Kulutustutkimus kriittisesti tarkasteltuna
Sodan aikana tehtyyn kulutustutkimukseen[1] viitataan usein alan kirjallisuudessa. Sen mukaan tutkimuksessa olleet työläisperheet ostivat elintarvikkeita parhaimmillaan 20-30% korttiannoksia enemmän.
Oman aikamme, 2000-luvun, tutkijat ovat viitanneet tähän tutkimukseen jopa siten, kuin se kuvaisi sodanaikaisen tilanteen keskiarvoa. Tämä on kuitenkin virheellinen johtopäätös ja johtaa pahasti harhaan.
Yleistä
Sodanaikaista tutkimusta esitelleessä Sosiaalisessa aikakauskirjassa todetaan, että tutkimuskohteena oli ollut "työväen valiojoukko".[2] Se ei siten ollut keskiarvo suomalaisista eikä edes työväestöstä. Tähän tutkimukseen viittaaminen ja sen tietojen kritiikitön käyttäminen johtaa suuruusluokkavirheisiin ravitsemustilannetta tarkasteltaessa.
Valikoitu pienryhmä ei ole koko kansan keskiarvo.
Paikkakunnat
Tutkimuksessa oli mukana noin 200 perhettä, ja se suoritettiin kuudessa 2 viikon jaksossa aina huhtikuussa ja marraskuussa, ajanjaksolla vuoden 1941 huhtikuusta vuoden 1944 huhtikuuhun. Paikkakuntina Helsinki, Turku, Tampere, Kotka, Oulu, Kuopio, Pori, Kemi, Kajaani, Lappeenranta, Jyväskylä, Karkkila ja Varkaus.
Maantieteellinen rajaus sulki pois kokonaan maaseudun, kauppaloiden ja tutkimukseen kuulumattomien kaupunkien asukkaat, yhteensä noin 83% maan väestöstä. Maataloustyöntekijän palkka 1942 oli noin 1.700mk/kk ja metalliteollisuuden palkka 2.800mk.[3] Helsingissä palkkataso oli muuta maata kovempi.
Jätettäessä maaseutu kokonaan pois tutkimuksesta, se suunnattiin alun alkaen koskemaan keskimääräistä parempituloisia suomalaisia.
Tutkimusperheiden valinta
Tutkimukseen valittiin perheitä, joihin kuului pääasiallisena huoltajan toimineen miehen lisäksi vaimo ja yksi tai useampi alaikäinen lapsi. Tämä tarkoittaa, että siitä jäi pois mm:
Perheet, joiden isä oli rintamalla (20-49 vuotiaista miehistä 65%,[4] noin puoli miljoonaa miestä, oli kutsuttu aseisiin). Juuri näissä perheissä rahaa on ollut niukasti, sillä sotamiehen vaimolle maksettiin sotakuukausipalkkaa[5] vain 600 mk/kk (1942 lähtien 900 mk) kun teollisuustyöläisen keskipalkka on ollut 2.500 mk/kk tietämissä.
Perheet, joissa ei ollut lapsia (esimerkiksi vasta avioituneet, ja nuorten tulotaso on luonnostaan keskimääräistä heikompi).
Yksinhuoltajaperheet (mm 10.000 sotaleskeä).
Yksin elävät kansalaiset.
Iäkkäät, eläkeikäiset ihmiset, jotka pääosin kuuluvat vähävaraisiin.
Rintamapalveluksesta vapautuminen heijasteli jossain määrin myös tulotasoa. Työnjohtajalla oli asemansa merkittävyyden ansiosta paremmat mahdollisuudet asepalveluksesta vapautumiseen, kuin vastikään työnsä aloittaneella. Työnjohtajatason henkilöt olivat keskimääräistä iäkkäämpiä ja myös parempituloisia.
Edellä luetellut ryhmät menevät osin päällekkäin, mutta yhteenvetona voi todeta, että valintakriteerit leikkasivat keskimääräistä heikomman tulotason kansalaisia pois tutkimuksesta varsin reilulla kädellä.
Tulotaso
Vuoden 1942 palkaksi on tutkimuksessa ilmoitettu huhtikuussa 3.065 mk/kk ja 3.853 mk/kk marraskuussa. Palkat ovat olleet hyviä aikana, jolloin maataloustyöväen keskipalkka oli 1.700 mk/kk, vaneritehtaan palkat alle 2.000 mk/kk ja metalliteollisuuden 2.800 mk/kk.
Tutkimus kuvaa keskimääräistä varakkaampien perheitten tilannetta.
Vertailukohteena vuoden 1928 tilanne
Tutkimuksessa on verrattu 1942 tilannetta vuonna 1928 tehtyyn tutkimukseen.[6] Tänä aikana oli elintarvikkeiden käyttö kuitenkin eräiltä osin muuttunut voimakkaasti. Perunaa oli 1928 kulutettu vuodessa 165 kg henkeä kohti, vuonna 1939 peräti 272 kg.[7] Osa perunoiusta on päätynyt eläinten ravinnoksi.
Tutkimuksessa annettujen lukuarvojen mukaan perunan kulutus olisi kasvanut sodan aikana suurimmillaan 2,7 kertaiseksi vuoteen 1928 verrattuna. Kirjallisuudessa esiintyykin varsin yleisesti väitteitä, joiden mukaan perunan kulutus olisi kasvanut kolminkertaiseksi.
Muista lähteistä[8] on kuitenkin laskettavissa, että vuonna 1942 perunan kulutus oli keskimäärin 17% suurempi kuin 1936-1938. Perunan osuus korostuu aikalaisten muistikuvissa, koska muiden elintarvikkeiden kulutus nälkätalven aikana oli selvästi rauhanaikaista vähäisempää.
Sodan aikaista perunan kulutusta verrattiin aikakauteen, jolloin perunan kulutus oli kolmanneksen vähäisempää kuin sodan alla.
Peruna varattiin ihmisille
Perunasato oli kesällä 1941 ainoastaan 55% sotaa edeltävästä (1936-1938) sadosta, mutta kylvötarpeet huomioiden kulutukseen riitti vain 47%. Kulutuksen kasvu perustuu siihen, että Valtioneuvosto oli syksyllä 1941 kieltänyt perunan syöttämisen eläimille. Tämä kasvatti kuluttajille jaettavan perunan määrää, mutta tietyllä viiveellä alensi maidon, voin ja lihan määrää.
Viljan puute johti siihen, että perunan osuus ruokapöydässä kasvoi ja ne kulutettiin loppuun talven aikana. Keväällä peruna loppui kaupoista ja kesällä myös armeijalta.
Summa summarum
Tutkimus ei mitenkään kuvaa tavallisen keskivertosuomalaisen tilannetta sodan aikana. Se ei kelpaa edes ohjeelliseksi, vaan siihen viittaaminen kertoo, että tämän päivän tutkijalta lähdekritiikki on pettänyt.