Musta pörssi, salakauppa, jatkosodan aikana
Musta pörssi...
a) lisäsi elintarvikkeiden määrää hyvin marginaalisesti,
b) ohjasi ruokaa yhden suun asemesta varakkaamman suuhun, ja
c) välitti vaatteita, tupakkaa ja muita kulutustarvikkeita ohi viranomaisvalvonnan.
Koko kansakuntaa uhanneen nälänhädän välttämisessä se oli merkityksetön.
Romantisoitu rikollisuus
Elintarvikkeiden salakauppa alkoi säännöstelyn myötä, voimistui nälkätalven aikana ja ryöpsähti voimakkaimmilleen jatkosodan päätyttyä.[1] Säännöstelyä kesti pääosin 10 vuotta, sokerin kohdalla 15 vuotta. Kunkin elintarvikkeen kohdalla säännöstelyaika määrättiin erikseen ja se jatkui pitkälle sodan jälkeen.
Musta pörssi tulee toistuvasti esille kirjallisuudessa ja siihen viitataan hyvinkin suurpiirteisesti "selittävänä tekijänä". Viihdeteollisuuden romantisoima pienimuotoinen salakauppa oli kuitenkin eri asia, kuin kahden miljoonan, pelkästään korttiannoksilla, eläneen ihmisen päivittäinen kansanhuolto.
Musta pörssi korostuu lähdekirjallisuudessa ilmeisesti siksi, että:
Salakauppaa ei ole tutkittu, joten siihen on helppo viitata. Hyvin usein käytetään sodan jälkeisen ajan suuria %-lukuja tai tulkitaan sodanaikaista ruokatutkimusta virheellisesti.
Siitä tuli nopeasti kansalaisten hyväksymää "pikkutuhmaa" rikollisuutta, eräänlaista urheilua, josta oli ostajalle hyötyä (vrt. laiton viinan myynti).
Laittomuuksia paheksuttiin viranomaisten taholla voimakkaasti riippumatta niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.[2] Kärpäsestä tehtiin härkänen kuten kieltolainkin aikaan.
Salakaupan tuotanto-ongelma
Viljaa ja perunaa tuotettiin rauhan aikana 2 miljardia kiloa
Suomalaiset kuluttivat reilut 3 miljardia kiloa ruokaa vuodessa. Lisäksi tuotettiin ravintoa maatilojen eläimille, maidon ja lihan "tuotantokoneille". Ihmisten ja eläinten tarvitseman ravinnon yhteismäärä huiteli jossain 10 miljardin kilon tietämissä.
Mustan pörssin toimintaa rajasi mm se, että suurten elintarvikemäärien säilytys ja jakelu olisivat vaatineet myös suuret varastotilat ja runsaasti kuljetuksia, joita olisi ollut mahdoton pitää salassa viranomaisilta.
Sen sijaan kassissa kulkevan tavaran (liha, voi) pienimuotoinen salakauppa on ollut melkoisen helppoa. Joulun alla yksilöille äärettömän tärkeää, mutta päivittäisen elintarvikehuollon kannalta merkityksetöntä.[3]
Esimerkki: 10% tarpeesta
Rauhan aikana keskivertosuomalainen söi 2,3kg ruokaa päivässä,[4] koko kansa yli 8 miljoonaa kiloa. Niinkin pieni määrä, kuin 10% normaalista rauhan ajan tarpeesta, olisi edellyttänyt, että musta pörssi olisi:
a) tuottanut ruokaa yli 800.000 kiloa joka päivä,
b) kuljettanut sen kaupunkeihin ja
c) myynyt ohi viranomaisten valvonnan,
d) 365 päivänä vuodessa.
Yksinkertaisin välinein kotona kirnutun voin salakaupan luotettava valvonta oli vaikeaa.
Lisäksi eläinperäisten elintarvikkeiden (maito, voi, liha) tuotanto olisi vaatinut eläinrehun tuottamista 1/10 rauhanaikaisesta. Tämä olisi lisännyt päivittäisen tuotantotarpeen 3 miljoonan kilon tietämiin.
Kuljetuksetkaan eivät olisi onnistuneet, sillä jobbareitten salkut eivät olisi riittäneet liki miljoonan kilon jokapäiväiseen kuljettamiseen. Siviilimaailman käytettävissä oli suuruusluokkaa 4.500 kuorma-autoa, joiden käyttöä valvoi Kotijoukkojen esikunnan liikennetoimisto.[5] Lisäksi armeija oli takavarikoinut parhaimmat ajoneuvot. Myös rautateiden tavarakuljetukset olivat armeijan valvonnassa.
Jo näinkin pieni 10% salainen tuotanto olisi ollut fyysisesti mahdotonta, ja todellinen puute talvella 1941/42 oli viisinkertainen.
Salakaupan hintaongelma
Elintarvikkeilla oli vahvistetut hinnat, joiden ylittäminen oli säännöstelyrikollisuutta, kansan kielellä mustan pörssin kauppaa. - Kuva Seppo Jyrkinen, vapaasti käytettävissä.
Mustan pörssin toiminnan perusta oli nimenomaan kovien hintojen käyttö. Virallisia hintoja kovemmilla hinnoilla myyminen oli säännöstelyrikos, mutta se ei mitenkään lisännyt elintarvikkeiden määrää. Salakaupan asiakaskunta on painottunut varakkaampaan väkeen.
Osalla kansalaisista oli ruuan hankkiminen ollut vaikeaa jo rauhan aikana.[6] Välirauhan aikana tilanne heikkeni yhden viidesosan kansasta ollessa aliravittua.[7] Jatkosodan sytyttyä tilanne oli paljon vaikeampi elintarvikkeiden hintojen ollessa mustassa pörssissä moninkertaiset (3...15 kertaiset) virallisiin hintoihin nähden.[8] [9]
Tavallisilla kansalaisilla oli varaa mustan pörssin ostoihin vain harvakseltaan; se ei ollut jokapäiväinen elintarvikkeiden lähde. Isoisältä perityn taskukellon saattoi vaihtaa voipakettiin vain kerran.
Pääsääntöisesti musta pörssi ohjasi ruokaa köyhän asemesta vauraammille kansalaisille, mikä ei tietenkään lisännyt ruuan määrää.
a) Musta pörssi lisäsi ruuan määrää
Osa viljelijöistä pimitti jonkun määrän tuotannostaan. Maaseudulla oli tarkastajia, jotka saattoivat mm tarkistaa viljalaarin tai suorittaa lehmillä koelypsyjä niiden maidontuotannon selvittämiseksi. On kuitenkin varmaa, että osa tuotannosta siirtyi markkinoille ohi viranomaisten valvonnan. Etenkin eläinten kotiteurastuksissa tarkkoja lihamääriä oli vaikea valvoa. Suuria elintarvikkeiden pimityksiä sen sijaan oli todella vaikea toteuttaa.
Vuosina 1943 ja 1944 tarkastettiin 30.000 tilaa ja niistä löytyi 5-6 milj. kg ylimääräistä viljaa.[10] Tämä teki noin 0,8% viljan kokonaistarpeesta.
Viljan salaaminen ja luvaton jauhatus (eli vilja, josta viranomaiset eivät olleet tietoisia) käsittivät vain 6% kaikista 4.000 säännöstelyasioissa annetuista tuomioista.[11] Salaaminen on koskenut vain osaa viljelijän tuottamasta viljasta.
Karjanlaskennassa jatkosodan jälkeen löydettiin vajaat 10.000 kanaa isompaa eläintä, joista ei oltu ilmoitettu viranomaisille.[12] Tämä oli noin 0,3% kanaa isompien eläinten määrästä (lehmiä Suomessa oli hieman yli miljoona päätä).
Tarkastukset kohdennettiin sellaisiin tiloihin, jotka eivät olleet täyttäneet luovutusvelvollisuuttaan. Ne eivät olleet keskiarvotiloja eikä lukuja voi skaalata kaikkia viljelijöitä koskeviksi. Vaikutus: ruuan todellinen määrä 1942 on ollut korkeintaan joitakin prosentteja laskelmissa esitettyä suurempi.
Viranomaistilasto puolen vuoden ajalta
Lähde: Kansanhuoltoministeriö, Säännöstelyrikollisuus ja kansanhuollollinen tarkkailutoiminta
Salakauppa alkoi Talvisodan jälkeen ja se kasvoi voimakkaasti 1945 jolloin poliisin tietoon tuli lähes 30.000 salakaupparikosta. Sodan jälkeen salakaupan ja siinä liikkuneiden elintarvikkeiden määrä kasvoi suureksi.[13] Salakaupan vastustamista ei enää tuolloin koettu isänmaalliseksi velvollisuudeksi.
b) Musta pörssi vaikutti ruuan jakautumiseen, ei määrään
Mustasta pörssistä kovalla hinnalla ostettu ruoka oli pääsääntöisesti pois toisen ihmisen suusta.
Yleisin säännöstelyrikos lienee ollut laillisten elintarvikkeiden myynti liian korkeaan hintaan. Se oli lain vastaista myös sukulaisten kesken. Toinen yleinen elintarvikkeita koskenut säännöstelyrikos, elintarvikekorttien väärinkäyttö (mm korttien painaminen). Nämä vaikuttivat ruuan jakautumiseen, eivät sen määrään.[14]
Säännöstelyn astuessa voimaan laskettiin viljelijäväestön lapsille aluksi samansuuruiset annokset kuin aikuisillekin.[15] Tämä mahdollisti sen, että ei-kasvuikäisten lasten ylimääräiset annokset myytiin salakaupassa. Hintojen ollessa moninkertaiset virallisiin nähden, säännöllisinä ostajina saattoivat olla vain varakkaimmat kansalaiset.
Vaikutus esitettyihin laskelmiin: ei vaikutusta, koska viljelijäperheitten annokset ovat jo mukana elintarvikkeiden kokonaismäärissä.
c) Musta pörssi ei koskenut elintarvikkeita lainkaan
Kansalaisille sallittiin vain kahdet kengät
Kulutustavaroiden kaupustelu (vaatteet, jalkineet, polkupyörän renkaat jne) leikkasi suuren osan salakaupasta.
Esimerkiksi vaatekauppa oli säännösteltyä. Jos ihminen osti vanhoja vaatteita, korjasi ne käyttökelpoisiksi ja myi edelleen, sekä myyjä, että ostajat syyllistyivät säännöstelyrikokseen.
Tupakka saatettiin säännöstelyn piiriin kesällä 1942 ja siitä tuli nopeasti eräs suosituimmista salakaupan tuotteista. Tupakkaa oli helppo kuljettaa mukana eikä muutama ylimääräinen tupakka-aski ollut todiste salakaupasta.[16]
Salakauppa - musta pörssi - on lisännyt käytössä olleitten elintarvikkeitten määrää korkeintaan muutamilla prosenteilla. Se on ollut mielialatekijä, mutta kansanhuollon kannalta pienuutensa vuoksi merkityksetön.