottelut Moskovassa ja Ahvenanmaan tapaus) kertoi suomalaisille selvästi, että pienellä maalla ei ollut kaksista arvoa läntisen suurvallan silmissä.
Lähteet:
Robert Edwards: "Talvisota eurooppalaisin silmin", s277:
Ironside uskoutui päiväkirjalleen [helmikuun alussa 1940]: "Suunnitelma on lähes pelottavan rohkea kun ottaa huomioon, miten vähäisillä resursseilla se on olosuhteiden pakosta toteutettava. Meidän täytyy pitää huoli siitä, että pysymme poliittisesti lujina ja suhtaudumme kyynisesti kaikkeen muuhun paitsi rautamalmin viennin pysäyttämiseen.
Martti Häikiö: "Maaliskuusta maaliskuuhun", s147:
Apujoukkojen suuruudeksi Ling ilmoitti [22.2.1940 Päämajassa] 6 1/2 divisioonaa, josta 3 1/2 divisioonalle tarvittaisiin kauttakulkulupa, eli tämän arvion mukaan Suomeen tulisi 20-22.000 miestä.
Ruotsin kuningas Kustaa V vahingoitti Suomea
Ruotsin kuningas Kustaa V ja presidentti Relander Helsingissä 1925. – Kuva: Ratsuväkimuseo, Lappeenrannan museot.
Ruotsin ja Suomen yleisesikunnat olivat pitkin 1920- ja 1930-lukuja keskustelleen sotilaallisesta yhteistyöstä Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta. Virallisia sopimuksia ei kuitenkaan laadittu, mutta Suomessa oletettiin Ruotsin lähettävän joukkojaan Suomen avuksi.
Talvisodan aikana Ruotsin hallitus päätti olla lähettämättä vakinaisia joukkoja Suomeen, mikä tieto julkistettiin lehdistössä 16.2.1940. Ruotsin puolustusesikunnan päällikkö, kenraali Axel Rappe ehdotti hallitukselle 21.2.1940, että Suomeen lähetettäisiin 80-100.000 ruotsalaista sotilasta. Pääministeri Hansson tyrmäsi esityksen: "helvetin paskapuhetta".
Ruotsin kuningas asettui 26.2.1940 julkisesti tukemaan hallituksensa päätöstä.
Päätöstä sinällään voidaan pitää perusteltuna Ruotsin armeijan heikon sotilaallisen valmiuden vuoksi, mutta sen julkistaminen oli tervetullut lahja Stalinille ja Hitlerille. Se myös heikensi suomalaisten moraalia ja neuvotteluasemaa rauhanneuvotteluissa.
Lähteet:
Pertti Kaven: "Humanitaarisuuden varjossa", s62-63:
Tanner oli käynyt Suomen sotilaallisen tilanteen vaikeuduttua 13.2.1940 keskustelemassa Suomelle annettavasta avusta Ruotsin pää-, ulko- ja puolustusministerin kanssa pyytäen ruotsalaisten joukko-osastojen lähettämistä Suomeen. Folkets Dagblad oli 16.2.1940 julkaissut Ruotsin hallituksen kielteisen päätöksen. - - - Hanssoniin kohdistuvien paineiden kasvaessa puuttui kuningas peliin. Kuninkaan helmikuun 26. antama hallitusta tukeva, mutta samalla Suomea kohtaan suurta myötätuntoa henkivä lausunto osoitti yksiselitteisesti sen, ettei Ruotsi tule sotilaallisesti puuttumaan talvisotaan.
Martti Turtola: Tornionjoelta Rajajoelle, s13:
...käytiin 21.2.1940 Tukholmassa jännittynyt hallituksen istunto, jossa Ruotsin puolustusesikunnan päällikkö, kenraali Axel Rappe ehdotti, että Per Albin Hanssonin hallituksen oli ryhdyttävä auttamaan Suomea entistä aktiivisemmin ja voimakkaammin. Esityksessään Rappe vaati, että Ruotsin oli suoritettava avoin interventio Suomen hyväksi lähettämällä sinne 80-100.000 miestä käsittävä armeija - - - Pääministeri Hansson kommentoi esittelyä sanoilla "helvetin paskapuhetta". Tage Erlanderin kuultua puoluetoveriltaan, sosiaaliministeri Gustav Mölleriltä hallituksen istunnosta, hän kysyi itseltään: "Kuinka varsin älykkäänä pidetty mies (Rappe) saattoi vaikuttaa niin järkähtämättömän yksinkertaiselta kuin hän hallituksen silmissä selvästikin vaikutti?