Siviilien asema sodassa

Ilmasota siviilejä vastaan

Sodankäynnin säännöistä sovittiin Haagissa vuonna 1907 ja sopimusta laadittaessa pyrittiin varjelemaan siviilejä. Ilma-aseen kehitys otti tuolloin vasta ensi askeleitaan rajoittuen lähinnä ilmapalloihin. Sopimuksen mukaan ”kaupunkeja, kyliä, asuntoja tai rakennuksia, joita ei puolusteta, ei saa millään tavoin hätyyttää eikä pommittaa.” – Käänteisesti tulkittuna tämä tarkoitti, että mikäli kaupungin suojana oli ilmatorjuntatykkejä, sitä sai pommittaa.

Lopputulos oli irvokas:

Sotilaan surmatessa yhden siviilin kiväärillään, se oli sotarikos ja siitä saattoi joutua sotaoikeuteen.

Sotilaan surmatessa atomipommilla 100.000 siviiliä, se ei ollut sotarikos ja siitä sai mitalin.

Lentoaseella surmatut siviilit olivat syyttömiä; he eivät olleet päättäneet Lontoon pommituksista, Auschwitzin kaasukammioista, GULAGin leireistä, eikä Pearl Harborin hyökkäyksestä.

Saksan ja Iso-Britannian välinen ilmasota

Tappaminen eskaloitui nopeasti:
Yksi saksalaiskone pudotti pomminsa Lontooseen => britit pommittivat Berliiniä => Hitler määräsi kostopommitukset => RAF aloitti massiiviset terroripommitukset

Toisen maailmansodan alettua Hitler halusi solmia rauhan Iso-Britannian kanssa ja kielsi saarivaltion siviilikohteiden pommittamisen. Elokuussa 1941 yksi Luftwaffen pommikone kuitenkin pudotti pomminsa yöllä tietämättä, että alla oli Lontoo. Tämän jälkeen, heti seuraavana yönä, RAF lähetti lähes 100 konetta pommittamaan Berliiniä. Vahingot olivat mitättömät, mutta Hitler raivostui ja määräsi Saksan ilmavoimat pommittamaan kaupunkikohteita.

Brittihallituksen nopea ja 100 kertaa voimakkaampi reaktio yhden saksalaiskoneen pommitukseen kertoo, että suunnitelmat olivat olleet valmiina etukäteen. Eikä harkintaankaan aikaa tuhlattu. Kriittisesti voidaan kysyä, että oliko Iso-Britannian hallituksen tavoitteena siirtää Hitlerin huomio pois RAF:stä ja ärsyttää herkkänahkainen diktaattori terroripommituksiin.

Saksalaiset kostivat RAF:n pommitukset ja Blitzin uhreiksi joutui Lontoon lisäksi useita englantilaisia kaupunkeja; yli 40.000 ihmistä menetti henkensä. Paria vuotta myöhemmin Iso-Britannian ilmavoimat toimi samoin, mutta suuremmin resurssein. Saksan teollisuuslaitosten tuhoamisen epäonnistuttua tavoitteeksi asetettiin teollisuustyöväestön tappaminen ja RAF surmasi terroripommituksilla puolen miljoonaa saksalaista siviiliä. Lisäksi pommituksissa menehtyi 70.000 ranskalaista.

Markus Metsänen - Tutkimus sodan ja väkivallan moraalista, s32

Churchillin sodan alkuvaiheessa tekemä päätös pommittaa vain sotilaskohteita sai siis viimeistään nyt väistyä. Hän ei kuitenkaan halunnut myöntää hallitukselleen, että uusi direktiivi merkitsi perustavaa laatua olevaa muutosta brittiläisessä sodankäyntipolitiikassa. Sen sijaan hän toteaakin kysymyksessä olevan vain aikaisempien toimintaperiaatteiden ”hieman laveammasta tulkinnasta.”

USA:n ilmavoimat osallistuivat Euroopassa siviilien tappamiseen Hampurin ja Dresdenin pommituksissa. Tyynen meren sotanäyttämöllä amerikkalaiset sytyttivät Tokion tuleen palopommeilla ja hävittivät Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit atomipommeilla.

Siviilikohteiden pommittamisen sotilaalliset hyödyt Euroopan sotarintamalla olivat marginaalisia; Saksassa asetuotannon huippu saavutettiin vuonna 1944 raskaista pommituksista huolimatta. Merkittävin hyöty pommituksista oli Saksan voimavarojen sitoutuminen kaupunkien puolustukseen, mitkä olivat pois rintamajoukoilta.

Tyynen meren sodassa atomipommeilla oli merkittävä sotilaallinen seuraus Japanin laskiessa aseensa Nagasakin tuhon jälkeen.

Neuvostoliiton ilmaterrori

Talvisodan ensimmäiset pommitukset tapahtuivat rauhantilan vallitessa ilman, että sotaa olisi julistettu. Suomeen hyökänneet neuvostokoneet pommittivat mm Helsinkiä, jolloin satakunta siviiliä sai surmansa. Sodan aikana useat kaupungit eri puolilla maata joutuivat ilmahyökkäysten kohteiksi.

Kaven Pertti - Humanitaarisuuden varjossa. Poliittiset tekijät lastensiirroissa Ruotsiin sotiemme aikana ja niiden jälkeen - s76

Neuvostoliitto noudatti italialaisen lentokenraalin Douhetin doktriinia, jossa vastustajan asevoimien vastarinta koetettiin murtaa tuhoamalla raaoilla ilmahyökkäyksillä sen teollinen voima ja siviiliväestön moraalinen selkäranka. Lähes 700 paikkakunnan pommittaminen talvisodan aikana oli tämän doktriinin mukaista. Suomi oli ensimmäinen maa, joka koki näin laajamittaisen totaalisen ilmasodan kauhut.

Jatkosota alkoi samalla tavalla. Rauhan aikana, aamupäivällä 25.6.1941, Neuvostoliitto lähetti Suomen ilmatilaan yli 300 sotilaskonetta, jotka pommittivat mm Heinolaa, vaikka kaupungissa ei ollut minkäänlaisia sotilaallisia kohteita. Suuren ilmahyökkäyksen jälkeen Suomen eduskunta totesi maan olevan sodassa.

Ohto Manninen - Miten Suomi valloitetaan - s154

Kaikkiaan tähän suuroperaatioon ilmeisesti osallistui 244 pommikonetta ja 60 hävittäjää. Mikäli näihin lukuihin lisätään vielä noin 50 niihin sisältymätöntä laivaston konetta, saadaan hyökkäyksen voimaksi 350 konetta, kotinurkilla pyörineitä hävittäjäkoneita lukuun ottamatta.

Talvella 1944 neuvostoilmavoimat yrittivät tuhota Helsingin tehden kolme hyökkäystä pudottaen yhteensä 2.600 tonnia pommeja. Vuotta myöhemmin Dresdenin pommituksissa länsivallat käyttivät 3.900 tonnia pommeja.

Suomalaisia siviilejä menehtyi Talvi- ja Jatkosodassa noin 2.000 henkeä, pääasiassa ilmasodan uhreina, mutta myös partisaanihyökkäyksissä. Lisäksi Jatkosodan aikana ihmisiä kuoli nälkään talvella 1941-1942.

Suomen ilmavoimat

Suhteessa siviileihin Suomen ilmavoimilla on suurvaltoihin nähden täysin päinvastainen asenne. Joulukuussa 1939 annettiin lakoninen käsky "Kaupunkeja ei saa pommittaa" ja Jatkosodan alussa, heinäkuussa 1941, se vahvistettiin sanoilla "Siviiliväkeä ei saa pommittaa."

Laajempi tarkastelu Suomen ilmavoimien pommituskiellosta

Itärintaman tuhoamissota

Normaalissa sodankäynnissä pyritään vastustajan sodankäyntikyvyn eliminointiin, joko aiheuttamalla sille runsaasti tappioita ja/tai pakottamalla se antautumaan.

Hitlerin tavoitteet suhteessa Neuvostoliittoon olivat kuitenkin toisenlaiset: hänen idänsotansa oli tuhoamissotaa. Tämän hän kertoi omilleen talvella 1941 ja suomalaisille kesällä 1942. Berliini antoi jo ennen sodan alkua lukuisia määräyksiä, jotka mahdollistivat Saksan armeijalle epäinhimillisen sodankäynnin ja sodan alun jälkeen saksalaisten harjoittama väkivalta eskaloitui.

Arvi Korhonen - Barbarossa-suunnitelma ja Suomi - s191

Niinpä OKW antoi 13.3.1941 täydennykseksi operaatio "Barbarossaan" ohjeita vallatun alueen hallintoa varten. Ohje oli rakennettu Hitlerin 3.3.1941 esittämille ajatuksille, että Venäjä oli hajotettava moniksi Saksasta riippuvaisiksi valtioiksi ja niiden sivistyneistö tuhottava. Sitä ei voitu jättää sotilashallinnon, vaan valtakunnankomissaarin johtaman hallintokoneiston tehtäväksi. Yhdessä ohjeen kohdassa määritellään, millaiset järjestelyt voivat tulla kysymykseen Romanian, Slovakian, Unkarin ja Suomen suhteen. Ne suorittaisi OKW yhdessä Auswärtiges Amtin kanssa huomioonottaen alueella toimivan sotilasjohdon toivomukset.

Talvella 1941 Saksassa oletettiin Mannerheimin ottavan komentoonsa myös Saksan Lapin armeijan ja tulevan siten Berliinin suoran määräysvallan alaiseksi. Tällaista asetelmaa Mannerheim ei kuitenkaan hyväksynyt. Siksi Saksan sodanjohto ei sodan sytyttyä voinut antaa suoria käskyjä suomalaisille, vaan merkittävissä asioissa sen oli joka kerta neuvoteltava Päämajan kanssa saaden lähes kategorisesti kielteisen vastauksen. (ks Leningrad)

1) Komissaarikäsky

Hitlerin 6.6.1941 antamassa komissaarikäskyssä määrättiin surmattaviksi mm poliittiset komissaarit. Heidän lisäkseen surmattavien listalla olivat kominternin virkamiehet sekä puolueeseen tai virkakuntaan kuuluvat juutalaiset. Pian murhattavien lista laajeni koskemaan kaikkia juutalaisia aina lapsia myöten. Kaiken kaikkiaan puolet vangiksi otetuista politrukeista surmattiin.

Käskyn ulkopuolelle jätettiin saksalaisten silmissä hyödylliset vangit, etenkin lääkintähuollon väki sekä yhteistyöhalukkaat.

2) Tuomiovalta-asetus

Talvella, paljon ennen sotaa, Hitler oli kertonut idän sotaretken suunnittelijoille, että venäläinen sivistyneistö pitäisi hävittää. Hän antoi Tuomiovalta-asetuksen, jonka mukaan saksalaisia sotilaita ei rangaistaisi vihamielisesti käyttäytyneisiin neuvostosiviileihin kohdistuneista rikoksista. Nimellisenä syynä oli partisaanitoiminnan ehkäisy, mutta käytännössä se antoi saksalaisjoukoille vapaat kädet toimia siten kuin halusivat. Rajana sotilaiden käytökselle oli kurin säilyminen saksalaisjoukkojen omassa keskuudessa.

Taustalla lienee ollut Wehrmachtin toiminta Puolan sotaretken yhteydessä; se oli yrittänyt saada SS-miehiä vastuuseen julmuuksista.

3) Holokausti

Valtaan päästyään Hitler aloitti juutalaisten vainoamisen yrittäen saada heidät muuttamaan pois Saksasta. Evianin konferenssin jälkeen länsimaat kuitenkin sulkivat ovensa juutalaispakolaisilta. Berliinissä suunniteltiin siirtoja kauas itään, ja jopa Madagaskarille, mutta niiden epäonnistuttua päätyivät muodostamaan ghettoja miehitettyyn Puolaan.

Vanhin kirjallinen lähde juutalaisten kansanmurhasta lienee Heydrichin kirje Ribbentropille kesäkuun lopulla 1941, jossa hän kertoi, että juutalaisongelmaa ei kyetä ratkaisemaan maastamuuton avulla, vaan lopullinen ratkaisu on välttämätön. Heinäkuussa Hermann Göring antoi Heydrichille valtuudet ryhtyä valmistelemaan asiaa. Tämän kanssa käy yksiin itärintaman Einsatzosastojen miesmäärän viisinkertaistaminen syksyllä 1941; ne oli perustettu ainoastaan murhatöitä varten. Kaasukammiot käynnistyivät kuitenkin vasta kevättalvella 1942.

Juutalaisten hävittäminen koski kaikkia Saksan valtapiirissä olleita maita. Wannseen aamiaistapaamisesta laadittuun pöytäkirjaan alivaltiosihteeri Martin Luther kuitenkin saneli lausuman, jonka mukaan lopullista ratkaisua ei ensialkuun vietäisi Pohjoismaihin, koska hän oletti näiden vastustavan sitä. Hän käytti monikkomuotoa, joten tämä tarkoitti Suomea ja Ruotsia. Tuolloin Tanska ja Norja olivat miehitettyjä maita, eikä Saksan tarvinnut välittää niiden mielipiteistä.

Wannseen pöytäkirja, s9, s10

Unterstaatssekretär Luther teilte hierzu mit, daß bei tiefgehender Behandlung dieses Problems in einigen Ländern, so in den nordischen Staaten, Schwierigkeiten auftaufen werden, und es sich daher empfiehlt, diese Länder vorerst noch zurückzustellen. In Anbetrcht der hier in Frage kommenden geringen judenzahlen bildet diese Zurückzellung ohnedies keine wesentliche Einschränkung. (koko pöytäkirja)

Mannerheimin käsky Itä-Karjalan armeijalle

Suomen armeijan käskyt olivat päinvastaisia Hitlerin omilleen antamiin nähden; vallatun alueen väestöön piti suhtautua ystävällisesti ja naisia kohdeltava moitteettomasti. Tämä saatettiin kaikkien sotilashenkilöiden tietoon sotamiehistä aina kenraaleihin saakka ja suuren jakelun vuoksi myös saksalaiset saattoivat lukea sen.

Mannerheimin arvovalta armeijassa oli ehdoton ja käsky kantoi läpi sodan. Seksuaalirikoksista nostettiin Jatkosodan aikana alle 100 syytettä.

Ylläoleva asiakirja valokuvana - Kuva: Seppo Jyrkinen 2024 - vapaasti käytettävissä.

Siviilien leirittäminen

Siviilien leirittäminen, internointi, oli yleistä myös läntisissä demokratioissa, sekä maailmansodan aikana että sen jälkeen. Leirittäminen ei sinällään tarkoittanut heidän tahallista vahingoittamistaan. Toimenpiteiden kohteeksi saattoivat joutua maan omat kansalaiset, vihollismaan kansalaiset, tai pakolaiset.

Saksa

Saksan ja Neuvostoliiton leirit ovat antaneet "keskitysleiri" sanalle huonon kaiun. Saksan vallan alla eri maissa toimi puolensataa keskitysleiriä, jotka olivat virallisesti työleirejä, mutta niissä menehtyi puolisen miljoonaa ihmistä. Himmlerin johdolla SS perusti kuusi varsinaista tuhoamisleiriä, joissa murhattiin noin 3 miljoonaa ihmistä.

Kaiken kaikkiaan Holokaustissa menetti henkensä 5-6 miljoonaa ihmistä, pääasiassa juutalaisia, mutta myös romaneja, mielisairaita, vammaisia ja muita "ei toivottuja".

Ihmisen historia tuntee useita kansanmurhia, joista jokaisella on omat erityispiirteensä.

Yhdysvallat

Japanin hyökättyä USA:n laivastotukikohtaan Havaijilla 1941, maan hallitus määräsi 120.000 japanilaistaustaista amerikkalaista jättämään kotinsa ja siirsi heidät vartioiduille leireille kauas länsirannikosta. Heidän joukossaan oli myös Yhdysvalloissa syntyneitä etnisiä japanilaisia. Leireillä ihmisten olot olivat ankeat, mutta heitä ei pyritty vahingoittamaan. Niiltä rekrytoitiin USA:n armeijaan sotilaita taistelemaan Euroopan rintamalla. (Leonard Kevin - Judgment Without Trial: American Imprisonment During World War II)

Vietnamin sodassa siviilejä siirrettiin USA:n hyväksynnällä ns turvallisiin kyliin määrän noustessa useisiin miljooniin. Tavoitteena oli katkaista yhteydet Vietkongin ja etelävietnamilaisten siviilien välillä.

Iso-Britannia

Iso-Britannia synnytti sittemmin universaaliksi muodostuneen "keskitysleiri" käsitteen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tietämissä käydyssä toisessa buurisodassa. Brittien leireihin pakotettiin yli 100.000 siviiliä, joista 26.000 kuoli.

Toisen maailmansodan alussa britit internoivat 20.000 maahan tullutta juutalaispakolaista Irlannin merellä olevalle Man-saarelle. Lisäksi 7.000 lähetettiin Kanadaan ja Australiaan.

Eero Kuparinen - Antisemitismin musta kirja - s273

Englannin pelätessä maihinnousua pakolaiset koettiin turvallisuusriskiksi ja heidät rekisteröitiin ja yli 20.000 Saksan ja Itävallan juutalaista internoitiin Manin saarelle Irlannin merellä. Tämän lisäksi noin 7.000 pakolaista kuljetettiin Kanadaan ja Australiaan. Lehdistön taholta tulleen painostuksen voi katsoa olleen osin vaikuttamassa tehtyihin päätöksiin, sillä kesällä 1940 asenteet juutalaispakolaisia kohtaan olivat viilentyneet jo huomattavasti, ja suuntaus jatkui edelleen.

Toisen maailmansodan aikana Intiassa koettiin brittihallinnon alla Bengalin nälänhätä, jossa eri lähteitten mukaan menehtyi 1 miljoona, enimmillään 4 miljoonaa siviiliä. Brittihallinto oli tietoinen asiaintilasta, mutta suhtautui siirtomaansa kansalaisiin välinpitämättömästi.

Neuvostoliitto

Stalinin hallinnon suhtautuminen omiin kansalaisiinsa nähtiin jo 1930-luvun alussa, jolloin kollektivisoinnin seurauksena Ukrainan neuvostotasavallassa koettu nälänhätä Holodomor vei 3-5 miljoonan ihmisen hengen.

Gulag-leirijärjestelmä kosketti suurempaa väestömäärää kuin muut tässä käsitellyistä yhteensä. Vankien kokonaismäärän on arvioitu olleen noin 20 miljoonaa, joista 1-2 miljoonaa menehtyi. Aleksandr Solzenitsyn teki "vankileirien saaristo" käsitteen tunnetuksi ympäri maailmaa.

Suomensukuisten määrä Itä-Karjalassa putosi vuosien 1934 ja 1939 välillä 20.000 hengestä 5.000:een.

Myös Neuvostoliiton miehittämien naapurimaiden kansat saivat kokea Stalinin leirityksen. Virosta, Latviasta ja Liettuasta lähetettiin 90.000 ihmistä Siperiaan, Puolasta lähes puoli miljoonaa. Siperiaan päätyi ihmisiä myös Toisen maailmansodan jälkeen.

Ranska

Muodollisesti itsenäinen Vichyn Ranska laati juutalaisvastaisia lakeja ja keräsi 40.000 ulkomaalaista Pyrenneillä sijainneille leireille. Saksalaiset eivät olleet leirityksiä vaatineet. Lokakuussa 1940 säädetty "Statut des Juifs" teki juutalaisuudesta rodun vaikeuttaen heidän elämäänsä. Juutalaisuudella voidaan tarkoittaa eri asioita.

Eero Kuparinen - Antisemitismin musta kirja - s267, s268

Vichyn Ranska aloitti myös juutalaisten karkotukset. Se perusti Pyrenneille erityisleirejä ja internoi sinne hallinnassaan olevalta alueelta vuoden 1940 loppuun mennessä noin 40.000 ulkomaalaista, joista 70% oli juutalaisia.

Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaisjoukot leirittivät Algeriassa siviilejä miljoonittain siirtomaan asukkaiden ryhdyttyä taisteluun vapautensa saavuttamiseksi.

Pasi Kesseli: Kumouksellinen ja vastakumouksellinen sota - s133

Toisen maailmansodan jälkeen Algerian sodassa ranskalaiset siirsivät kaksi miljoonaa ihmistä pois kotiseudultaan, mikä oli lähes neljännes koko maan arabiväestöstä.

Ruotsi

Sotatoimien ulkopuolella pysytelleessä Ruotsissa oli 14 leiriä, virallisesti "suljettuja laitoksia", joille kerättiin valtion kannalta vaarallisiksi katsottuja ihmisiä. Näiden enimmillään noin 3.000 ihmisen pelättiin vahingoittavan maan suhteita Saksaan. (Berglund-Sennerteg - Svenska koncentrationsläger i Tredje rikets skugga)

Suomi

Tasavallan suojelulaki antoi viranomaisille oikeuden pidättää ihmisiä pelkän epäilyksen perusteella. Turvasäilöön otettujen määrä oli enimmillään alle 500 henkeä, joista muutama kymmenen oli naisia.

Suomalaiset Itä-Karjalassa

Suomalaisjoukkojen vallattua Itä-Karjalan, alueelle oli jäänyt noin 86.000 siviiliä. Perääntynyt neuvostoarmeija oli vienyt mukanaan valtaosan työikäisistä miehistä ja naisista, minkä seurauksena väestörakenne oli lähempänä vanhainkotia ja lastentarhaa, kuin normaalia yhteiskuntaa.

Venäläisistä puolet leiritettiin

Leiritykset koskivat pääasiassa rintama-alueen lähellä asuneita ihmisiä ja noin 24.000 siviiliä siirrettiin kauemmas olleille leireille. Hyvin pian heitä alettiin kuitenkin vapauttaa siviiliin ja vuoden 1942 lopussa leireillä oli enää 15.000 henkeä. Siviilimaailman turvaverkot olivat useimmilta vanhuksilta hajonneet heidän aikuisikäisten lastensa ollessa neuvostoarmeijassa. Leireille jäi erityisesti niitä venäläisiä, jotka muutoin olisivat olleet sosiaalihuollon varassa. Vuonna 1942 leirien väestöstä vain 17% oli yli 15 vuotiaita miehiä ja 44% oli lapsia.

Gunnar Rosen - Suomalaisina Itä-Kajalassa, s102

Kauempana rintamasta asuvat 20.000 venäläistä eli puolet venäläisväestöstä, saivat koko sodan ajaksi jäädä joko omille asuinsijoilleen tai evakuointipaikkakunnilleen. Se, että toiset 20.000 [venäläistä] joutui leireihin, oli pääasiassa seurausta sotatoimivyöhykkeiden tyhjentämisestä ja näin syntyneen siirtoväen huollon järjestämisestä. Merikosken määrityksen mukaan siirtoleirit eivät olleet suljettuja laitoksia, vaan ainoastaan tiettyjen rajoitusten alaisia suljettuja yhteiskuntia huoltoa ja kieltämättä myös silmälläpitoa varten. Leirinjohtajan luvalla leiriläiset saattoivat käydä kaukanakin sukulaisiaan tapaamassa. He kävivät myös päivittäin työssä leirin ulkopuolella.

Suomalaisten perustamat leirit olivat väliaikaisiksi tarkoitettuja internointileirejä. Niistä on käytetty nimityksiä työleiri, keskitysleiri, siirtoleiri, siviilileiri, vankityöleiri ja kolhoosileiri.

Leena Tuuteri - Tuhat päivää Itä-Karjalassa, s92

Karjalaisia kohdeltiin tulevina Suomen kansalaisina. Venäläisten taas katsottiin olevan vieraita tulokkaita. Sodan pikaisen päättymisen jälkeen heidät siirrettäisiin "omalle" puolelleen rajaa aivan niin kuin karjalaiset muuttivat talvisodan jälkeen kotiseuduiltaan uuden rajan länsipuolelle. Leireille sijoittaminen nähtiin tilapäisratkaisuna, joka olisi lyhytaikainen ja helpottaisi aikanaan vieraan maan kansalaisten siirtoa rajan yli.

Leirijärjestelmä havaittiin huonoksi

Itä-Karjalan leirit olivat pääosin rajattuja kaupunkikortteleita. Aluksi ne olivat kokonaan tai huonosti aidattuja ja vartiointi muodollista. Äänislinnassa neljällä leirillä oli 10.000 siviiliä, mutta ainoastaan 25 suomalaista sotilasta. Kunnolliset aitaukset rakennettiin vasta alkuvuodesta 1943 pilkkukuumeen aiheuttaman uhan myötä.

Leirien kanssa läheisiin tekemisiin joutuneet suomalaiset alkoivat hyvin pian kritisoida järjestelmää, mutta Päämaja ei keksinyt tyydyttävää vaihtoehtoa. Siviilien pitäminen leireissä katsottiin halvemmaksi kuin vapaana olevien sosiaalihuolto; ne toimittivat vanhainkotien ja lastentarhojen tehtäviä.

Osmo Hyytiä - Helmi Suomen maakuntien joukossa - s67

Keskitysleirien päällikkö Levälahti vaati elokuun [1942] alussa leirien lakkauttamista ja evakuoitujen aseman järjestämistä toisella tavalla. Hänen mielestään suurin osa leirien asukkaista oli niissä turhaan. Lähes puolet leiriläisistä oli alle 15-vuotiaita lapsia ja loput vanhoja naisia ja miehiä.

Laine Antti - Suur-Suomen kahdet kasvot - s123, 124

Edellisen [ev. Levälahden] seuraaja maj. R. Schildt esitti aivan päinvastaisen kannanoton. Hänen mielestään ei sodan edelleen jatkuessa työkykyisten leiriläisten vapauttamista voitu pitää suotavana, sillä ylläpito tulisi valtiolle kalliimmaksi heidän ollessaan vapaana: heille kun oli maksettava samasta työstä vapaina venäläisinä suurempi palkka. ---- Yhtenä perusteena liiallista vapauttamista vastaan esitettiin pelko leirien muuttumisesta vähitellen pelkästään huollon varassa olevien huoltolaitokseksi.

Elintarviketilanne

Itä-Karjalassa elintarviketilanne oli heikko kuten myös Suomessa. Siviilileireillä käytettiin sotavankien muona-annoksia, jotka lähtökohtaisesti olivat suuremmat kuin suomalaisten siviilien korttiannokset. Pistokokeissa todettiin huomattaviakin puutteita siviilileirien muona-annoksissa. Vaikein ajanjakso alkoi kevättalvella 1942, kun perunat loppuivat kokonaan, myös etuoikeutetulta armeijalta.

Energiantarve on yksilöllistä riippuen mm sukupuolesta, painosta ja työn raskaudesta. Siviilileirillä A-annoksen saivat ne, jotka eivät tehneet työtä (et. iäkkäät), B-annoksen saivat työtä tekevät ja C-annoksen raskaassa työssä olevat.

Energiantarve tämän päivän näkemyksen mukaan:

Naiset keskiraskaassa työssä 2.200-2.700 kcal.

Miehet raskaassa työssä 3.000-3.600 kcal.

Viljatuotteita annettiin kesällä 1942 Suomessa kevyen työn tekijälle heikoimmillaan 200g päivässä ja Itä-Karjalassa venäläiset saivat saman määrän. Suomensukuisille annettiin kuitenkin 300g päivässä. Myös ravintorasvoissa ja palkoissa oli ero. Suurimmillaan ero elintarvikkeissa oli 170 kilokaloria päivässä. Itä-Karjalan siviilien väliltä erot elintarvikejakelussa ja työpalkoissa poistettiin kesällä 1943.

Suomensukuisten suosimisen tarkoituksena oli houkutella heitä myötämielisiksi Suomelle, missä myös onnistuttiin kohtuullisen hyvin. Tämä tuli ilmi Jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton sensuurin laatimista raporteista.

Vihavainen Timo & al - Stalinin salainen jatkosota - 396, 397

19.9.1944. Täysin salainen. Vihollisen [so. suomalaisten] väliaikaisesti miehittämän Karjalais-suomalaisen SNT:n alueen vapauttamisen jälkeen sotasensuuri on poiminut 149 Aunuksen rajonin kansalaisten viestiä ---- "3.8.1944. Rakas sisareni Aleksandra. Me ollaan kolme vuotta tehty töitä yksityisesti Suomen hallitsemina. Maa jaettiin talonpojille, ja hevoset, ja maataloustavara. Elettiin ihan hyvin, oltiin kylläisiä ja saatiin oman leivän lisäksi määräannokset kaupasta. ---- Suomalaiset eivät meitä kiusanneet ja suhtautuivat hyvin."

Työvelvoite koski kaikkia

Kaikkien Suomessa ja Suomen valtaamilla alueilla olleiden 16-59 vuotiaitten piti lakisääteisesti tehdä työtä; niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin. Työvelvoite koski sekä sotavankeja (upseerit pl) että siviilejä. Itä-Karjalassa työvelvoite ei kuitenkaan koskenut sellaisia, joilla oli pieniä lapsia tai muita huollettavia.

Vuoden 1943 lopulla töissä kävi 29.000 ihmistä, mikä teki kolmanneksen koko väestöstä. Elonkorjuuaikana Itä-Karjalan pelloille määrättiin kaikki kynnelle kykenevät, niin lapset kuin vanhuksetkin.

Lasten kouluopetus

AKS oli innolla mukana koulutuksen organisoinnissa. Opettajia houkuteltiin Itä-Karjalaan suuremmilla palkoilla ja lasten kouluopetus alkoi kovalla kiireellä sotatoimien vielä kestäessä.

Syksyllä 1941 koulun penkille pantiin vain suomenkieliset lapset, mikä oli helppo järjestää suomalaisten opettajien avulla. Venäläisten opettajien käyttöä kokeiltiin 1942, mutta nämä julistivat neuvostopropagandaa. Seuraavana vuonna venäläislasten koulunkäyntiä alettiin toteuttaa suomalaisten opettajien toimesta. Poislähdön aikaan 1944 Itä-Karjalan kansakouluissa oli 10.000 suomensukuista ja 3.000 venäläistä lasta. Lisäksi jatkokouluissa oli 1.500 lasta ja jonkin verran heitä oli opinahjoissa eri puolilla Suomea.

Miehikkälässä islaminuskoisten uskonnonopetus huomioitiin erikseen Suomen muslimiseurakunnan kiinnitettyä huomiota asiaan.

Vanhainkodin kuolleisuus oli suurta

Useissa lähteissä kiinnitetään huomiota Itä-Karjalan ja etenkin leiriläisten huomattavan suureen kuolleisuuteen. Itä-Karjalan väestö väheni sodan aikana noin tuhannella hengellä, mihin on vaikuttanut myös se, että perheitä ei juurikaan perustettu. Suomalaissotilaiden lapsia oli muutama sata.

Kuolleisuuksista

Pahimpaan aikaan 1942 Itä-Karjalan leireillä menehtyi 3.500 ihmistä, mikä teki lähes 14% vuoden alussa leireillä olleista.

Vapaiden kansalaisten, jotka olivat suomensukuisia ja venäläisiä, kuolleisuus sen sijaan oli 2,6% eli sama kuin Neuvostoliitossa 1930-luvun alussa.

Suomessa siviilien kuolleisuus oli 0,1% suurempaa kuin rauhan aikana vaihdellen 1,22%-1,35%.

Leirien suureen kuolleisuuteen vaikutti iäkkäiden ihmisten suuri määrä; vanhainkodissa kuolleisuus on suurta luonnollisista syistä.

Suomalaisten siviilien keskuudessa oli nälkäkuolemia erityisesti talvella 1941-1942, mutta yliopistomaailma ei ole katsonut tavallisten suomalaisten kuolemia tutkimisen arvoiseksi, vaan ulkomaalaisia on pidetty tärkeämpinä.

Miehikkälässä kuolleisuus oli Suomen tasolla

Siviilejä oli myös Karjalankannaksella ja heidät sijoitettiin Salpalinjan rakentajilta jääneisiin parakkeihin. Muutaman perheelliset saivat omat huoneet. Aitauksia ei ollut ja vartiointi leväperäistä ja alun jälkeen se toimi vain yöaikaan.

Leiriläisten tarkka lukumäärä on epämääräinen käsite, sillä leiri oli pitkälti läpikulkuleiri. Yhdellä kertaa Miehikkälässä lienee ollut enimmillään vajaat 2.000 leirikortteihin merkittyä aikuista. Kokonaisväkimäärä on ollut 2.460 henkeä, missä ovat mukana lapset, samoin kuin leiriltä vapautetut inkeriläiset ja islaminuskoiset.

Kuolleiden määräksi 3,2 vuoden aikana, syksystä 1941 joulukuuhun 1944, on Sotasurmat -projekti laskenut 138 ihmistä. Keskimääräinen kuolleisuus on siten ollut 2.460 ihmisen väkimäärällä 1,75% vuodessa.

Miehikkälän kuolleisuus on ollut kolmanneksen pienempää kuin Neuvostoliitossa 1930-luvun alussa (2,6%). Vanhuspainotteinen ikärakenne huomioiden se on ollut samaa suuruusluokkaa kuin suomalaisten siviilien keskuudessa.

Lähdekirjallisuudessa esiintyy myös pienemmän, 1.991 leiriläisen, mukaan laskettu kuolleisuus, joka olisi ollut 7% eli 2,2% vuodessa.

Laajempi tarkastelu sodanaikaisine asiakirjoineen Miehikkälän leiristä. Leiri on ollut kuin elävä parodia "keskitysleiri" käsitteestä.