Petsamon nikkeli ja Iso-Britannian politiikka 1940-41
Liinahamarin satama Välirauhan aikana. Päälaituri kuvan vasemmassa reunassa. Kuva: Alpo Aaltosen kotialbumi.
Petsamon kriisit välirauhan aikana olivat Suomelle raskasta aikaa. Saksan tekemisiä on käsitelty runsaasti, mutta brittien Petsamon-politiikka, Stalinin yllyttäminen aggressiiviseen Suomen-vastaiseen toimintaan, on jäänyt vähäiselle huomiolle. Kuitenkin Englannin (ja Neuvostoliiton) toimet työnsivät Suomen Saksan syliin. Ison-Britannian Helsingin-lähettilään Gordon Verekerin sanoja lainaten "Kun me kerran pakotamme suomalaiset tekemään pirun kanssa liiton!"
Välirauhan aikaista Suomea on kutsuttu usein ajopuuksi tai koskiveneeksi - ja sotien jälkeen maata nimiteltiin suomettuneeksi. Englannin politiikan perusteella kuvaavampi nimitys Välirauhan ajalle on kuitenkin "työntöproomu".
Valtioiden "mielipiteitä" tarkastellessa on syytä erottaa toisistaan
tavallisten kansalaisten enemmistön mielipide, jota vapaa lehdistö yleensä tukee, ja toisaalta
hallitusten ja muiden valtaapitävien mielipide, joidenka päätösten mukaan maa toimii.
Nikkelialue Norjan-vastaisella rajalla
Kuvateksti - Kuva Seppo Jyrkinen, vapaasti käytettävissä.
Saksan vuotuinen nikkelinkulutus ennen Toista maailmasotaa oli noin 11.000 tonnia, josta se pystyi itse tuottamaan vain 5%.[1] Nikkeliä tarvittiin laadukkaiden terästen valmistamiseen. Se mahdollisti aseiden, kuulalaakereiden ja teollisuustyökalujen tuotannon. Saksan nikkelinsaanti Kanadasta oli loppunut syyskuussa 1939, jonka jälkeen Petsamossa oli ainoa kaivos, josta nikkeliä oli riittävästi saatavilla.
Petsamon nikkelikaivoksen oikeudet omisti maailmanmarkkinoita 90%:sti hallinneen kanadalais-brittiläisen International Nickel Companyn tytäryhtiö, Mond Nickel Company ja Suomessa toimi Mondin omistama Petsamon Nikkeli Oy. Kaivoksen rakennustyöt oli aloitettu ennen toista maailmansotaa, mutta malmintuotanto alkoi vasta joulukuussa 1940 ja täyteen vauhtiin se pääsi vasta 1943.
Neuvostoliitto oli tuottanut valtaosan nikkelistään itse ja täydentänyt vajaustaan tuomalla sitä Kanadasta, minkä britit - Kanadan avustuksella - pysäyttivät toukokuussa 1939.[2] Välirauhan aikana Neuvostoliitto alkoi hyvin aggressiivisesti vaatia kaivoksen oikeuksia ja yhtiön hallintaa itselleen.
Sotilaalliselta kannalta katsottuna nikkelialue ja koko Petsamon "käsivarsi" oli erittäin vaikea. Rovaniemeltä alueelle johti vain yksi, 500km mittainen kapea maantie. Suomen armeijan omissa suunnitelmissa olikin vakavasti harkittu sitä vaihtoehtoa, että Neuvostoliiton uudestaan hyökätessä, pohjoisinta Suomea ei lainkaan puolustettaisi.[3]
Talvisodan jälkeen satamassa oli yksi 46 x 20 m suuruinen laituri valtamerialuksia varten. Varastorakennukset rakennettiin myöhemmin.
Suomi brittiläisen imperiumin näkökulmasta
Englannin politiikka 1930-luvun lopulla
Suomi ja Ruotsi neuvottelivat 1930-luvun lopulla Ahvenanmaan linnoittamisesta, mille tarvittiin Krimin sodan rauhansopimuksen allekirjoittajamaiden hyväksyntä. Tällöin Englanti ilmoitti hyväksyntänsä ehdoksi, että se vaatii myös Neuvostoliittoa kuultavaksi asiassa.[4] Siten Englanti tarjosi Neuvostoliitolle mahdollisuutta estää saarten linnoittaminen, minkä tämä sittemmin tekikin. Tämä oli ensimmäinen kerta Toisen maailmansodan kontekstissa, kun Englanti asetti Neuvostoliiton edut Suomen etujen yläpuolelle.
Toisen maailmansodan alla Churchill yritti saada aikaan suuren liittoutuman Saksaa vastaan; Venäjä ja Englantihan olivat olleet liittolaisia jo 1. Maailmasodassa. Hän kirjoitti huhtikuussa 1939:
"Kukaan ei voi sanoa, että läntisten demokratioiden ja Neuvosto-Venäjän välillä ei olisi vakaata etujen yhteneväisyyttä, emmekä me saa tehdä mitään, mikä vaarantaisi tuon etujen yhteneväisyyden luonnollisen toiminnan."[5]
Münchenin neuvotteluissa syyskuussa 1938 Englanti, Ranska, Saksa ja Italia sopivat Tshekkoslovakian pilkkomisesta; silpomisen kohteena olleen maan edustajia ei ollut lainkaan läsnä. Se oli suurvaltain normaalia politiikkaa, eikä Suomi ollut tuon ajan maailmassa Tshekksolovakiaa tärkeämpi.
Samassa, pieniä maita ylenkatsovassa hengessä, Englanti ja Ranska aloittivat kesällä 1939 neuvottelut Moskovassa saadakseen Neuvostoliitosta kumppanin Saksan vastaiseen liittoutumaan. Neuvostoliitto vaati oikeutta lähettää joukkoja naapurimaihinsa näiden omia mielipiteitä kysymättä, mikä käytännössä tarkoitti miehitysoikeutta. Ranska hyväksyi tämän nopeasti ja aikansa vastusteltuaan myös Chamberlainin hallitus myöntyi ehdottaen Molotoville 1.7.1939 salaista lisäpöytäkirjaa. Siinä mainittiin Viro, Suomi, Latvia, Puola, Romania, Turkki, Kreikka, Belgia, Luxemburg, Hollanti ja Sveitsi.[6]
Saksa kuitenkin kiilasi länsivallat syrjään hyvin tunnetulla Molotov-Ribbentrop sopimuksella, joka erosi lännen tarjouksesta mm siinä, että sopimuksen piiriin kuului vähemmän valtioita. Siinä mainittiin Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Romania.
Syksyllä 1939 Stalin sai Ison-Britannian, Ranskan ja Saksan hyväksynnän Suomen miehittämiseen. Euroopan suurvaltojen silmissä Suomella ei ollut arvoa, eikä Suomella ollut mahdollisuutta säilyä itsenäisenä ilman sotaa. Suurvaltain edustajien mielipiteitä Suomesta.
Ranska ja Englanti jarruttelivat suomalaisten ostamien aseiden toimituksia pitkin syksyä 1939. Marraskuun alkuun mennessä Ranskasta tuli yksi sotatarvikelasti, Englannista ei yhtään.[7]
Suursodan sytyttyä syyskuussa 1939 Englanti sanoi irti kauppasopimuksen Suomen kanssa vaatien kuitenkin samalla, että menetettyä kauppaa ei saisi korvata Saksan avulla. Tämän se tosin perui jo 8.9.1940.[8]
Neuvostoliiton esitettyä syksyllä 1939 Suomelle vaatimuksensa rajansiirrosta Karjalan kannaksella, Churchill halusi Ison-Britannian hallituksen painostavan Suomea, koska hän katsoi, että brittien oli asetuttava Neuvostoliiton puolelle.[9] Vielä pari viikkoa ennen Talvisotaa Churchill halusi Englannin ilmoittavan Neuvostoliitolle, että se ei tukenut taipumattoman Suomen kantaa vaan ymmärsi Neuvostoliittoa.[10] Stalinin harjoittama, 10 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut terrori Neuvostoliitossa, oli Churchillin silmissä vähemmän tärkeä asia.
Talvisodan aika
Vielä Talvisodan alettuakin oli Englannin hallituksessa myötämielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Ulkoministeri Halifax lausui sotakabinetissa joulukuun puolivälissä, että Englanti ei halunnut noudattaa politiikkaa, joka heikentäisi diplomaattisia suhteita Neuvostoliittoon.[11] Viikkoa myöhemmin Churchill katsoi joukkojen lähettämisen Suomeen olevan vaarallista, koska hän halusi välttää sotaa Neuvostoliittoa vastaan.[12]
Asetelmassa Neuvostoliitto vs. Suomi, kansalaismielipiteet ympäri maailmaa olivat pienen Suomen puolella. Englannin ja Ranskan hallitukset kuitenkin yhä kaipasivat Neuvostoliitosta kumppania Saksan-vastaiseen rintamaan. Oman kansalaismielipiteensä vuoksi länsimaiden hallitusten oli vaiettava todellisista pyrkimyksistään, kuten Moskovan neuvotteluista, ja toimitettava Suomelle aseita. Talvisodan jälkeen hallitukset antoivat liioiteltuja tietoja antamastaan "avusta". Valtaosan aseista Suomi osti käteisellä, lainarahalla tai jopa selluloosalla.
Talvisodan aikana Englanti myi Suomelle mm. Bristol Blenheim pommikoneita. Kirjallisuudessa käytetään usein termiä "apu", vaikka kyseessä oli normaalista kaupankäynnistä ja "myyjän markkinoista". Suomi maksoi valtaosan Englannista saaduista aseista.
Alkuvuodesta 1940 Englanti ja Ranska puuhasivat "avustusretkikuntaa" Talvisotaa käyvän Suomen tueksi. Hankkeen todellisia motiiveja epäiltiin Suomessa jo silloin ja sodanjälkeinen tutkimus on osoittanut sen huijaukseksi. Operaation ainoa tavoite oli vallata Ruotsin malmikentät ja estää Saksaa saamasta Ruotsista laadukasta, vähäfosforista rautamalmia.[12b] Osaston komentaja, kenraali Macksey, sai peräti oikeuden olla lähettämättä joukkoja lainkaan Suomeen.[13]
Suomen vaihtoehdot
Välittömästi Talvisodan jälkeen Suomi saattoi:
a) orientoitua Saksaa kohti,
b) yrittää puolueettomuutta, tai
c) orientoitua demokraattisia maita kohti.
Suomen myönteinen vastaus Iso-Britannian sotakauppaehdotukselle kertoo, että se halusi yhteistyötä demokraattisten maiden kanssa.
Saksan miehitettyä Norjan, Suomen vaihtoehdoiksi jäivät:
a) olla yksin, tai
b) tukeutua Saksaan.
Iso-Britannia alkoi rajoittaa Suomen merenkulkua, mikä teki selväksi, että siltä ei ollut tukea saatavissa.
Neuvostoliitto oli kaatanut Pohjoismaisen puolustusliiton välittömästi Talvisodan jälkeen. Myöhemmin herännyt ajatus Suomen ja Ruotsin personaaliunionista oli kuolleena syntynyt; kummallakaan maalla ei ollut öljylähteitä polttoaineiden saamiseksi ilmavoimille.
Pienten valtioiden asema
Churchill suhtautui siirtomaavallan asenteella Suomen lisäksi myös muihin pieniin valtioihin.
Helmikuussa 1940 laivastoministeri Churchill halusi lähettää joukkoja Skandinaviaan riippumatta Norjan ja Ruotsin mielipiteistä ja vaikka Suomi ei avunpyyntöä esittäisikään. Joukko-osaston oli myös oltava valmis taistelemaan norjalaisia ja ruotsalaisia vastaan.[14] Maaliskuun alussa hän ehdotti, että liittoutuneet nousisivat maihin Narvikissa ja alkaisivat vasta sen jälkeen keskustella Norjan kanssa kauttakulkuoikeudesta.[15]
Norja oli puolueeton ja hyvin pasifistinen maa, joka ennen sotia oli lähestulkoon lopettanut armeijansa; varusmieskoulutus kesti heikoimmillaan vain 48 päivää. Se ei myöskään ollut osallinen Saksan ja länsivaltain välisessä sodassa, mutta silti Englannin ja Ranskan hallitukset päättivät miinoittaa maan aluevedet. Miinoitukset alkoivat juuri ennen Saksan hyökkäystä Norjaan.[16]
Myöhemmin maailmansodan aikana Churchill kertoi kirjeessään 1942 Rooseveltille olevansa valmis "tinkimään Atlantin julistuksen periaatteista". Puola, Suomi ja Baltian maat olisivat ensisijaisia kärsijöitä. Puolan ja Baltian maiden kansalaiset joutuivatkin kokemaan Stalinin terrorin.
Iso-Britannia oli voimankäyttöön tottunut siirtomaavalta. Humaani demokratia se oli kyllä omalla saarellaan, mutta alisti muita kansoja Afrikassa ja Aasiassa ja tarvittaessa ylläpiti niissä kuria armeijansa avulla. Englannin armeija surmasi tuhatkunta siviiliä Amritsarin verilöylyssä ja noin 2 miljoonaa ihmistä kuoli nälkään 1943 brittivallan alla Bengalin nälänhädässä Intiassa.
Englannin suhtautuminen Suomeen ja muihin pieniin valtioihin oli samansuuntaista kuin Saksan ja Neuvostoliiton, vaikkei se Euroopassa toiminutkaan yhtä aggressiivisesti. Toki esti irlantilaisten vapautumisyritykset sotavoimaa käyttäen. Tätä taustaa vasten brittien Välirauhan aikainen Suomen-politiikka oli sille normaalia "England first" politiikkaa. Vahvemman oikeutta.
Iso-Britannian Suomea vahingoittavista toimista löytyy jatkumo, joka alkoi jo ennen Toista maailmansotaa ja kesti vielä 1960-luvullekin.
Taustaa brittipolitiikan tarkastelulle antaa 1938 solmittu Münchenin sopimus, jossa Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Italia silpovat Tshekkoslovakian. Se osoitti konkreettisesti, että pienten valtioitten rajat eivät olleet "pyhiä" myöskään länsivalloille. Ne katsoivat oikeudekseen kohdella pieniä maita Euroopassa samalla tavoin kuin siirtomaita Afrikassa. Vahvemman oikeudella.
Rauhan aika
Alkuvuosi 1939
Suomi ja Ruotsi neuvottelivat Ahvenanmaan linnoittamisesta yhteisvoimin. Krimin sodan rauhansopimuksen vuoksi siihen tarvittiin myös Iso-Britannian hyväksyntä. Tämä kuitenkin myönsi Neuvostoliitolle oikeuden sanoa sanottavansa asiasta, jolloin Neuvostoliitto epäsi linnoittamisen.[16b] Tämä oli ensimmäinen kerta Toisen maailmansodan historiassa, kun Iso-Britannia asetti Neuvostoliiton edut Suomen etujen edelle.
1.7.1939
Iso-Britannia ja Ranska olivat neuvotelleet Moskovassa saksanvastaisesta liittoutumasta hyväksyen lopulta Neuvostoliiton vaatimuksen pienten valtioiden miehittämisestä. (Lisätiedot ja lähteet)
4.9.1939
Länsivaltain julistettua sodan Saksalle syyskuussa 1939, britit katkaisivat kaupankäynnin Suomeen, mutta ei Ruotsiin eikä Norjaan. Kaupankäynnin sallittiin jatkua varsin pian, mutta Neuvostoliitto oli saanut konkreettisesti tiedon, että britit asettivat Suomen vähempiarvoiseen kategoriaan kuin Skandinavian maat. (Lisätiedot ja lähteet)
Syksy 1939
Iso-Britanniasta ja Ranskasta ostettujen asetarvikkeiden toimitukset alkoivat takkuilla syksyllä 1939. Iso-Britanniasta ei tullut Suomeen yhtään laivaa marraskuun alkuun mennessä ja Ranskastakin vain yksi aselasti. (Lisätiedot ja lähteet)
Lokakuu ja marraskuu 1939
Moskovan neuvottelujen aikaan Churchill vaati hallitustaan painostamaan Suomea, jotta tämä sallisi neuvostoarmeijan marssia maahansa. Suomen ja muiden reunavaltioiden tulevaisuudesta ja rajoista tulisi keskustella ilman näiden osanottoa (vrt Tshekkoslovakian jako). Churchill halusi ilmoittaa Neuvostoliitolle brittien ymmärtävän Neuvostoliiton strategiset tarpeet. (Lisätiedot ja lähteet)
Talvisodan aika
Joulukuu 1939
Britit myivät Suomelle 20 Gloster Galadiator hävittäjäkonetta, mutta kauppa pyöräytettiin Glosterin lentokonetehtaan kautta "jotta ei provosoitaisi Neuvostoliittoa". Samalla tavoin he halusivat menetellä helmikuussa 1940 varsin kalliitten Hurricane-hävittäjien kaupan yhteydessä. (Lisätiedot ja lähteet)
Joulukuun 1939 puoliväli
Iso-Britannian ulkoministeri Halifax lausui sotaneuvoston kokouksessa joulukuun 1939 puolivälissä, että hän ei kannattanut politiikkaa, joka etäännyttäisi Iso-Britanniaa Neuvostoliitosta. Lehdistölle hallitus kuitenkin esitti tukevansa Suomea. (Lisätiedot ja lähteet)
Talvisota 1940 puolella
Iso-Britannia ja Ranska kertoivat Suomelle lähettävänsä avustusretkikunnan auttamaan taisteluissa Neuvostoliittoa vastaan. Jälkeenpäin tämä on paljastunut huijausyritykseksi. Avonmouthin maajoukkojen komentaja kenraali Macksey sai 12.3.1940 luvan olla lähettämättä lainkaan joukkoja Suomeen. (Lisätiedot ja lähteet)
Välirauhan aika
7.4.1940
Helsinkiin saapui Englannista alivaltiosihteeri, Sir Charles Hambro, pääministeri Rytin kollega Suomen Pankin ajoilta. Hän aloitti suomalaisten kanssa neuvottelut kaupallisten suhteiden järjestämisestä.
Neuvottelujen pohjaksi esitetty asiakirja oli erittäin suopea Englannin saarrostuspolitiikalle:
1) Suomi ja Englanti aloittavat sotakauppaneuvottelut pikimmiten,
2) sillä välin Suomen hallitus takaa, että Englannista, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta tulevaa tavaraa ei viedä liittoutuneitten valvonnan ulkopuolelle,
3) Suomella on sillä välin erityisoikeus saada tarpeellisia tavaroita suoraan Englannista ja Ruotsin, Tanskan ja Norjan kautta,
4) Suomen hallitus ei myy kuparia, rautaa, sinkkiä, molybdeeniä tai kobolttia muuten kuin olemassa olevien sopimusten mukaan paitsi neuvotellen Englannin kanssa,
5) kauppaa valvomaan perustetaan sekakomitea,
6) Suomen hallitus toimittaa ko. komissiolle kuukausittain tilastot tuonnista ja viennistä,
7) komissio saa täydet valtuudet ja
8) Englannin hallitus pyrkii helpottamaan kaikin tavoin merenkulkua Suomeen liittoutuneitten tarkastuksen läpi.[17]
Suomalaiset etenivät asiassa nopeammin kuin mitä britit olivat odottaneetkaan ja jo seuraavana päivänä pääministeri Ryti ilmoitti Suomen hallituksen hyväksyvän sen. Hambro kuitenkin piti sitä vasta esityksenä, joka vaatisi Lontoon hyväksynnän. Pääministerin nopea hyväksyntä kertoo, että Suomi oli innokas asettumaan Englannin puolelle Saksaa vastaan.[18] Se oli myös Suomen viimeinen vapaa ulkopoliittinen valinta Toisen maailmansodan aikana. Huomiota herättävää Hambron esityksessä on nikkelin puuttuminen, mikä mahdollisesti saattoi johtua siitä, että kaivos ei ollut vielä aloittanut toimintaansa.
9.4.1940
Saksa aloitti Tanskan ja Norjan valtauksen ja reilua viikkoa myöhemmin, 18.4.1940, Englanti ilmoitti lopettavansa kaikkien Skandinavian maiden kaupan, myös Suomen, Norjassa syttyneen sodan vuoksi.[19] Iso-Britannian Suomen politiikka kääntyi ystävällismielisestä vihamieliseksi vain 10 päivän aikana.
Suomen ulkomaankaupan katkaiseminen ei suoranaisesti hyödyttänyt Iso-Britanniaa, mutta se oli kädenojennus Stalinille. Merisaarrollaan Lontoo viestitti Moskovalle, että Suomen kohtalo oli sille yhdentekevä ja Talvisodan aikainen tilanne kuului historiaan.
Kaksi kuukautta sodan alkamisen jälkeen länsivallat poistuivat Norjasta ja taistelu Norjasta päättyi saksalaisten voittoon. Elokuussa Hitler määräsi myös Ruijan miehitettäväksi ja Wehrmacht saapui suomalaisten naapuriksi.
Nikkelikaivos sijaitsi Norjan rajan tuntumassa. Lähin rautatie oli Rovaniemellä 500km päässä. - Kuva Seppo Jyrkinen, vapaasti käytettävissä.
Toukokuun alussa saksalaiset ottivat nikkeliasian esille pääministeri Rytin kanssa. Suomalaiset kuitenkin vaativat Saksan Norjassa takavarikoimien, Suomen Talvisodan aikana lännestä ostamien aselastien vapauttamista. Tähän Saksa ei suostunut.[20]
Norjan sota päättyi viimeistään 10.6.1940 Saksan miehitettyä koko maan. Englanti kertoi sallivansa liikenteen Liinahamarin satamaan, mutta kontrolloivansa sitä purjehduslupien avulla (navycert).[21] Suomen merenkulun rajoittaminen oli Englannin harjoittamaa valtioterroria, sillä briteillä ei ollut mitään juridista oikeutta puuttua Suomen kauppamerenkulkuun. Myönnetyt kiintiöt eivät myöskään vastanneet Suomen tarpeita. Ainoa "oikeus" oli vahvemman oikeus, jonka edessä Suomi oli voimaton.
Suomen yhteys läntiseen maailmaan oli kevyttä turistiliikennettä varten rakennetun Petsamon tien varassa. Kuva vuodelta 1942, jolloin tietä oli jo paranneltu 2 vuotta.
Kesäkuu 1940
Kesäkuussa Neuvostoliitto miehitti Baltian maat lopullisesti ja vaati Suomea purkamaan Ahvenanmaan linnoituslaitteet.
22.6.1940
Suomen ja Saksan aloitettua neuvottelut nikkelistä, antoi Englannin ulkoministeriö Moskovan lähettiläälleen, Sir Stanford Crippsille, tehtäväksi kertoa venäläisille, että Saksa olisi saamassa Petsamon malmin. Heti seuraavana päivänä Molotov esitti Paasikivelle Neuvostoliiton Petsamoa koskevat vaatimukset.[22] Nikkelikriisi oli saanut lähtölaukauksen.
27.6.1940
ks Veltjens
Lontoo heitti bensiiniä liekkeihin käskien lähettilästään Crippsiä tiedustelemaan, olisiko Neuvostoliitto valmis painostamaan Suomea, jotta se saisi kaiken nikkelin itselleen. Seuraavana päivänä käsky kuitenkin peruttiin, joten ei ole täyttä varmuutta siitä, ehtikö Cripps esittää painostuskehotuksen.
Pian tämän jälkeen pääministeri Ryti esitti Ison-Britannian Helsingin-lähettiläs Gordon Verekerille moitteen siitä, että Cripps oli Moskovassa vehkeillyt Suomen vahingoksi. Englannin taloudellisen sodankäynnin ministeri, työväenpuolueeseen kuulunut Hugh Dalton, kirjoitti 4.7.1940 päiväkirjaansa "yllyttäneensä venäläiset vaatimaan osuuttaan".[23] Rytin ja Daltonin tekemisten perusteella voidaan olettaa, että Cripps ehti ilmoittaa Englannin kannan Neuvostoliitolle.
5.7.1940
Ruotsi teki Saksan kanssa kauttakulkusopimuksen. Tämän mukaisesti maan läpi kulki heinäkuun 1940 ja marraskuun 1941 välisenä aikana 686.000 saksalaista sotilasta, reilusti yli 1.300 miestä päivässä.[24]
16.7.1940
MEW kiristi brittien Suomen-vastaista politiikkaa ja ilmoitti, että Suomen sallittaisiin vastedes kuljettaa polttoaineita ainoastaan yhdellä tankkialuksella. Suurin käytössä ollut tankkialus Josefina Thorden,[25] kykeni kuljettamaan 10.000 tonnin lastin. Suomi oli 1939 kuluttanut bensiiniä ja muita öljytuotteita 261.000 tonnia,[25b] joten Josefina Thordenin lasti vastasi öljytuotteiden 2 viikon kulutusta. Matka yli Atlantin (Galveston-Liinahamari) oli yli 10.000km ja kesti 3 viikkoa yhteen suuntaan. Siihen lastaus ja purku päälle. Lisäksi alukset joutuivat odottelemaan joskus kuukausikaupalla Iso-Britannian ja Saksan purjehduslupia.
Vuonna 1940 Petsamoon tuotiin 13.200 tonnia[25c] ja vuonna 1941 vain 11.400 tonnia.[25d] Reilun vuoden mittaisen Välirauhan aikana öljytuonti Petsamoon oli vähemmän kuin 5% rauhanaikaisesta kulutuksesta.
USA:n ja Neuvostoliiton väliselle kaupalle Iso-Britannia sen sijaan ei asettanut rajoituksia, mikä mahdollisti mm amerikkalaisten öljytuotteiden toimitukset Neuvostoliittoon. Tämä puolestaan toimitti Saksaan 820.000tn öljyä helmikuussa 1940 solmitun kauppasopimuksen ja Barbarossan alkamisen välisenä aikana.
Öljytuotteiden kohdalla Suomi oli marginaalin marginaalissa, eikä Iso-Britannia hyötynyt Suomen öljyhankintojen rajoittamisesta. Sen sijaan Neuvostoliitto hyötyi siitä, sillä rajoitukset heikensivät merkittävästi Suomen puolustuskykyä.
Suomi oli merkityksetön myös Washingtonin silmissä. Öljykuljetuksia rajoittaessaan Iso-Britannia esti amerikkalaisyrityksiä käymästä kauppaa Suomen kanssa, eikä Rooseveltin hallinto puuttunut asiaan.
Iso-Britannian päätös öljykuljetuksien rajoittamisesta oli käännekohta Suomen kohtaloissa Toisen maailmansodan aikana. Teollisuudelle ja armeijalle öljytuotteet olivat elintärkeitä.
Josefina Thorden kykeni toimittamaan Petsamon Liinahamariin vain yhden öljylastin, mikä tapahtui elokuussa 1940. – Kuva: Merimuseo
17.7.1940
Kanadan edustaja Lontoossa, Hume Wrong, raportoi omalle ulkoministeriölleen, että suomalaiset ovat pakotetut yrittämään ratkaisua, jossa Saksan painostus eliminoisi Neuvostoliiton painostuksen. Englantilaiset näkivät tilanteen samalla tavalla oivaltaen, että oli mahdollista saada Neuvostoliitto ja Saksa vastakkain siten, että Venäjä toimisi Englannin rikoskumppanina "in the role of our accomplice".[26]
23.7.1940
Moskovan-lähettiläs Cripps ilmoitti isännilleen, että Englanti suostuu nikkelikomission väliaikaiseen siirtoon Neuvostoliitolle.[28]
Konsessiosopimuksen ja sotatilalain perusteella Suomen hallitus otti kaivoksen hallintaansa ja samana päivänä Petsamon Nikkeli Oy ja I.G. Farbenindustrie AG tekivät sopimuksen, jonka nojalla 60% malmista menisi Saksaan marraskuusta alkaen.
25.7.1940
Helsingin-lähettiläs Vereker lähetti viestin Lontooseen kertoen, että Suomen senhetkiset bensiinivarastot vastasivat alle neljännesvuoden kulutusta ja että teollisuutta uhkasi koneiden pysähtyminen. Kaksi viikkoa myöhemmin hän kirjoitti esimiehelleen Halifaxille ihmetellen, että pitääkö Englannin "...riistää Suomelta sen tärkeimmät tuontitavarat ... ja siten huomattavalla tavalla heikentää sen kansallista puolustuskykyä..."[29]
Heinäkuun lopulla ministeri Dalton tapasi Neuvostoliiton Lontoon lähettiläs Ivan Maiskyn ja kirjoitti päiväkirjaansa: "I also touched upon Petsamo and said I did not understand why the Russians had not kept this after the Finnish war."[30]
30.7.1940
Ministeri Dalton puhui Englannin alahuoneessa sanoen, että Suomi olisi pakotettava hankkimaan polttoaineensa Saksasta.[31]
Elokuussa Saksan armeijan sotatalousostolla laaditussa muistiossa vahvistettiin Auswärtiges Amtissa jo huhtikuussa esitetty näkemys Petsamon nikkelin merkityksestä Saksalle. Siinä todettiin mm, että "Suomi on hankintamaana Saksalle nikkelin suhteen korvaamaton ja kuparin kannalta erittäin tärkeä".[32]
Nikkelimalmin alustava tuotanto alkoi joulukuussa 1940 ja myöhemmin malmi jalostettiin paikan päällä hienokiveksi, jonka nikkelipitoisuus oli yli 50%.
5.8.1940
Kenraali Marcks esitteli Hitlerille idän sotaretken esisuunnitelman. Tämä oli ensimmäinen konkreettinen, vaikkakin vain periaatteellinen, suunnitelma hyökkäyksestä Neuvostoliittoon.
11.8.1940
Hitler kumosi Suomea koskeneen aseidenmyyntikiellon,[33] jonka hän oli asettanut syksyllä 1939 ja vielä alkukesästä 21.5.1940 vahvistanut.[34] Samalla Saksa vapautti pääosan Norjan miehityksen yhteydessä sen haltuun joutuneista aseista, jotka Suomi oli Talvisodan aikana ostanut läntisen Euroopan maista ja USA:sta.
Pohjois-Norjassa olevia saksalaisjoukkoja vahvistettiin siltä varalta, että Neuvostoliitto tosiaan hyökkäisi Suomeen kuten Saksan tiedustelupalvelu oli varoittanut. Samalla Hitler määräsi Norjan Vuoristoarmeijakunnan laatimaan suunnitelman Petsamon kaivosalueen haltuunotosta.[35]
Petsamon nikkeli oli Saksalle elintärkeä (oma tuotanto vain 5%) riippumatta siitä, ryhtyisikö se sotaan Neuvostoliittoa vastaan vaiko ei. Kaivoksella oli rajallisesti taloudellista merkitystä myös Neuvostoliitolle, joka ei ollut täysin omavarainen nikkelin suhteen. Neuvostoliitto oli tuonut nikkeliä Kanadasta toukokuuhun 1939 asti, jolloin britit olivat katkaisseet nikkelitoimitukset.[36]
Petsamossa käytetty alkeellinen "satamanosturi". Ennen Talvisotaa ainoa Liinahamarin satamassa ollut nostolaite kykeni nostamaan alle 500kg kuormia.
17.8.1940
ks Cripps
Asekauppias, everstiluutnantti Joseph Veltjens, saapui Suomeen kertoen Saksan hallituksen olevan valmis myymään aseita suomalaisille. Ehdotus hyväksyttiin tässä vaiheessa suullisesti, kuten myös asekaupan poliittinen ehto, saksalaisjoukkojen kauttakulkuoikeus.
30.8.1940
Moskovassa Molotov kysyi Paasikiveltä, että milloin Suomi vastaa kysymykseen nikkelikonsessiosta; hän halusi yhtiön, jossa oli osakkaina ainoastaan Suomi ja Neuvostoliitto.[37]
Englannin taloudellisen sodankäynnin ministeri Dalton esitti sotakieltotavarakomitealle 1. syyskuuta: "Minä en välitä erityisesti helpottaa Suomen jälleenvarustautumista... toisaalta minun asiani ei ole estää suomalaisia saamasta aseita... Minä pyytäisin sen vuoksi sotakieltotavarakomiteaa pitämään mielessä, että on vaarallista yhtäältä herättää Neuvostoliiton epäluuloja siitä että me edistäisimme kaikin tavoin suomalaisten jälleenvarustautumista ja toisaalta ottaa vastuu siitä että meitä syytettäisiin Suomen sotamateriaalin riittämättömyydestä.[38]
12.9.1940
Suomi teki Saksan kanssa teknisen sopimuksen kauttakulusta; Neuvostoliiton Hangon liikenteestä sopimus oli solmittu viikkoa aikaisemmin. Saksan ulkoministeriö Auswärtiges Amt ei kuitenkaan ollut halukas solmimaan virallista sopimusta. Se tapahtui vasta yksi päivä kuljetusten alkamisen jälkeen 22.9.1940 äärimmäisen epämuodollisesti, kun lähettiläs Kivimäki kävi von Weizsäckerin luona iltapäiväteellä. Tällöin he vaihtoivat asiasta nootteja.[39]
Suomen kautta kuljetettiin seuraavan vuoden Vappuun mennessä 17.000 saksalaista sotilasta, mikä teki 67 miestä päivässä.[40] Tämä oli 5% Ruotsin kautta päivittäin kulkeneiden saksalaisten määrästä.
26.9.1940
Saksa aloitti asetoimitukset Suomeen ja muutamaa päivää myöhemmin allekirjoitettiin sopimus n:o 1187, jonka nojalla Suomeen saapui vuoden loppuun mennessä noin 14.000 tonnia sotatarvikkeita.[41] Kauppasummaksi sovittiin noin miljardi suomenmarkkaa; kyseessä ei ollut Saksan apu Suomelle. Seuraavana keväänä laadittiin toinen, huomattavasti pienempi sopimus.
Saksa myi Suomelle pääasiassa sen Puolasta ja Ranskasta saamaa sotasaaliskalustoa. Uutta materiaalia oli rajallisesti; kuvassa 150mm haupitsi, joka oli toimitusten laadukkainta kalustoa.
Lokakuu 1940
Englannin Foreign Officessa oltiin yhä sitä mieltä, että Petsamon kysymys saattaisi saada aikaan riidan Neuvostoliiton ja Saksan välillä.[42]
3.10.1940
Englanti lopetti navycertien myöntämisen Suomelle,[43] eli se katkaisi Suomen kaupan USA:han ja Etelä-Amerikkaan kokonaan. Samana päivänä Suomeen saapui nyt jo toistamiseen Sir Charles Hambro, joka edellisen vierailunsa jälkeen oli ylennyt Englannin tiedustelu- ja sabotaasiorganisaation, Special Operations Executiven (SOE), Skandinavian osaston johtajaksi. Hän keskusteli pääministeri Rytin kanssa "ystävällisessä hengessä" kolme tuntia, mikä kertoo Rytin pitäneen vierastaan tärkeänä.
Seuraavana päivänä he tapasivat uudestaan, ja Ryti esitti Hambrolle toiveensa, että 1) Englanti ei uhraisi Suomea Venäjälle, 2) sallisi elintarvikkeiden merikuljetukset, eikä 3) luopuisi oikeuksistaan Petsamossa.[44] Korkea-arvoisen englantilaisen tiedustelujohtajan Suomen-matkan varsinainen syy ja pitkien keskustelujen sisältö on pääosin jäänyt tuntemattomaksi.
Ison-Britannian Helsingin-lähettiläs Gordon Vereker oli kriittinen oman maansa Suomen-politiikkaan.
Vereker viestitti esimiehilleen Lontooseen jo ilmeisen tuskastuneena: "Kun me kerran pakotamme suomalaiset tekemään pirun kanssa liiton, olisi suututtavaa valitella sitä että he jäävät tässä kaupassa toiseksi - ottaen huomioon ettei piru ole helpoimpia henkilöitä käsitellä".[45] Hän myös katsoi, että suomalaisia ei pitänyt moittia tukeutumisesta Saksaan, koska "minkä tahansa Suomen asemassa olevan maan olisi trimmattava purjeita tuulen mukaan".
9.10.1940
Nikkeliongelma Moskovassa jatkui. Molotov kertoi Paasikivelle Englannin lähettiläs Crippsin kertoneen, että Suomi ja Neuvostoliitto saisivat hoitaa nikkeliasian keskenään. Paasikivi kuitenkin vastasi tietävänsä, että nikkelitrusti ei halunnut luopua toimiluvastaan. Asia oli ilmeisesti yllätys Molotoville.[46]
Lähettiläs Vereker oli huolissaan oman maansa politiikasta. Hän kirjoitti 21.10.1940 Lontooseen: "...jos venäläiset meidän kiihotuksen tuloksena menevät asiassa vielä pitemmälle, meidät tullaan nykyisellä kurssilla leimaamaan alistetun kansan pettureiksi, vaikka me muutama kuukausi sitten olimme loistava esimerkki kansasta, joka auttoi ja antoi apuaan."[47]
24.10.1940
Englannin ulkoministeriö antoi Moskovan lähettiläs Crippsille ohjeet rohkaista venäläisiä vaatimaan koko Petsamon tuotantoa, minkä Cripps ilmoitti 2.11.1940 Vysinskille.[48]
30.10.1940
Vysinski otti Moskovassa nikkeliasian esille hyvin jyrkkään sävyyn. Tämän vuoksi Suomen Lontoon edustaja yritti saada briteiltä seuraavana päivänä selvää kannanottoa konsession siirtoon.[49] Brittien puolelta asiaa Lontoossa hoitanut Collier väitti Suomen lähettiläälle, että Cripps ei olisi antanut venäläisille hyväksyntää konsession siirtoon. Viikkoa myöhemmin Collier pyörsi puheensa ja myönsi, että konsessio olisi sittenkin luvattu Neuvostoliitolle, mutta väitti totuudenvastaisesti, että Cripps olisi toiminut omasta aloitteestaan.[50]
Suomalaiset pyysivät lokakuun lopulla USA:ta apuun saadakseen kuljetuslupia elintarvikkeille, raakapuuvillalle ja petrolituotteille. Marraskuun alussa 3.11.1940 MEW ilmoittikin, että se hyväksyisi laivaliikenteen Petsamoon tietyillä ehdoilla. Suomalaisten oli sallittava englantilaisten tarkastajien toiminta Petsamossa, saksalaisjoukkojen määrät tuli ilmoittaa ja kuparin sekä molybdeenin vienti Saksaan tuli pysyttää ennallaan.[51]
Marraskuu
Suomalaisten saatua vihdoin marraskuun alussa tietää, että britit olisivat valmiita luopumaan konsessiosta, lähettiläs Gripenberg pyysi siitä kirjallista vahvistusta. Tähän suomalaisdiplomaatti ei saanut vastausta keskustelukumppaniltaan Collierilta, joka lupasi palata kirjalliseen ilmoitukseen myöhemmin.[52] Kirjallista vastausta ei kuitenkaan koskaan suomalaisille annettu.
12.11.1940
Molotov aloitti vierailunsa Berliinissä. Vaatiessaan Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen, hänellä oli Crippsin kautta saamansa tieto Englannin hallituksen myönteisestä asenteesta Neuvostoliiton Petsamon-politiikkaan. Tämä oli looginen jatkumo brittien 1.7.1939 tekemälle ehdotukselle reunavaltioiden "takaamisesta". Hitler oli kuitenkin jo päättänyt idän sotaretkestään ja antoi siksi Molotoville vältteleviä vastauksia.[53]
Nikkeliasian tullessa viikkoa myöhemmin jälleen kerran esille, ulkoministeri Witting sanoi Neuvostoliiton lähettiläs Zotoville epädiplomaattisen suorasukaisesti, että nikkeliasia ei ollut selvä, sillä Isolla-Britannialla "oli jo viisi kantaa asiassa". Hän ehdottikin, että neuvostoliittolaiset keskustelisivat asiasta suoraan englantilaisten ja saksalaisten kanssa.[54]
18.12.1940
Pauluksen laatima Barbarossa-suunnitelma sai Hitlerin hyväksynnän, minkä jälkeen sodan konkreettinen suunnittelu saattoi alkaa.
Tammikuu 1941
Suomalaiset muistuttivat brittejä siitä, että koska nämä rajoittivat kuljetuksia Petsamoon, bensiiniä oli ostettava Saksasta. Englannin merisaarto työnsi Suomea lähemmäs Saksaa.[55] Brittien rajoituspolitiikka kuitenkin jatkui.
Laivaliikenne Itämeren rantavaltioitten kanssa ei kattanut Suomen tarpeita. Öljytuotteita ja muita raaka-aineita sekä viljaa olisi pitänyt saada Atlantin takaa. - Kuva: Lappeenrannan museot
Neuvostoliiton varaulkoministeri Vysinski kiirehti nikkelineuvotteluja. Suomalaisten kysyessä Englannin kantaa Lontoosta 16. tammikuuta, britit ilmoittivat, että he pitivät parempana nikkelikonsession tilapäistä siirtämistä neuvostoliittolaisille. Tällöin Lontoossa vierailulla ollut Ramsay pyysi heitä ilmoittamaan asiasta Moskovaan. Sir Dingle Foot vastasi, että asia olisi Ison-Britannian Moskovan-suurlähettilään päätettävissä.[56] Näin menetellessään Lontoo kiemurteli jälleen irti nikkelikysymyksestä, vaikka asia olisi ollut selvä yhdellä sähkösanomalla.
Helmikuu 1941
Englanti oli jo pitkään vaatinut suomalaisia luovuttamaan valtamerillä olleita laivojaan brittien käyttöön. Saksalaisten sukellusveneitten käymä menestyksekäs upotussota oli verottanut ankarasti heidän omaa kauppalaivastoaan. Helmikuussa suomalaiset olivat valmiit luovuttamaan omia aluksiaan 37.000 tonnin edestä Englannille.
Taloudellisen sodankäynnin ministeriö MEW kuitenkin ahdisti Suomea entistäkin häikäilemättömämmin. Lähettiläs Gripenbergille kerrottiin, että jos Suomen tuontia Yhdysvalloista rajoitettaisiin, Suomi joutuisi tekemään hankintoja Saksasta, mikä vähentäisi saksalaisten varastoja. Britit eivät piitanneet Suomen lähettilään toteamuksesta, että MEWin menettely ajaisi Suomen Saksan syliin.[57]
Elglannin-matkalta kotimaahan palattuaan Ramsay analysoi tilannetta ja päätteli, että britit ottaisivat suomalaiset laivat käyttöönsä vaikka pakolla. Tämän vuoksi hän ehdotti, että Saksan kanssa aloitettaisiin neuvottelut Suomen tarvitsemien raaka-aineiden saannin varmistamiseksi.[58]
18.5.1941
Suomen polttoainehuolto sai kuoliniskun, kun englantilainen sotalaiva määräsi Liinahamariin matkalla olleen tankkialus Josefina Thordenin Fär-saarille "tarkastettavaksi". Tällöin pommikone hyökkäsi sitä vastaan ja se syttyi tulee. Useat merimiehet saivat surmansa. Myöhemmin tulipalo sammui ja britit takavarikoivat sekä vaurioituneen laivan että sen lastin. Tämän jälkeen Suomella ei ollut lainkaan tankkilaivaa öljytuotteiden kuljettamiseen.[59]
Hyökkäys oli outo, sillä laivalla oli sekä englantilaisten että saksalaisten myöntämä purjehduslupa, sen molempiin kylkiin sekä kanteen oli maalattu monimetriset Suomen liput ja perässä 4m korkea Suomen lippu. Hyökänneet koneet on nimetty saksalaisiksi, mutta ilman kansallisuustunnuksia.
8.6.1941
Saksalaisten keskityskuljetukset Barbarossaa varten alkoivat. Ne käsittivät 4 divisioonaa sekä ilmavoimien ja huollon yksiköitä, yhteensä n 70.000 miestä.
11.6.1941
Englannin laivasto sai määräyksen pidättää kaikki Petsamoon matkalla olevat suomalaiset laivat ja kolme päivää myöhemmin purjehduslupien myöntäminen lopetettiin kokonaan. Tämä koski myös viljalaivoja.[60]
18.6.1941
Ruotsin Helsingin-lähettiläs Karl Westmann raportoi Tukholmaan sotilasasiamiehensä Curt Kempffin lausuman, jonka mukaan Suomi oli "heittäytynyt Saksan syliin".[61] - Naapurimaan edustajat eivät olleet aivan tilanteen tasalla.
22.6.1941
Saksan idänsotaretki alkoi ja Lapissa olevien saksalaisjoukkojen komentaja von Falkenhorst saapui Rovaniemelle.
25.6.1941
Neuvostoliitto pommitti Suomen aluetta 350 pommikoneen voimin ja Jatkosota alkoi.
Churchillin saatua tiedon Suomen osallistumisesta Barbarossaan, siirtomaaimperiumin pääministeri tuohtui siitä kovasti ja lausui: "Olisimme voineet odottaa heidän vähintäänkin istuvan hiljaa paikallaan."[62]
Jatkosota ja sen jälkeinen aika
6.12.1941
Iso-Britannia julisti sodan Suomelle, mutta sotilaalliset yhteenotot jäivät marginaalisiksi.
Petsamossa britit pommittivat kahteen otteeseen (30.7.1941 ja 28.9.1941) saksalaisjoukkoja jolloin kaksi suomalaista menetti henkensä. Suomalaiset avasivat yhtä Jäämeren saattuetta koskevan salasanoman toimittaen sen saksalaisille. Syksyllä 1944 Neuvostoliitosta lähteneet brittien Lancaster-pommikoneet lensivät Pohjois-Suomen ylitse matkallaan Tirpitziä pommittamaan, jolloin syntyi laukaustenvaihtoa suomalaisen it-patterin kanssa.
Elokuu 1944
Englannin ulkoministeri Anthony Eden:
"Vaikka me epäilemättä toivomme, että Suomelle jää jonkinasteista todellista, ainakin sivistyksellistä ja kaupallista riippumattomuutta sekä parlamentaarinen hallitusjärjestelmä, venäläisten vaikutus siellä tulee olemaan vallitsevana, kävi miten kävi, emmekä me kykene eivätkä mitkään tärkeät etumme edes vaatisikaan vastustamaan tätä vaikutusta."[63]
Suomen vapaudella ja demokratialla ei ollut Englannille kaksista arvoa. Suomessa olleita taloudellisia etujaan Englanti kylläkin puolusti tiukasti.
Kesä 1945
Isolla-Britannialla oli kyllä kielteisiä intressejä Suomessa ja niiden saavuttamiseksi se aloitti kädenväännön Neuvostoliiton kanssa. Potsdamin konferenssissa heinä-elokuussa 1945 Englanti vaati asetettavaksi rajoituksia mm. Suomen armeijalle Neuvostoliiton aluksi vastustaessa sellaisia.[64] Lopulta Neuvostoliitto kuitenkin myöntyi.
Brittien politiikan seurauksena Suomelta puuttuivat kylmän sodan pahimpaan aikaan ilmatorjuntaohjukset ja siten tehokas ilmapuolustus. Iso-Britannia esti Suomen kaavailemat ilmatorjuntaohjusten hankinnat vielä 1960-luvun alussakin. Pikkuvaltio oli pelinappula myös suursodan jälkeen.
Mitkä olivat brittien tavoitteet?
Saksan valta-asema Pohjoisessa
Keväällä 1940 Saksan sotakone hallitsi Eurooppaa. Kuva Vasovaarasta 1941.
Keväästä 1940 lähtien Saksan armeija pohjoisessa oli alle 10km päässä nikkelikaivoksesta. Suomen armeijan käytettävissä ollut lähin rautatieasema oli Rovaniemellä 500km päässä. Wehrmacht oli täysin määräävässä asemassa nikkelikaivoksen suhteen.
Hitler oli miehittänyt Norjan suojatakseen Ruotsin rautamalmikentät ja kaikille osapuolille oli ehdottoman selvää, että mitkään malmikaivoksen omistajuuspaperit tai Suomen suvereniteetit eivät häntä pidättelisi. Saksa tulisi saaman nikkelinsä, joko hyvällä tai pahalla.
Sen sijaan jos Neuvostoliitto ottaisi kaivoksen haltuunsa, se saattaisi hyvinkin estää nikkeliä päätymästä Saksan sotateollisuudelle. Brittien näkökulmasta olisi vielä parempaa, jos se saisi aikaan konfliktin Saksan ja Neuvostoliiton välille. Jälkijunassa nikkelinsaantiin kohdistuvan uhan tajusi myös Berliini, joka antoi elokuussa Saksan Norjan-armeijalle käskyn valmistautua Petsamon miehittämiseen, mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi uudestaan Suomeen (operaatio Renntier).
Lontoon näkökulma
Neuvostoliitto tuotti valtaosan tarvitsemastaan nikkelistään itse. Puuttuvan osan se oli tuonut Kanadasta, mutta britit olivat katkaisseet toimitukset syksyllä 1939. Petsamon kaivos ei kuitenkaan ollut Neuvostoliitolle taloudellisesti suuren luokan asia. Poliittisesti, peukaloruuvina Saksan suhteen, nikkelikaivos sen sijaan oli Stalinin silmissä erittäin houkutteleva. Tästä kertoo neuvostoliittolaisten voimakas halu saada kaivos hallintaansa.[65] Pelkät nikkelitoimitukset, joihin suomalaiset olivat syyskuussa 1940 valmiit suostumaan, eivät sille riittäneet.[66]
Ison-Britannian intressit Suomessa olivat pienet, eikä Suomen joutuminen Neuvostoliiton miehittämäksi olisi millään lailla heikentänyt Englannin edellytyksiä käydä sotaa Saksaa vastaan. Lontoon näkökulmasta katsottuna Saksan ja Neuvostoliiton välien rikkominen oli Suomen olemassaoloa tärkeämpi asia.
Konsession siirto Neuvostoliitolle olisi vaatinut kirjallisen sopimuksen, sillä kyse oli kanadalaisyhtiön omaisuudesta. Mikäli britit olisivat tällaista ehdottaneet, Suomi olisi sopimukseen suostumalla siirtynyt syrjään ja nikkelikysymys olisi ollut pelkästään Saksan ja Neuvostoliiton välinen ongelma. Englantilaiset eivät kuitenkaan ilmoittaneet Suomelle halukkuuttaan konsession siirtoon, mutta kylläkin Neuvostoliitolle. Lisäksi he usuttivat Stalinia Suomen-vastaiseen politiikkaan.
Pitäessään Suomen Saksan ja Neuvostoliiton välissä, britit estivät kiistaa muodostumasta pelkästään näiden kahden suurvallan väliseksi asiaksi. - Miksi Suomen pitäminen kiistan keskiössä oli briteille tärkeää?
USA:n yleinen mielipide
USA:ssa tunnettiin talvisodan jäljiltä runsaasti goodwilliä Suomea kohtaan. Suomalaisilla ja amerikkalaisilla oli samat arvot ja Suomi oli ainoa pieni maa Euroopassa, joka oli menestyksekkäästi puolustautunut tyranniaa vastaan suurempienkin sortuessa.
Ranskan luhistumisen jälkeen kesällä 1940 Englannin oma asema oli vaakalaudalla. Dönitzin sukellusveneet verottivat sen meriliikennettä, Luftwaffe pommitti RAF:n tukikohtia ja Berliini suunnitteli maihinnousua. Maa oli yksin Saksaa vastassa ja kaipasi epätoivoisesti liittolaisia. Siksi sen olin otettava huomioon tavalliset amerikkalaiset hyvin herkällä korvalla.
Mikäli brittihallitus olisi kertonut kirjallisesti suomalaisille, että se oli myynyt Suomen edut Stalinille, tämä olisi päätynyt julkisuuteen ja herättänyt USA:ssa kielteistä asennoitumista Englantia kohtaan. Harva amerikkalainen sympatisoi Stalinia ja Churchillin yritykset saada USA liittymään Euroopan sotaan olisivat heikentyneet.
On varsin todennäköistä, että pelko tavallisten amerikkalaisten - ja myös kotimaan kansalaisten - kielteisestä reaktiosta oli syy brittihallituksen kaksinaamaiseen politiikkaan.
Englannille Suomi oli "työntöproomu"
Iso-Britannia (yhdessä Ranskan kanssa) yritti kesällä 1939 saada Neuvostoliittoa kumppanikseen, mutta Saksa syrjäytti länsimaat. Vuotta myöhemmin, kesällä 1940, Iso-Britannia puolestaan halusi syrjäyttää Saksan ja päästä itse Neuvostoliiton kumppaniksi.
Kolmen suurvallan kuviossa Stalin oli haluttu kumppani niin Hitlerin kuin Churchillinkin silmissä.
Vahvemman oikeus
Suurvallalla ei ole moraalia. Sillä on kansallinen etu.
Englannin hallitus alkoi vahvemman oikeudella, valtioterrorilla, rajoittaa Suomen ulkomaankauppaa kevättalvesta 1940 alkaen. Erityisen kipeästi se koski Suomen polttoainehankintoihin USA:sta. Nimellinen syy Suomen ulkomaankaupan rajoittamiseen, minkä he Gripenbergille sanoivat, oli pyrkimys saada Suomi kuluttamaan Saksan rajallisia polttoainevarantoja. Neuvostoliiton ja USA:n välisen kaupan jättäminen merisaarron ulkopuolelle kuitenkin mitätöi suomalaisille ilmoitetun syyn. Suomalaisten öljytarpeet olivat vain murto-osa siitä, mitä Neuvostoliitto toimitti Saksaan.
Lisäksi britit käyttivät Suomea houkutuslintuna saadakseen Neuvostoliiton kaappaamaan Petsamon nikkelituotannon omiin käsiinsä ja astumaan Saksan varpaille. Churchill sai Stalinin yllytettyä aggressiiviseen Suomen-politiikkaan, mutta houkutteleminen sotilaspoliittiseen virheliikkeeseen ei kuitenkaan lopulta onnistunut.
Työntöproomu
Huomionarvoista on, että Englanti katkaisi Suomen valtameriliikenteen jo 18.4.1940. Se salli liikenteen Norjan sodan päätyttyä kesäkuussa, mutta liki samantien yllytti Neuvostoliittoa Suomen-vastaisiin toimiin kesäkuun lopulla. Heinäkuussa se rajoitti öljyhankintoja.
Asekauppias Veltjens saapui Suomeen kauttakulkuesityksineen vasta kaksi kuukautta Crippsin saamien ohjeiden jälkeen (Cripps 27.6.1940 vs Veltjens 17.8.1940). Lähes vuosi ennen Jatkosodan syttymistä.
Englannin Suomen-politiikasta löytyy hyväksikäyttämisen jatkumo. Se alkoi ennen Toista maailmansotaa, jatkui sen aikana ja vielä sodan jälkeenkin.
Välirauhan aikaista Suomea on kutsuttu usein ajopuuksi tai koskiveneeksi - kuten sotien jälkeen suomettuneeksi. Kuvaavampi nimitys Välirauhan ajalle on kuitenkin työntöproomu.
Saksan ja Iso-Britannian politiikanmuutos
Vuoden 1940 kevään ja kesän aikana sekä Englanti että Saksa muuttivat Suomen-politiikkansa aiempaan nähden lähes päinvastaisiksi. Suomen meriliikenteen britit katkaisivat neljä kuukautta ennen Saksan politiikanmuutosta.
Iso-Britannia. Talvisodan aikana sen Suomen-politiikka oli nihkeän myönteistä; se myi aseita, joskin rajallisesti.
Brittien myönteinen toimi oli ehdotus sotakuppasopimuksesta 7.4.1940.
Kielteinen toimenpide, Suomen valtamerikaupan katkaiseminen, tapahtui 18.4.1940.
Kumppanista hylkiöksi 11 päivässä.
Saksa. Talvisodan aikana se suhtautui Suomeen kielteisesti lopettaen jo sovittujen asekauppojen toimitukset ja estäen asetoimitukset alueensa lävitse. Lisäksi se upotti ja takavarikoi suomalaisaluksia.
Sen kielteinen toimenpide, Ernst Woermanin torjunta Kivimäen avunpyyntöön, tapahtui 14.8.1940.
Myönteinen toimenpide, Vetjensin ehdotus asekaupoista, tapahtui 17.8.1940.
Hylkiöstä kumppaniksi 3 päivässä.
Viitteet
"Kolme sopimusvaltaa katsovat tänään solmitun sopimuksen
1 artiklan koskevan seuraavia Euroopan valtioita:
Viro, Suomi, Latvia, Puola, Romania, Turkki, Kreikka, Belgia, Luxemburg, Hollanti ja Sveitsi.
Edellä olevaa luetteloa voidaan muuttaa sopimusvaltojen suostumuksella.
Tätä kolmen vallan sopimusta ei julkaista."
1. sallivan Englannin asettaa tarkastajia Petsamoon, Rovaniemelle ja niiden väliselle tieosuudelle - -
2. tiedottavan Englannin hallitukselle Suomen kautta kuljetettujen saksalaisten joukkojen lukumäärästä;
3. takaavan, ettei Suomesta Saksaan tapahtuvassa mineraalien viennissä ((toistaiseksi vain kupari ja molybdeeni) tapahdu kasvua."