Ministeri K. A. Fagerholm ja erouhkaus

Kaksi erilaista tapahtumakuvausta

Vuoden 1942 eroasiasta ei ole esitetty dokumentteja ja yleisin versio pohjautuu Fagerholmin omiin muistelmiin. Muistelmissa esitetyn kuvauksen lisäksi tunnetaan kuitenkin toinen Fagerholmin oma lausunto, jonka hän antoi pian sodan jälkeen Valpon kuulusteluissa Anthonin oikeudenkäyntiä varten.

Näissä kahdessa Fagerholmin omassa lausunnossa on voimakas ristiriita. Fagerholmin omissa muistelmissa keskustelukumppani on presidentti Ryti, mutta Valpon kuulusteluissa pääministeri Rangell. Ainoastaan toinen versio voi pitää paikkansa.

Versio 1: K. A. Fagerholm, Puhemiehen ääni v1977, s139

"Mutta todella musta sisäministeri Horelli oli aivan toista maata. Syksyllä 1942 kävi ilmi, että hän oli luvannut luovuttaa joukon juutalaispakolaisia saksalaisille ja me sosialidemokraatit nostimme hallituksessa hirmuisen äläkän. Mutta Horelli voitti hallituksen istunnossa. Minä menin virkahuoneeseeni, kirjoitin eroanomukseni ja lähetin sen pääministerille samana päivänä 3. marraskuuta 1942. Vähän myöhemmin soitti presidentti Ryti Tamminiemestä ja kysyi oliko minulla aikaa illalla saunoa hänen kanssaan, ja minulla piti tietenkin olla. Ryti ei alkuunkaan halunnut hyväksyä eroanomustani... Näissä oloissa en halunnut pitää kiinni eroanomuksestani, joka oli jo herättänyt melkoista huomiota."

Versio 2: Arvo Anthonin syyteaineisto sodan jälkeen, s34-35:

"Kun allekirjoittanut ei katsonut voivansa olla jäsenenä hallituksessa, joka salli poliittisten tai rotupakolaisten massakarkoituksen, menin valtioneuvoston istunnon jälkeen huoneeseeni ja kirjoitin eroanomukseni "ottaen huomioon valtioneuvoston juuri tekemän päätöksen" ja lähetin sen pääministeri Rangellille. Hän kutsui minut luokseen hetken kuluttua ja ilmoitti, ettei juuri tehtyä päätöstä saa tulkita pakolaiskarkoituksen myöntämiseksi. Oli kuitenkin, hallituspulan estämiseksi, ollut välttämätöntä antaa sisäasiainministerin muodollisesti voittaa, mutta että pakolaisia ei luovutettaisi Saksalle. Rangell sanoi edelleen, että koko asia tutkittaisiin uudelleen yksityiskohtaisesti ja käsiteltäisiin tarkasti. Niinollen hän pyysi minua peruuttamaan eroanomukseni, minkä teinkin. Mikäli muistan, ei asiaa kuitenkaan useampaa kertaa hallituksessa käsitelty,..."

K.-A. Fagerholm ja Väinö Tanner

Fagerholmin oman kuvauksen mukaan "...menin valtioneuvoston istunnon jälkeen huoneeseeni ja kirjoitin eroanomukseni ".

Ministerin ero hallituksesta on todella merkittävä asia, ja siitä keskustellaan oman puolueen puheenjohtajan kanssa etukäteen, ellei tarkoituksena ole tehdä täydellistä välirikkoa omaan puolueeseen.

Tannerin sivuuttaminen on toki ollut mahdollista, mutta ei uskottavaa. Epäuskottavuutta lisää erityisesti se, että Fagerholmia oli odottamassa poliittinen palkinto, Alkoholiliikkeen jakelutoimen johtajan virka, mikä edellytti käytännössä myös Tannerin hyväksyntää.

Tanner, Rangell, Ryti

Mikäli Fagerholm olisi todellakin uhannut selväsanaisesti erota hallituksesta, se olisi säikähdyttänyt muut hallituksen jäsenet, sillä hallituksen hajoaminen sodan aikana olisi vaarantanut koko maan tulevaisuuden. Fagerholmin muistelmien mukaan eroasia "...oli jo herättänyt melkoista huomiota." Asian olisi siten pitänyt jäädä jokaisen siitä kuulleen mieleen aivan kuten Horellinkin erouhkaus on jäänyt.

Näin ei kuitenkaan ole asianlaita: joko muut eivät tunne asiaa lainkaan tai se on mainittu ohimennen.

Väinö Tanner, Valpon kuulustelupöytäkirja 9.2.1948: "Ministeri Fagerholmin mahdollinen eroaminen tämän karkoitusasian yhteydessä oli kuultavalle [Tannerille] aivan tuntematon."

J.W. Rangell, Valpon kuulustelupöytäkirja 9.2.1948: "Mitä taas ministeri Fagerholmin eroamiseen tämän jutun yhteydessä tulee, kuultava [Rangell] kertoi muistamansa mukaan Fagerholmin vain ohimennen hänelle sellaista maininneen, ilman että asiasta jälkeenpäin olisi ollut enempää puhetta. Kuultava ei voinut enää muistaa oliko Fagerholm jättänyt kirjallista eroanomusta, ja tapahtui koko tämä asia niin ohimennen, että tuskin toiset ministerit sitä huomasivatkaan."

Risto Ryti, Valpon kuulustelupöytäkirja 7.11.1947: "Jälkeenpäin oli kuulusteltava [Ryti] saanut kuulla, että Valtioneuvosto oli käsitellyt mainittua karkoitusasiaa luultavasti niinsanotussa "iltakoulussa", mutta minkälainen päätös asiasta oli tällöin tehty, ei kuulusteltava enää jaksa muistaa." - Tässä kuulustelussa Ryti ei mainitse Fagerholmin eroasiaa eikä väitettyä tapaamista hänen kanssaan.

Kolmen eri henkilön todistus on samansuuntainen. Tannerin kertoman mukaan eroasia oli hänelle tuntematon vielä 1948, joten se ei todellakaan ole herättänyt "melkoista huomiota". Mikäli Fagerholm olisi jättänyt kirjallisen eroanomuksen ja sen jälkeen vielä keskustellut Rangellin kanssa, olisi se aivan varmasti jäänyt tämän mieleen. Ryti puolestaan ei edes mainitse asiaa.

Jälkireaktiot puutuvat

Fagerholmin muistelmien mukaan ministeri Horelli olisi ollut epärehellinen presidentti Rytiä, Väinö Tanneria ja koko muutakin hallitusta kohtaan.

Mikäli ministeri valehtelee asiassa, johon liittyy kaksi erouhkaustakin, niin silloin siitä seuraa jonkinlainen "jälkipyykki". Fagerholm ei kuitenkaan ottanut asiaa jälkeenpäin esille saatuaan tietää karkotuksen tapahtuneen, vaikka se peräti antoi hänelle perusteen erouhkauksen toteuttamiseen. Hän ei esittänyt edes suullista vastalausetta.

Reaktion puuttuminen kertoo, että jompikumpi, joko eroasia tai karkotus, on sittenkin ollut Fagerholmin silmissä vähäpätöinen seikka sodan aikana.

Ministerin totuudenrakkaus

Sosiaaliministeri Fagerholmin suhtautuminen totuuteen on muutoinkin ollut "suurpiirteistä". Sodan aikana hän oli voimakkaasti vaatimassa lasten lähettämistä Ruotsiin, vaikka osa kansanedustajista epäili, että kaikki lapset eivät tulisi takaisin. Hanketta vastustaneet olivatkin oikeassa: ainakin 7.556 lasta jäi pysyvästi Ruotsiin ja Tanskaan.

Pertti Kaven, Humanitaarisuuden varjossa, s242

Lastensiirtojen välittömänä seuraamuksena Ruotsiin jääneiden suomalaislasten luvuksi voidaan arvioida n. 7.100 lasta. Lastensiirtokomitean kautta lähetetyistä 48.628 lapsesta luku muodostaa 14%. Tanskaan sodan jälkeen jääneiden suomalaislasten lukumäärää oli 12.2% kaikista Tanskaan lähetetyistä 3.746 lapsesta.

Fagerholm kuitenkin kirjoittaa asiasta muistelmissaan hyvin vähättelevään sävyyn.

K. A. Fagerholm, Puhemiehen ääni v1977, s102

"Natsimielisten ja oikeiston piirissä ei lainkaan hyväksytty lasten siirtämistä. Väittelin silloin tällöin mm oikeistolaisen pappismiehen Paavo Virkkusen kanssa. Hän pelkäsi että kaikki kotimaasta siirretyt lapset jäisivät heidät ottaneisiin perheisiin. Osa lapsista toki jäikin, mutta kyseessä oli vain pieni prosentti."

Tieto holokaustista

Sekä Tannerin että Fagerholmin kuulusteluissa mainitaan juutalaisia uhkaavasta hengenvaarasta Saksassa, mikä pitikin paikkansa. Kumpikaan ei kuitenkaan kertonut, millä perusteella he näin väittivät. Oliko heillä muita parempaa tietoa asiasta, vai perustuiko se pelkästään natseja kohtaan tunnettuun vastenmielisyyteen.

Em Valpon kuulustelussa sivuilla 2-3 lukee:

"Ent. ministeri Väinö Alfred Tanner, toisti aikaisemman kertomuksensa sekä uudelleen kuultuna ja kysyttäessä millä perusteella hän jyrkästi oli vastustanut juutalaisten karkoittamista selitti, että hän oli ollut aivan vakuuttunut siitä, että se olisi heidän tuhonsa."

Lainauksesta käy ilmi, että Tanner ainoastaan kertoi olleensa vakuuttunut juutalaisten tuhosta, mutta hän ei vastannut Valpon kysymykseen "millä perusteella".

Ruotsissa tiedettiin jo tuolloin, minkä kohtalon Saksaan lähetettävät juutalaiset kokisivat. On täysin mahdollista, että Ruotsin veljespuolueen kautta olisi tieto juutalaisten massamurhista tullut Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen johtohenkilöille.

Summa summarum

Sodan jälkeen monet poliitikot halusivat sivuuttaa menneet ja esiintyä juutalaisten puolestapuhujina. Varsinkin juutalaisystävällistä imagoa rakentaneille sosialidemokraateille asia on ollut kipeä. Elokuussa 1938 Helsingin satamasta oli käännytetty 60 juutalaispakolaista Ariadne-laivan mukana, eikä ministeri Fagerholm - silloinkaan - asettunut päättäväisesti juutalaisten tueksi.

Fagerholmin sodanaikaisia eropuheita on pidettävä Rangellille osoitettuna puuskahduksena, närkästymisen osoituksena, eikä vakavalla mielellä tehtynä erouhkauksena.